/ Uutiset

HUOM! Haku on päättynyt 20.4. Olemme yhteydessä hakijoihin rekrytointien tuloksesta viimeistään toukokuun lopussa.

Tule mukaan juhlimaan elokuvataidetta ja parantamaan maailmaa rakkaudella ja anarkialla! Etsimme iloiseen ja kunnianhimoiseen tiimiimme viestintäsuunnittelijaa ja kumppanuustuottajaa pitkäaikaisiin työsuhteisiin kehittämään kanssamme Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ry:n toimintaa. Molemmat roolit ovat yhdistyksessä uusia. Haku päättyy 20.4.

Yhdistyksemme järjestää Suomen suurinta ja monipuolisinta elokuvatapahtumaa, syyskuista Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia ja sen ammattilaistapahtumaa Finnish Film Affairia, keväistä Season Film Festivalia sekä maanlaajuista R&A Kiertuetta. Ympärivuotiseen toimintaamme kuuluvat myös elokuvakasvatustyö sekä erikoisnäytökset. Yhdistyksessä on meneillään innostava kehitysvaihe: haluamme tarjota yleisöllemme yhä monipuolisempaa ja parempaa taiteellista sisältöä sekä tehdä toiminnastamme jatkuvasti saavutettavampaa, inklusiivisempaa ja ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää. 

Toivomme sinulta uteliasta otetta työhön ja maailmaan, positiivista, ratkaisukeskeistä asennetta, kunnianhimoista ja itsenäistä otetta tehtäviisi sekä erinomaisia tiimityöskentelytaitoja. Tarjoamme näköalapaikan kotimaiseen ja kansainväliseen elokuva-alaan ja tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriin, työhyvinvointiin panostavan työyhteisön, innostavan ilmapiirin sekä mahdollisuuden oppia uutta ja jättää kädenjälkesi eturivin elokuvatapahtumiin. Kannustamme kaikkia sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia ja eri vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakemaan tehtäviä riippumatta hakijan etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vammaisuudesta tai iästä.

Lue lisää avoinna olevista työpaikoista ja lähetä hakemuksesi 20.4.2022 mennessä, hakulinkit löytyvät tehtävänkuvauksista alta. Haastatteluihin kutsuttaville ilmoitetaan erikseen ja haastattelut pidetään 21.4.-6.5. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä rekrytointien tuloksesta viimeistään toukokuun lopussa.

Kannattaa huomata, että kumppanuustuottajan tehtävään voit tehdä myös tarjouksen toiminimellä työskentelystä tai yrityksesi palveluista.

Mikäli haluat tiedustella tehtävistä puhelimitse, voit soittaa yhdistyksen toiminnanjohtajalle Anna Möttölälle maanantaisin ja perjantaisin klo 11-15, puh. +358405005101.

Yhdistyksen toiminnasta voit lukea lisää verkkosivuiltamme.

 

Viestintäsuunnittelija

Viestintäsuunnittelijana vastaat yhdistyksen eri yleisötapahtumien ja toiminnan viestinnän suunnittelusta ja koordinoinnista sekä toteutat viestintää käytännössä. Työssä yhdistyvät siis strateginen kehitystyö ja kädet savessa -viestintäduunit. Sosiaalisen median kanavat ja uutiskirje ovat olennainen osa työkenttääsi, kuten myös verkkosivumme ja sen R&A Media, jonne suunnittelet sisältöä, tilaat juttuja, editoit ja kirjoitat. Teet töitä yhdistyksen yhteistyökumppanien kanssa yhteisen viestinnän parissa. Yhdessä muun tiimin kanssa pääset viestinnän kehitystöiden myötä rakentamaan ja vahvistamaan yhdistyksen ympärivuotista tarjontaa ja brändiä. 

Tapahtumat rytmittävät yhdistyksemme vuotta ja niinpä myös työtehtäväsi ja tiimi ympärillä vaihtelevat vuodenkierron mukaan. R&A-festivaalin tiimoilla työskentelet yhdessä monihenkisen viestintätiimin kanssa vastaavassa asemassa (tiimiin kuuluu mm. tiedottaja ja harjoittelijoita), osan aikaa vuodesta olet tiimin ainoa viestintähenkilö. Ympäri vuoden työskentelet läheisesti yhdistyksen johdon, kumppanuustuottajan, graafikon, ohjelmistokoordinaattorin, tuottajan ja Finnish Film Affairin ohjelmapäällikön kanssa.   

Etsimällämme ammattilaisella on:

  • vankkaa kokemusta ja ymmärrystä festivaali- ja tapahtumatyön luonteesta; nautit ajoittaisesta hektisyydestä ja sinulla on hyvä paineensietokyky 
  • näyttöä organisaation viestintästrategian teosta ja/tai läpiviennistä, hyvää kokemusta käytännön viestintätehtävistä
  • ymmärrystä erilaisista yleisöistä
  • erinomainen suomen ja englannin kielen kirjallinen ja suullinen taito. Ruotsin kielen taito ja muu kielitaito katsotaan eduksi.
  • strategista ja tuloksellista osaamista eri sosiaalisen median alustoista ja verkkoviestinnän työkaluista sekä luovuutta ja idearikkautta niiden käytössä
  • kokemusta toimitustyöstä ja verkkosivujen kanssa työskentelystä (WordPress)
  • aito kiinnostus ja innostus elokuvaan
  • projektinhallintataitoja
  • kunnianhimoa ja osaamista toteuttaa saavutettavaa ja moniäänistä viestintää ja rakentaa inklusiivisempaa festivaalitoimintaa
  • idearikkautta, halua kehittyä ja oppia uutta
  • kokemus esihenkilötyöstä sekä kuvankäsittely- ja videotaidot katsotaan eduksi

Hyvä tietää:

  • työhön kuuluu ajoittain eli tapahtumien aikaan myös ilta- ja viikonlopputyötä 
  • yhdistyksessä pidempi lomakausi sijoittuu vuodenvaihteeseen; kesällä ei ole mahdollisuutta pitää pitkiä lomajaksoja, sillä valmistaudumme alkusyksyn R&A-festivaaliin 
  • osittainen etätyömahdollisuus osan aikaa vuodesta, pääsääntöisesti työskentelemme toimistollamme Helsingissä

Työsuhde on täysipäiväinen helmikuusta lokakuuhun ja osa-aikainen (max. puolipäiväinen, sovitaan erikseen) marraskuusta tammikuuhun. Työsuhde on määräaikainen 30.4.2024 saakka, mahdollisuus jatkoon.
Palkkatarjous 2700 € / kk (täysipäiväinen).
Hae viestintäsuunnittelijan pestiä täällä.

 

Kumppanuustuottaja

Kumppanuustuottajana työkenttääsi on yhdistyksen koko toiminta: Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Finnish Film Affair, Season Film Festival, Kiertue ja muu tarjontamme. Kumppanuustuottajalla on tärkeä rooli yhdistyksen brändin vahvistamisessa, taloudellisten resurssien kasvattamisessa ja verkostotyössä. Ylläpidät ja suunnittelet yhdistyksen kaupallisia kumppanuuksia, teet kumppanuushankintaa ja verkostotyötä sekä osallistut tapahtumatuotantoon. Vastaat myös mainostilan myymisestä yhdistyksen tapahtumiin ja julkaisuihin. Uudistamme kumppanuusstrategiaamme, joten pääset suunnittelemaan yhteistyö- ja markkinointikonsepteja. Tehtävään palkattavan henkilön osaamisesta riippuen työhön kuuluu myös yleisötapahtumiemme kaupallisen markkinointisuunnitelman tekeminen ja toteutus ulkomainoksista mediailmoituksiin. 

Työtäsi ohjaa vahvasti yhdistyksen missio, joka on juhlia elokuvataidetta ja parantaa maailmaa rakkaudella ja anarkialla, sekä keskeiset arvomme kunnianhimo, moniäänisyys, rohkeus ja kiltteys. Haluat olla rakentamassa inspiroivaa, tasa-arvoista, saavutettavaa ja kestävää elokuvakulttuuria ja näet nämä tavoitteemme mahdollisuuksina innostavalle ja tulokselliselle kaupalliselle kumppanuustyölle. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä viestintätiimin ja yhdistyksen johdon kanssa sekä läheisesti myös ohjelmistokoordinaattorin, tuottajan ja Finnish Film Affairin ohjelmapäällikön kanssa.

Etsimällämme ammattilaisella on:

  • vankkaa kokemusta ja ymmärrystä festivaali- ja tapahtumatyön luonteesta; nautit ajoittaisesta hektisyydestä, sinulla on hyvä paineensietokyky
  • vankkaa osaamista ja tuloksellista näyttöä yrityskumppanuuksien parissa työskentelystä, B2B-myynnistä ja kaupallisesta konseptoinnista
  • kokemusta tapahtumamarkkinoinnista
  • verkostoitumiskykyä, hyvät kommunikaatio- ja yhteistyötaidot  
  • projektin- ja budjetinhallintataitoja
  • aito kiinnostus ja innostus elokuvaan
  • tavoitteellinen ote työhön ja idearikkautta
  • halu kehittyä ja oppia uutta
  • erinomainen suomen ja/tai englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito
  • asiatuntemus Suomen kulttuuri- ja tapahtumakentästä sekä kansainvälinen osaaminen katsotaan eduksi

Hyvä tietää:

  • työhön kuuluu ajoittain eli tapahtumien aikaan myös ilta- ja viikonlopputyötä 
  • yhdistyksessä pidempi lomakausi sijoittuu vuodenvaihteeseen; kesällä ei ole mahdollisuutta pitää pitkiä lomajaksoja, sillä valmistaudumme alkusyksyn R&A-festivaaliin 
  • osittainen etätyömahdollisuus osan aikaa vuodesta, pääsääntöisesti työskentelemme toimistollamme Helsingissä

Työsuhde on täysipäiväinen maaliskuusta marraskuuhun ja osa-aikainen (max. puolipäiväinen, sovitaan erikseen) joulukuusta helmikuuhun. Työsuhde on määräaikainen 30.4.2024 saakka, mahdollisuus jatkoon.
Palkkatarjous 2700 € / kk (täysipäiväinen).
Hae kumppanuustuottajan pestiä täällä.

Kumppanuustuottajan tehtävään voit tehdä myös tarjouksen toiminimellä työskentelystä tai yrityksesi palveluista. Katso lisätiedot hakulomakkeesta.

Kuva: Anton Svantesson-Helkiö / Rakkautta & Anarkiaa