/ Uutiset

Beware of Children voitti Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2020 – jatkaa R&A-kiertueella

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 elokuvapalkinnon sai vastikään R&A-festivaalilla vakuuttanut norjalaisdraama Beware of Children. Elokuva on mahdollista nähdä syksyn ja kevään aikana eri puolilla Suomea osana R&A-kiertueen ohjelmistoa.

Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjakotilaisuus järjestettiin tänä vuonna 27.10. etänä Reykjavikissa, Islannissa. Elokuvapalkinto jaetaan tasan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. BEWARE OF CHILDRENIN (Barn) on ohjannut ja käsikirjoittanut Dag Johan Haugerud ja tuottanut Yngve Sæther.

Palkintolautakunnan perusteluissa Haugerudin elokuvaa kuvaillaan kunnianhimoiseksi ja pohdiskelevaksi:

”Haugerud käsittelee lasten ja aikuisten suhdetta empaattisesti ja hyvin vakavasti ja esittää syvällisiä kysymyksiä… Haugerud kuvaa monimutkaisia ja kiehtovia henkilöitä ja tilanteita, ja hänen laajapohjaisesta elokuvastaan tulee samalla tarina nyky-Norjasta.”

Videohaastattelussa ohjaaja kertoo saaneensa inspiraation tarinaansa onnettomuudesta, joka tapahtui hänen ollessaan ala-asteella. Elokuva ei kuitenkaan kerro itse onnettomuudesta, vaan tarjoaa dramaattisen lähtöasetelman. Rikoksen selvittämisen sijaan Haugerud on kiinnostunut ihmisistä. Heidän vähä vähältä paljastuvat tekonsa, tekemättä jättämisensä ja sidonnaisuutensa paljastavat yhteisön neuvottomuuden, epäuskon ja syyllisyyden tapahtuneen edessä.

Syyskuun Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa nähtiin jälleen kaikki viisi Pohjoismaiden neuvoston palkintoehdokasta. Elokuvista voit lukea lisää R&A Median elokuisesta jutusta.

Tänä vuonna voittajaelokuva ja muut ehdokkaat kiertävät ensimmäistä kertaa myös R&A-kiertueen ohjelmistossa ympäri Suomea. Muun muassa elokuvateatterit ja -kerhot voivat tilata elokuvia kiertue-esityksiin ajalla 1.10.2020 – 30.4.2021.

Lisätietoja, ohjelmisto ja kiertuepaikat.