R&A:n lipunmyynti rullaa kuin Pontiac – Katso täältä suosituimmat elokuvat!
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin liput ovat myyneet jo ensimmäisenä päivänä kuin viimeistä päivää. Yleisöä ovat kiinnostaneet erityisesti festivaalin gaalaelokuvat ja amerikkalaiset indie-elokuvat. Moniin näytöksiin on vielä tarjolla runsaasti lippuja, mutta näin hyvin ei myy häkäkään!
Riemu oli suunnaton, kun R&A-fanit heräsivät horroksestaan vuoden lempiaikaansa. Lipunmyynnin aloituspäivän suosituimpia olivat tuttuun tapaan festivaalin gaalaelokuvat. Melkein kaikki gaalanäytökset varattiin loppuun aikayksikön alittavassa ajassa.
Jonkin verran lippuja on vielä jäljellä R&A-gaalaan, jossa nähdään Beasts of the Southern Wild (2015) -ohjaaja Benh Zeitlinin odotettu uutuus WENDY. Myös Wendyn gaalaillan toiseen näytökseen on yhä saatavilla lippuja, samoin kuin kahteen Season-gaalaelokuvan QUEEN & SLIM kahteen myöhempään näytökseen.
Lipunnälkäiset festivaali-ihmiset ovat hamunneet istumapaikkoja kaksin käsin myös muihin elokuviin. Gaalaelokuvien lisäksi loppuun on varattu myös festivaalille suoraan Venetsian elokuvajuhlilta tulevat Chloé Zhaon NOMADLAND ja Hannaleena Haurun FUCKING WITH NOBODY, viime vuonna Cannesin elokuvajuhlilla palkittu BEANPOLE sekä kotimaiset dokumenttielokuvat BIG VS SMALL ja LOST BOYS.
Erityisen suosittuja ovat olleet myös korealainen trilleri BEASTS CLAWING AT STRAWS sekä jenkki-indie-hitit FIRST COW, HONEY BOY ja THE LAST BLACK MAN IN SAN FRANCISCO, joista kuhunkin on saatavissa vielä hyvin lippuja.
Lippuilo ei lopu tähän, sillä festivaalin näytöksiin on vielä paljon tilaa. Kaiken kukkuraksi lunastamattomat varaukset palaavat myyntiin tiistaina 15.9. klo 12. Ole kärppänä kuin porkkana!