/ Uutiset

Harvinainen työtilaisuus tarjolla! Haemme tuottajaa tekemään kanssamme Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia, R&A-kiertuetta ja yhdistyksemme muita tapahtumia. Kyseessä on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus, johon haku päättyy 19.8.

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ry on elokuvakulttuurin edelläkävijä, jonka missio on juhlia elokuvataidetta ja parantaa maailmaa rakkaudella ja anarkialla. Vuonna 1991 perustettu yhdistys toimii aktiivisesti ympäri vuoden. Päätapahtumamme on Suomen suurin ja merkittävin kansainvälinen elokuvafestivaali, syyskuisin järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa. Lisäksi yhdistys järjestää keväistä Season Film Festivalia, maanlaajuista R&A-kiertuetta, Pulpettikino-elokuvakasvatusnäytöksiä ja erikoisnäytöksiä sekä Finnish Film Affair -ammattilaistapahtumaa. Yhdistyksen keskeisiä arvoja ovat luovuus, avoimuus, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus.

Haemme nyt tiimiimme taitavaa tuottajaa määräaikaiseen vanhempainvapaan sijaisuuteen. Työsuhde alkaa 5.10.2020 (soviteltavissa) ja jatkuu vähintään 17.10.2021 saakka. Työ on osa-aikainen (50 %) 5.10.2020 – 31.1.2021 ja jatkuu sen jälkeen kokopäiväisenä.

Tuottaja työskentelee läheisesti yhdistyksen toiminnanjohtajan, taiteellisen johtajan ja ohjelmistokoordinaattorin kanssa ja vastaa erityisesti R&A-festivaalin Cut to the Chase – R&A Shorts -ohjelmistosta, festivaalin tapahtumista ja tuotannon koordinoinnista, Pulpettikino-elokuvanäytöksistä, lokakuusta toukokuuhun pyörivän R&A-kiertueen koordinoinnista ja markkinoinnista sekä yhdistyksen erikoisnäytösten tuotannosta. Lisäksi työhön kuuluu hallinnollisia tehtäviä toiminnanjohtajan tukena. Työ on vastuullista, inspiroivaa ja uutta luovaa. Toivomme sinulta vankkaa kokemusta ja/tai koulutusta vastaavista tehtävistä kulttuurikentällä, positiivista, idearikasta ja ratkaisukeskeistä asennetta, kunnianhimoista ja itsenäistä otetta työhön sekä erinomaisia tiimityöskentelytaitoja ja paineensietokykyä. Tuottaja vastaa noin 200 kansainvälisen lyhytelokuvan R&A Shorts -ohjelmiston kuratoinnista ja koordinoinnista sekä festivaalin kotimaisesta lyhytelokuvakilpailusta ja osallistuu aktiivisesti koko festivaalin ohjelmistotyöhön. Ymmärrys elokuvataiteesta, suomalaisesta ja kansainvälisestä lyhytelokuvasta sekä elokuva-alasta yleisemmin on siksi olennaista. Kokemus esihenkilötyöstä ja taloushallinnosta on eduksi. Työ vaatii hyvää suullista ja kirjallista suomen- ja englannin kielen hallintaa.

Tarjoamme näköalapaikan elokuva-alaan ja kaupunkikulttuuriin, lämminhenkisen työyhteisön, innostavan, kansainvälisen ilmapiirin ja mahdollisuuden oppia uutta ja jättää kädenjälkesi eturivin elokuvatapahtumiin. Kannustamme kaikkia sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia ja eri vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakemaan tehtävää riippumatta hakijan etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vammaisuudesta tai iästä.

Palkkatarjous on osa-aikaisena loka-tammikuussa 1300 € / kk, kokoaikaisena 2600 € / kk.

Vapaamuotoiset hakemukset (cv liitettävä mukaan) ja mahdolliset tiedustelut pyydetään lähettämään toiminnanjohtaja Anna Möttölälle ke 19.8. mennessä. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan erikseen ja haastattelut pidetään elo-syyskuun aikana.
Sähköposti: anna(a)hiff.fi
Mikäli haluat tiedustella työpaikasta puhelimitse, voit soittaa Annalle ma 10.8. – to 13.8. välisenä aikana klo 13-16 välillä. Puh: +358405005101.