/ Uutiset

32. Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali huipentui ohjaajalegenda Terrence Malickin odotetun pasifistieepoksen A HIDDEN LIFE loppuunmyytyyn näytökseen. Suomen suurimman elokuvajuhlan tarjonta houkutteli 11 päivän aikana yli 57 000 kävijää Helsingin elokuvateattereihin. R&A:n ja KAVI:n yleisökilpailun voitti tieteisdraama LITTLE JOE. Festivaalin elokuvia esitetään loppuvuoden aikana vielä R&A-kiertueella, Ylen kanavilla ja Kino Reginassa.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali huipentui sunnuntaina Bio Rexin loppuunmyytyyn päätösgaalaan, jossa esitettiin amerikkalaisen ohjaajalegenda Terrence Malickin odotettu ja ylistetty uutuus A HIDDEN LIFE. Suomen suurin elokuvajuhla houkutteli elokuvateattereihin ja festivaalitapahtumiin yli 57 000 kävijää. Sarjakortteja myytiin huomattavasti enemmän kuin viime vuosina. Suosittuja olivat myös uudet ympäristöliput, joista kertyi yli 3 000 euron lahjoitus ympäristönsuojeluun.

Yhdentoista päivän aikana esitettiin 160 pitkää elokuvaa ja 191 lyhytelokuvaa yhteensä 472 näytöksessä, joista yli joka neljäs oli loppuunmyyty. Erityisesti suosiotaan kasvattivat lyhytelokuvatapahtuma R&A Shorts ja Pulpettikino. Pulpettikinon näytöksissä kävi yli 5 000 lasta ja opettajaa.

R&A:n ja KAVI:n yleisöäänestyksen voitti itävaltalaisen Jessica Hausnerin elokuva LITTLE JOE. Lourdes (R&A 2010) -ohjaajan kylmäävä uutuus on scifiä ja arthouse-elokuvaa yhdistelevä tarina, jonka pääosassa nähtävä Emily Beecham palkittiin roolistaan Cannesin elokuvajuhlien parhaan näyttelijän palkinnolla. Little Joe esitetään Kino Reginan marraskuun elokuvana neljästi: 3.11., 7.11., 17.11. ja 22.11.

Festivaalin kuumimmat tiketit

R&A:n suosituimpia elokuvia olivat ranskalaismestari Claire Denis’n scifi-elokuva HIGH LIFE, Hollywood-tähti Jonah Hillin ohjaama nostalginen skeitti-indie MID90S, brittiohjaaja Joanna Hoggin koskettava THE SOUVENIR, guerrilla-sotaa ja Kärpästen herraa yhdistelevä lattarihelmi MONOS, Quentin Dupieux’n vinksahtanut keski-iän kriiseily DEERSKIN ja Daniel Scheinertin junttikomedialle luun kurkkuun lyövä THE DEATH OF DICK LONG.

Dokumenttielokuvista suosituimpia olivat yhdysvaltalaisen tekopyhyyden paljastava HAIL SATAN?, ihmisen maapalloon jättämiä jälkiä kartoittava ANTHROPOCENE: THE HUMAN EPOCH ja Syyrian sotaa tavallisen kansalaisen silmänkorkeudelta katsova FOR SAMA.

Levitykseen tulevista elokuvista kuumimmat tiketit olivat AND THEN WE DANCED, THE LIGHTHOUSE ja NUOREN NAISEN MUOTOKUVA.

R&A-vieraista yleisöä kiinnostivat eniten Nordic Flair -voittaja Lone Scherfig, tappajamekkokomedian IN FABRIC ohjaaja Peter Strickland, oudon scifi-seikkailun JESUS SHOWS YOU THE WAY TO THE HIGHWAY tekijä Miguel Llansó, kiistellyn some-tähden henkilökuvan SEARCHING EVA ohjannut Pia Hellenthal ja BEAUTY AND DECAY -elokuvan päähenkilö, valokuvaaja ja portsari Sven Marquardt.

33. Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali järjestetään 17.–27.9.2020.

Lämmin kiitos maailman parhaalle elokuvayleisölle. Nähdään ensi vuonna!