Suomalaisen elokuvan myynti- ja markkinointitapahtuma Finnish Film Affair jakoi viidettä kertaa Best Project Award -palkinnon tapahtuman kansainvälisesti kiinnostavimmalle suomalaiselle projektille. Tänä vuonna palkinnon sai ohjaaja Hamy Ramezanin tuotannossa oleva esikoiselokuva Oasis of Now, joka kertoo turvapaikkaa Suomesta hakevasta iranilaisesta perheestä.
Ohjaaja Hamy Ramezanin omiin kokemuksiin pohjaavan elokuvan yhdessä pääosassa nähdään iranilainen näyttelijä Shahab Hosseini, joka on tuttu muun muassa Asghar Farhadin Nader ja Simin: ero (R&A 2011) ja The Salesman (2016) -elokuvien pääosista. Ramezanin lyhytelokuvat Kuuntele (2014) ja Paratiisin avaimet (2014) ovat kiertäneet ja keränneet palkintoja tärkeillä elokuvafestivaaleilla.
FFA:ssa elokuvan esittelivät Aamu-tuotantoyhtiön Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka. Parhaillaan kuvattavan Oasis of Now’n levittää Nordisk Film.
Elokuva-alan kansainvälisistä ammattilaisista koostuva palkintoraati korosti palkintoperusteluissaan, että koskettavan elokuvan universaalit teemat voivat puhutella katsojia ympäri maailmaa. Raatiin kuuluivat Stine Bomholt-Hansen (LevelK), Tom Abell (Peccadillo Pictures) ja Gyda Velvin Myklebust (The Norwegian International Film Festival Haugesund).
Suomen elokuvasäätiön sponsoroima Best Project Award -palkinto on 3 000 euroa voittajaelokuvan kansainväliseen markkinointiin.
Finnish Film Affair on suomalaisille tekijöille tärkeä kanava päästä esittelemään hankkeitaan kansainvälisille ostajille ja potentiaalisille yhteistyökumppaneille. Kaiken kaikkiaan tapahtumassa esiteltiin noin 50 suomalaista elokuvaa, joista 24 on tuotannossa tai valmisteilla.
Erityistä kiinnostusta tapahtuman liki sadassa kansainvälisessä vieraassa herättivät Oasis of Now’n lisäksi Teemu Nikin (Armomurhaaja) uusi elokuvaprojekti Nimby, ilmastonmuutosteemaa ja H.P. Lovecraftin mystistä kauhua yhdistelevä Sound from the Deep sekä Ulla Heikkilän esikoiselokuva, nuorisokuvaus Eden.
Osana Finnish Film Affairia järjestettävä Nordic Flair -koulutussohjelma jatkuu vielä perjantaina 20. syyskuuta ohjaaja Lone Scherfigin ilmaisella masterclass-tapahtumalla Kino Reginassa.
Suomen suurin elokuva-alan kansainvälinen ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair päättyi torstaina. Kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui yli 400 elokuva-alan ammattilaista 16 eri maasta.