/ Uutiset

Vuoden parhaat elokuvat tulevat! Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa on julkistanut ohjelmistonsa. Ohjelmistossa nähdään muun muassa odotetut Cannes-helmet THE LIGHTHOUSE ja AND THEN WE DANCED. Festivaalille saapuu aimo läjä kiinnostavia elokuvantekijävieraita!

32. kertaa järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali esittää ensimmäisenä vuoden hartaimmin odotetut elokuvat. Syksyn kattaukseen lukeutuu Cannesissa ennennäkemättömän väentungoksen aiheuttanut Robert Eggersin (The Witch, 2015) uusoutous THE LIGHTHOUSE, joka oli kulttitapaus jo ensi-illassaan. Elokuvan pääosissa nähdään Willem Dafoe ja Robert Pattinson elämänsä rooleissa.

Cannesista maailmanvalloituksensa aloitti myös festivaaliyleisöjä Call Me By Your Namen (R&A 2017) tapaan kohahduttanut ruotsalaisohjaaja Levan Akinin helmi AND THEN WE DANCED. Elokuva on intensiivinen sukellus Tbilisin yöelämään ja tanssiryhmän kiihkeisiin kuvioihin.

R&A-suosikki Alex Ross Perryn uusimmassa elokuvassa HER SMELL nähdään Hollywood-tähti Elizabeth Moss grunge-kuningattarena, joka saa Courtney Loven näyttämään äiti Teresalta.

Kaikkiaan 159 R&A-elokuvan joukkoon mahtuvat myös kanadalaisen elokuvan kauhukakaran Xavier Dolanin kaveriromanssi MATTHIAS & MAXIME, puolalaisen Agnieszka Hollandin kylmä kurkistus Stalinin ajan Neuvostoliittoon elokuvassa MR. JONES sekä ranskalaismestari Claire Denis’n odotettu scifi-uutuus HIGH LIFE.

Tänä vuonna Latinalainen Amerikka on tarjonnut erityistä iloa laatuelokuvan ystäville. R&A esittää maankolkan tarjonnasta muiden muassa väkivaltaisen brasilialaisen scifi-sadun BACURAU (ohj. Juliano Dornelles, Kleber Mendonça Filho) sekä brasilialaisen Alejandro Landesin Kolumbiassa kuvatun käänteisen panttivankidraaman MONOS.

Elokuvahistorian uuteen valoon asettava R&A Trailblazers -sarja esittää Claire Denis’n aiemmat teokset NO FEAR, NO DIE (S’en fout la mort, 1990) ja 35 SHOTS OF RUM (35 rhums, 2008). Sarjassa esitetään myös Yle Teeman syksyn ohjelmistoon liittyvän HandMade Films -tuotantoyhtiön kulttielokuva WITHNAIL & I (1987) sekä viime jouluna kuolleen R&A:n ystävän ja tukijan, kriitikko Helena Yläsen lempielokuviin kuuluneen Terrence Malick -eepoksen VETEEN PIIRRETTY VIIVA (The Thin Red Line, 1998).

Viime hetken lisäyksenä esitetään Daniel Scheinertin (Swiss Army Man, R&A 2016) shokkikomedia THE DEATH OF DICK LONG.

Lisää tietoa ohjelmistosta on tarjolla muun muassa R&A Salonki -podcastin uudessa jaksossa, jossa vieraana on festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva. Podcast löytyy Apple Podcasteista, iTunesista, Spotifysta ja Radio Helsingin nettisivuilta.

Elokuvan mestarit saapuvat Helsinkiin

Tanskalainen mestariohjaaja Lone Scherfig saapuu Helsinkiin pokkaamaan tämän vuoden Nordic Flair -palkinnon. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja sen ammattilaistapahtuman Finnish Film Affairin vuosittain jakama tunnustus annetaan pohjoismaista osaamista maailmalle vieneelle elokuvantekijälle. R&A esittää Scherfigin elokuvat WILBUR (Wilbur Wants to Kill Himself, 2002) ja THE KINDNESS OF STRANGERS (2019). Scherfig pitää festivaalilla yleisölle avoimen Masterclass-luennon.

Festivaali saa vieraakseen myös muusikko Warren Ellisin. Nick Caven säveltäjäparina tunnetun multi-instrumentalistin kynästä ovat syntyneet sävelet muun muassa elokuviin MUSTANG (Season 2016), HELL OR HIGH WATER (Season 2017) ja THE ROAD (2009). R&A:ssa Ellis ja ohjaaja Arno Bitschy esittelevät ranskalais-suomalaisen dokumenttielokuvan THIS TRAIN I RIDE (2019), jossa yhdysvaltalaiset kulkurinaiset etsivät vapautta raiteilta.

Brittiohjaaja Peter Stricklandin edellinen pitkä ohjaus The Duke of Burgundy oli vuoden 2015 R&A-hittejä. Tänä syksynä ohjaaja esittelee festivaalilla uuden elokuvansa IN FABRIC, joka on kulutusyhteiskuntaa satirisoiva kauhukomedia tappajamekosta. Ruotsalainen Anna Odell puolestaan vetosi suomalaisyleisöön esikoiselokuvallaan Luokkajuhla (Återträffen, R&A 2014). Tänä syksynä Odell tuo Helsinkiin nyky-yhteiskunnan sukupuolirooleja ruotivan uutuusohjauksensa X&Y.

Muita festivaalin kansainvälisiä vieraita ovat muun muassa BEAUTY AND DECAY -elokuvan päähenkilönä nähtävä Berliinin legendaarisen teknoklubi Berghainin portsari Sven Marquardt, Saksan Oscar-ehdokaselokuvan SYSTEM CRASHER (Systemsprenger, 2019) tuottaja Frauke Kolbmüller, sekä vuoden räväkimmän dokumenttielokuvan SEARCHING EVA ohjaaja Pia Hellenthal.

Tasa-arvoa, kiitos!

Rakkautta & Anarkiaa liittyy tasa-arvoa elokuva-alalle vaativien festivaalien joukkoon allekirjoittamalla kansainvälisen 5050×2020-aloitteen. Allekirjoituksen myötä festivaali sitoutuu edistämään tasa-arvoa ohjelmistossaan ja organisaatiossaan sekä keräämään ja julkistamaan tähän liittyvää dataa. Aloitteen ovat allekirjoittaneet myös muun muassa Cannesin, Berliinin ja Göteborgin elokuvajuhlat.

– Moniäänisyys on avain rikkaaseen elokuvakulttuuriin. Se on ollut R&A:n ytimessä yli 30 vuotta. Haluamme muiden eturivin kansainvälisten festivaalien kanssa edistää tasa-arvoa yhä tehokkaammin ja järjestelmällisemmin, toteaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja Anna Möttölä.

– Elokuva-alan tasa-arvo on etenkin Euroopassa kehittynyt parempaan suuntaan, mutta työtä riittää vielä. Olen erittäin tyytyväinen tämän vuoden ohjelmistoon, jonka monipuolinen ja asiantunteva ohjelmistotyöryhmämme on koonnut, festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva sanoo.

Tämän vuoden R&A-elokuvista 46 prosenttia on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö. Pitkistä elokuvista 32 prosentissa ja lyhytelokuvista 58 prosentissa on nainen tai muunsukupuolinen henkilö ohjaajana.

Yli 800 ohjelmistoon harkitusta pitkästä elokuvasta 26 prosenttia oli ohjannut muu kuin mies. Festivaalin neljästä pitkästä gaalaelokuvasta kolme on naistekijöiden teoksia. R&A Shorts -gaalan teosten kaikki ohjaajat ovat naisia.

Tämän vuoden luvut ovat lähellä viime vuotta, jolloin R&A julkisti ensi kertaa ohjelmistonsa sukupuolijakauman. Silloin pitkistä elokuvista yli kolmasosa ja lyhytelokuvista lähes puolet oli naisten ohjaamia.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmiston valitsevasta 51 hengen R&A Ministeriöstä 76 prosenttia on naisia.

Festivaalin lipunmyynti alkaa torstaina 12.9. klo 10.