/ Uutiset

Rakkautta & Anarkiaa 2018 -julisteen tehnyt Tea Tauriainen pitää söpöistä pitkätukkaisista naishahmoista. Festivaalin tämän vuoden ilmeen taustalla on ajatus siitä, että rohkean ei tarvitse olla räävitöntä.

Sininen ja punainen tukka liehuvat tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -julisteessa. Suurisilmäiset naishahmot on luonut vuoden 2018 R&A-taiteilija Tea Tauriainen, joka on paitsi kuvittaja, myös sarjakuvabloggari ja tatuointitaiteilija.

– Tätä kuvaa varten lähdin miettimään vastakohtia ja niiden harmoniaa. Se alkoi ihan yksinkertaisista jutuista, kuten väreistä. Punainen ja sininen ovat aika klassiset kylmä ja kuuma, Tauriainen kertoo.

Rakkautta & Anarkiaa on taiteilijalle tuttu tapahtuma jo vuosien takaa. Tosin viime vuodet hän kertoo olleensa ”köyhä persaukinen opiskelija”, mikä on rajoittanut festivaalilla nuohoamisen yksittäisiin elokuvanäytöksiin.

– Olen vuosien varrella katsonut R&A-julisteita ja haaveillut, että pääsisinpä jonakin vuonna tekemään tällaista projektia. R&A merkitsee minulle avoimuutta, suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä maailmasta. Sitä, että halutaan näyttää muutakin kuin mitä ihmisille tuputetaan.

Nyky-Suomen ilmapiirissä jopa söpö kuva voi olla rohkea. Tauriaisen mielestä vuoden R&A-julisteen tarkoitus on näyttää, että rohkean ei tarvitse olla räävitöntä. Hän sanoo toivovansa, että kuva ei herättäisi katukuvassa ainakaan närkästystä.

– Enemmän toivoisin sellaisia kommentteja, että onpa nätti. Että se ei herättäisi ainakaan vihaa, vaan enemmän rakkautta ja ihan vähän anarkiaa. Että se nähtäisiin kauniina koristeena.

R&A-taiteilija sanoo jännittävänsä, että jotkut voivat nähdä kuvassa vain sen hahmojen alastomuuden. Hän huomauttaa, että kuva ei ole räävitön tai yliseksuaalinen, vaan kaunis koriste.

– Ei se onneksi ole pelottava, Tauriainen miettii ja hiljenee sitten hetkeksi.

– Vaikka kyllähän jotkut tissejäkin pelkäävät, hän lisää.