/ Uutiset

Euroopan elokuva-akatemian (EFA) Young Audience Award -tapahtuma tulee toista kertaa Suomeen! Vuoden 2018 Young Audience Award järjestetään samanaikaisesti 36:ssa Euroopan maassa sunnuntaina 6. toukokuuta. 12-14-vuotiaille suunnatussa tapahtumassa nuoret toimivat tuomaristona yhden päivän kestävässä kansainvälisessä elokuvakilpailussa katsoen kolme esiraadin valitsemaa uutta eurooppalaista elokuvaa. Voittajaelokuva valitaan kunkin maan nuorisojuryjen yhteispisteillä ja julkistetaan saman illan palkintogaalassa Saksan Erfurtissa, jota voi seurata tapahtuman virallisten nettisivujen kautta. Näytösten ja äänestyksen lisäksi tapahtumassa syvennytään elokuvakerrontaan elokuvakasvattajien johdolla.

Suomen Young Audience Award -tapahtuman järjestää Rakkautta & Anarkiaa -yhdistys yhteistyössä Koulukinon kanssa. Osallistujat tapahtumaan valitaan pääkaupunkiseudun kouluista. Kiinnostuneet opettajat voivat ottaa yhteyttä tapahtuman tuottajaan Veera Kotilaan (veera (at) hiff.fi). Tarkemmat tiedot Helsingin tapahtumasta päivitetään maaliskuun aikana.

Kaikki kolme ehdokaselokuvaa sekä myös viimeisen kolmen vuoden Young Audience Award -ehdokkaat ovat 7.5. alkaen kaikkien nähtävissä VoD-palveluissa (iTunes, Google Play, Microsoft and Pantaflix).

Vuoden 2018 palkintoehdokaselokuvat ovat:

GIRL IN FLIGHT / Italia, Sveitsi
ohj. Sandra Vannucchi

HOBBYHORSE REVOLUTION / Suomi
ohj. Selma Vilhunen

WALLAY / Ranska, Burkina Faso, Qatar
ohj. Berni Goldblat