Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 elokuvapalkinnon saivat ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhunen ja tuottajat Kai Nordberg & Kaarle Aho elokuvasta TYTTÖ NIMELTÄ VARPU.
Runsaasti tunnustusta saanut TYTTÖ NIMELTÄ VARPU sai keskiviikko-iltana 1.11.2017 POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINNON, joka on yksi tavoitelluimmista eurooppalaisista elokuva-alan palkinnoista. Selma Vilhusen ensimmäinen pitkä fiktio sai ensi-iltansa Toronton elokuvafestivaalilla 2016 ja nähtiin samana vuonna Rakkautta & Anarkiaa –festivaalin avajaispäivän kotimaisena ennakkoensi-iltana.
Palkintotilaisuus, johon kaikki pohjoismaiden pääministerit osallistuivat pidettiin Helsingissä parhaillaan käynnissä olevan Pohjoismaiden ministerineuvoston varsinaisen istunnon yhteydessä. Palkintogaala järjestettiin Finlandia-talossa.
350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) arvoinen rahapalkinto jaetaan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Tarkoituksena on korostaa, että elokuva taiteenlajina on näiden kolmen päätekijän tiiviin yhteistyön tulos.
Kaikki tämän vuoden palkintoehdokkaat esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla omassa esityssarjassaan.
Vuoden 2017 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa olivat mukana Per Juul Carlsen (Tanska), Jaana Puskala (Suomi), Emma Gray Munthe (Ruotsi), Silja Hauksdóttir (Islanti) ja Inger Merete Hobbelstad (Norja).