/ Uutiset

Rakkautta & Anarkiaa 2017 -traileri antaa jörniä-verbille aivan uuden merkityksen.

Rakkautta & Anarkiaa -trailerit ovat vuodesta toiseen säväyttäneet, puhuttaneet ja hauskuuttaneet. Oli kyse sitten elokuvateatteriin zombeja pakenevasta Samuli Vauramosta tai R&A-festivaalista ensi kertaa kuulevasta Mannerheimista.

Uudessa trailerissa ei ole zombeja eikä sotilaita, vaan Jörn Donner ja Chisu. Itseään noin 50 vuotta nuoremman poptähden treffeille vienyt Jörkka joutuu kovan paikan eteen, kun Chisu vonkaa hänet tanssilattialle.

Rakkaudesta (ja anarkiasta) elokuviin

Pulp Fictionia kanavoivan trailerin on toteuttanut Cocoa. Sen on ohjannut Juho Konstig ja käsikirjoittanut Olli Hongisto.

– Idea lähti rakkaudesta elokuviin, kuten aina näissä hommissa. Mietittiin, että R&A:n trailerin pitäisi kunnioittaa festivaalin juhlavuotta, elokuvaa taidemuotona ja suomalaista elokuvahistoriaa. Haluttiin, että rakkaus ja anarkia olisivat vahvasti läsnä molemmissa henkilöissä, tekijät kertovat.

Traileri mukailee Quentin Tarantinon Pulp Fictionia, joka sai Suomen ensiesityksensä vuoden 1994 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

– Meille molemmille Pulp Fiction on ollut ja on edelleen kovaa kamaa, joten oli selvää, että dramatisointi tulisi sieltä jotain kautta. Suomalaista elokuvahistoriaa kunnioittamaan mieleen tuli henkilö, joka meille nuoremmille edustaa rajojen rikkomista ja uskallusta – sellainen, jota me kunnioitetaan. Mitä tulee R&A:n juhlavuoteen itseensä, mikä olisikaan paras tapa juhlistaa kuin tanssi.

Kunniaa housuissa

Sekä Chisu että Jörn Donner kiinnostuivat ideasta heti. Donner tosin halusi tavata ensin trailerin tekijät.

– Meistä tuntui kuin oltaisiin itse oltu työhaastattelussa Kruununhaan lounasravintolan kulmapöydässä. Ikinä ei ole pelkkä lounas jännittänyt niin paljon. Mutta ilmeisesti läpäisimme haastattelut, kun tässä ollaan.

Haastavinta oli menestyneen ohjaajan ohjaaminen, trailerin tekijäpari kertoo – etenkin kun ohjaajapersoona nostaa päätään kesken kuvausten.

– Ilmassa oli ajoittain sähköä ja hyvä niin, niin pysyttiin hereillä pitkälle aamuyöhön. Meillä oli paskat housussa alusta loppuun ja vähän varmaan vieläkin koko homman kanssa. Toki tässä on tavallista kunniallisempi fiilis istua niissä housuissa, kun sai tehdä töitä noinkin hienojen henkilöiden kanssa.

“Now I wanna dance, I wanna win, I want that trophy, so dance good.”
-Pulp Fiction