Suomen suurimman elokuvafestivaalin ohjelmistoa on saatavilla esitettäväksi ympäri Suomen. Elokuvia voivat tilata elokuvateatterit ja -kerhot, erilaiset tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut. Kiertueen ohjelmistossa nähdään ensi kertaa myös kotimaisen lyhytelokuvan huippuja.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali tuo tänäkin vuonna ohjelmistoaan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. R&A-kiertue järjestetään festivaalin jälkeen. Elokuvia voi tilata vuoden loppuun asti ja esittää kevääseen 2018 saakka.
Kiertueohjelmistossa nähdään kansainvälisiä elokuvahittejä, suomeksi käännettyjä lastenelokuvia ja kotimaisia lyhytelokuvia. Elokuvia voivat tilata muun muassa maakuntateatterit, elokuvakerhot, erilaiset tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut. Elokuvista pyydetään korkeintaan 150 euron suuruinen näytöskohtainen esityskorvaus. Kiertueen elokuvat saavat ensiesityksensä R&A-festivaalilla syyskuussa.
Kiertueelle on toistaiseksi varmistunut kymmenen elokuvaa ja kaksi lapsille suunnattua lyhytelokuvanäytöstä. Lisäykset ohjelmistoon ovat mahdollisia.
Tutustu tähän mennessä varmistuneisiin kiertue-elokuviin.
Kiertueesta kiinnostuneet tahot voivat hakea näytöksen järjestäjäksi täällä.
Festivaalihittejä ja palkittuja esikoiselokuvia
Berliinin elokuvajuhlilla Grand Jury -palkinnon kahmaissut FÉLICITÉ myötäelää ja hengittää päähenkilönsä, yökerholaulaja Félicitén, kipua ja toivoa. Aamun valossa toivo haalenee. Félicitén poika on joutunut moottoripyöräonnettomuuteen ja on vaarassa menettää jalkansa. Kalliseen leikkaukseen voidaan ryhtyä vasta, kun maksu on hoidettu. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Alain Gomis on sanonut lainanneensa neljännen pitkän elokuvansa orgaanisen rakenteen musiikista.
Guðmundur Arnar Guðmundssonin esikoisohjaus HEARTSTONE jatkaa islantilaisen elokuvan voittokulkua. Se on kuvaus kahden teinipojan erilaisista kasvukivuista kalastajakylässä, jossa kaikki ovat hieman hukassa. Thorin ja Kristjánin rooleissa nähtävät Baldur Einarsson ja Blær Hinriksson tekevät tulkitsevat päähenkilöiden tunnemyrskyjä luontevan herkästi.
Ruotsalaisen Rojda Sekersözin esikoiselokuva BEYOND DREAMS kertoo juuri vankilasta vapautuneesta Mirjasta. Mirja haaveilee muusta, mutta paluu äidin helmoihin tukholmalaiseen Albyn lähiöön on väistämätön. Mirjan äidin roolissa nähdään Outi Mäenpää. Soundtrackin jazz-rumpalointi tuo kerrontaan kiihkeyttä. Lähiön ympärille ei kuitenkaan rakenneta rankkaa getto- tai tyttöjengitarinaa.
Suomeksi käännettyjä lasten- ja nuortenelokuvia
Euroopan elokuva-akatemian nuoren yleisön palkitsema GOODBYE BERLIN nähdään osana R&A-kiertuetta suomenkielisillä teksteillä. Yksin kesää viettävän 14-vuotiaan Maikin loma muuttuu hetkessä, kun kuvaan astuu nuori kapinallinen Tschick Venäjältä. Fatih Akinin vauhdikas seikkailu saksalaisissa maaseutumaisemissa valloitti myös suomalaisnuorten sydämet R&A:n järjestämässä Young Audience Film Day -tapahtumassa toukokuussa.
Claude Barrasin ELÄMÄNI KESÄKURPITSANA kilpaili nuoren yleisön palkkinosta keväällä. 9-vuotiaan orpopoika Kurpitsan tarina oikean perheen ja oman paikkansa löytämisestä valloittaa niin tarinana kuin animaatioidensa puolesta. Belgialainen elokuva kilpaili keväällä parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta. Elämäni kesäkurpitsana on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
Kiertueella järjestetään jälleen myös menestyksekkäät päiväkoti- ja alakouluikäisille suunnatut Pulpettikinon lyhytelokuvanäytökset. jotka tarjoavat herkullisen kattauksen eurooppalaista animaatiota. Yhden lyhytelokuvanäytöksen kesto on noin 50 minuuttia.
Kotimaisia lyhytelokuvia
R&A-kiertueella nähdään ensimmäistä kertaa myös uutta kotimaista lyhytelokuvaa. Festivaalin iltatähden Cut to the Chase – R&A Shorts –lyhytelokuvatapahtuman parhaimmisto lähtee R&A:n loputtua kiertueelle.