/ Uutiset

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa on vuonna 1991 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on elokuvakulttuurin edistäminen. Aktiivisesti ympäri vuoden toimiva yhdistys järjestää vuosittain useita elokuvatapahtumia, kuten Rakkautta & Anarkiaa ja Season Film Festivalia. Yhdistyksen toimintaa on viime vuosina laajennettu valtakunnalliseksi mm. R&A-Pulpettikinon ja R&A-kiertueen myötä. Vuodesta 2012 lähtien festivaali on järjestänyt kansainvälistä elokuva-alan myynti- ja markkinointitapahtumaa, Finnish Film Affairia, jolla on merkittävä rooli kotimaisten elokuvien vientiponnisteluissa. Yhdistyksellä on 3 vakituista työntekijää ja enimmillään n.20 projektityöntekijää.

Helsingin keskustan Simonkadulla sijaitseva yhdistys etsii nyt uutta TOIMINNANJOHTAJAA. Työsuhde alkaa viimeistään 1.3.2017 ja on vakituinen sekä kokoaikainen.

Tarjoamme näköalapaikan elokuvakulttuuriin. Järjestyksessään 30. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali järjestetään 14.-24.9.2017. Suomen suurimman elokuvafestivaalin ohjelmisto tulee sisältämään noin 170 pitkää elokuvaa ja 190 lyhytelokuvaa. 11-päiväisen tapahtuman aikana esitetään Helsingin ja Espoon 19 valkokankaalla yli 500 elokuvanäytöstä. Lisäksi festivaalin ohjelmistossa on suuri määrä oheistapahtumia kuten työpajoja, koululaisnäytöksiä, ulkoilmanäytöksiä, kulinaarinäytöksiä, keskustelutilaisuuksia, kino-konsertteja, kansainvälisiä tekijävierailuja, masterclass-tilaisuuksia ja seminaareja. Rakkautta & Anarkiaa on saavuttanut 30 vuodessa poikkeuksellisen roolin elokuvakulttuurin edistäjänä niin elokuvayleisön, elokuvajournalismin, elokuvalevityksen kuin elokuvantekijöiden ja koulutuksen näkökulmasta.

Toiminnanjohtaja johtaa yhdistyksen operatiivista toimintaa ja toimii henkilökunnan esimiehenä. Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen hallinnosta, talouden suunnittelusta ja raportoimisesta, apurahojen hakemisesta, rekrytoinnista, yrityskumppanuuksista ja muusta varainhankinnasta. Lisäksi toiminnanjohtaja kehittää yhdistyksen toimintaa hallituksen linjausten ja strategian mukaisesti sekä toimii hallituksen kokouksien valmistelijana ja päätösten toimeenpanijana. Toiminnanjohtaja osallistuu myös sidosryhmätyöhön niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Toiminnanjohtajalta edellytetään tehtävään soveltuvaa koulutusta ja/tai aiempaa työkokemusta yhdistyksen toiminnanjohtajan tai kulttuuriorganisaation johtajan tehtävistä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja suomeksi ja englanniksi, projektihallinnan osaamista, yrittäjämäistä otetta varainhankintaan sekä innokkuutta toiminnan kehittämiseen. Av-alan tuntemus kotimaassa/ulkomailla katsotaan eduksi. Arvostamme sosiaalista ja positiivista asennetta, joka parhaimmillaan innostaa myös muita.

Vapaamuotoinen hakemus toiminnanjohtajan tehtävään palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen tulee toimittaa 20.1.2017 klo 16 mennessä nyk. toiminnanjohtajalle Sara Norbergille sähköpostiosoitteeseen: sara@hiff.fi. Uuden toiminnanjohtajan nimityksestä vastaa yhdistyksen hallitus.

Tiedusteluihin työtehtävästä vastaa 16.1. klo 9-16 toiminnanjohtaja Sara Norberg 010-3156102 ja 17.1. klo 9-16 taiteellinen johtaja/hallituksen jäsen Pekka Lanerva 010-3156101.