Suomen suurimman elokuvafestivaalin ohjelmistoa on nyt ensimmäistä kertaa saatavilla ympäri Suomen. Elokuvia voivat tilata muun muassa maakuntateatterit, elokuvakerhot, erilaiset tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali tuo tänä vuonna ohjelmistoaan ja festivaalitunnelmaa myös kehä kolmosen ulkopuolelle. R&A-kiertue järjestetään Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä apurahalla pääsääntöisesti syyskaudella 2016.
Kiertueohjelmistossa nähdään niin lastenelokuvia, kotimaisia lyhyt- ja indie-elokuvia kuin kansainvälisiä elokuvahelmiäkin. Elokuvia voivat tilata muun muassa maakuntateatterit, elokuvakerhot, erilaiset tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut. Elokuvista pyydetään korkeintaan 150 euron suuruinen näytöskohtainen esityskorvaus. Kiertueen elokuvat saavat ensiesityksensä R&A-festivaalilla syyskuussa.
Kiertueelle on toistaiseksi varmistunut parikymmentä elokuvaa, mutta lisäykset ovat mahdollisia. Tutustu tähän mennessä varmistuneisiin kiertue-elokuviin.
Tunnettuja tekijöitä ja festivaalihittejä
R&A-festivaalin ohjelmistoon kuuluu jälleen eurooppalaisen elokuvan kärkeä. Arnaud Desplechin elokuvia leimaa älyllinen uteliaisuus ja eroottisen intensiivinen kerronnan kierre. Ohjaajan uutuuselokuva, KOLME MUISTOA NUORUUDESTANI, on polttava rakkaustarina. Nykyhetkessä Mathieu Amalricin esittämä mies joutuu turvallisuuspoliisin kuulusteluihin Ranskaan palatessaan. Kuulustelu laukaisee muistojen vyöryn. Takautumissa parikymppiset Quentin Dolmaire ja Lou Roy-Lecollinet tekevät huimat ensiroolit nuorina rakastavaisina. Nuorten mutkikas suhde koskettaa eikä Irina Lubtchanskyn kamera ujostele. Elokuva on tekstitetty suomeksi.
Italialaisohjaaja Nanni Morettin MIA MADRE on riemastuttavan hauska ja sydäntä riipaisevan koskettava kertomus elokuvaohjaaja Margheritasta (Margherita Bay), joka tasapainoilee uuden elokuvansa kuvausten ja sairaan äitinsä hoitamisen välillä. Tilannetta ei helpota elokuvan pääosaan valittu amerikanitalialainen Barry (John Turturro), joka vasta opettelee italian kieltä. Elokuva tuntuu oikealta elämältä, eikä ole hetkeäkään tylsä.
Puolalainen elokuva vahvasti mukana kiertueella
Kiertueohjelmistossa nähdään vahvaa osaamista Puolan nousevilta elokuvatekijöiltä. THESE DAUGHTERS OF MINE kertoo kahden keski-ikäisen naisen yrityksistä selvitä oman äitinsä menettämisestä. Tragikoomisesta elokuvasta tuli Puolassa yllätyshitti viime vuonna.
Zdzisław Beksiński oli puolalainen maalari, joka tuli tunnetuksi dystooppisista ja post-apokalyptisista maalauksistaan. Hänet puukotettiin kuoliaaksi vuonna 2005. Hän teki myös arjestaan lähes pakonomaisesti kotivideoita 28 vuoden ajan. Ohjaaja Jan P. Matuszyński tekee näistä kotivideoista uudelleenfilmatisointeja esikoiselokuvassaan THE LAST FAMILY, joka kiehtovasti sijoittaa tämän piinatun taiteilijan faktan ja fiktion rajamaastoon.
Tomasz Wasilewskin kolmas kokopitkä elokuva UNITED STATES OF LOVE kertoo Puolan ensimmäisestä itsenäisyyden vuodesta 1990. Vapauden euforiaa ja tulevaisuuden epävarmuutta. Neljä eri ikäistä, näennäisen onnellista naista päättävät muuttaa elämänsä suunnan ja toteuttaa villeimmät haaveensa.
Suomeksi käännettyjä lasten- ja nuortenelokuvia
Ranskalaisen Rémi Chayén kokopitkä animaatio SEIKKAILU JÄÄMERELLE – Long Way North on arvostetulla Annecyn animaatiofestivaalilla yleisöpalkinnon saanut koko perheen elokuva nuoresta venäläisestä aristokraatista Sashasta, joka lähtee tutkimusmatkailija-isoisänsä perässä kohti Pohjoisnapaa. Elokuva on tekstitetty suomeksi ja sen ensimmäiset esitykset nähdään jo elokuussa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistossa elokuvateatteri Orionissa.
Hyväntuulinen nuoruuden kuvaus MISS IMPOSSIBLE – hankalan maineessa kertoo 13-vuotiaasta ranskalaistytöstä, joka haaveilee bänditouhuista ja riitelee vanhempiensa kanssa. Elokuva palkittiin Euroopan elokuva-akatemian nuoren yleisön valintana vuonna 2016, ja se pohjautuu lasten- ja nuortenkirjailija Marie Desplechin kolmiosaisen bestseller-romaanisarjan Le journal d’Aurore ensimmäiseen osaan. Elokuva on tekstitetty suomeksi.
Kiertueella nähdään lisäksi päiväkoti- ja alakouluikäisille suunnattuja Pulpettikinon lyhytelokuvanäytöksiä, jotka tarjoavat visuaalisesti huikaisevan kattauksen eurooppalaista animaatiota. Elokuvat ovat joko ilman dialogia tai suomeksi puhuttuja. Yhden lyhytelokuvanäytöksen kesto on noin 50 minuuttia.
Kotimaisia uutuusdokumentteja
Kiertue tarjoaa myös vahvan kattauksen uutta kotimaista dokumenttia. CHEER UP on viihdyttävä ja liikuttava dokumenttielokuva rovaniemeläisestä cheerleader-joukkueesta, joka ei kovasta yrityksestä huolimatta tahdo pärjätä kisoissa.
ROCKIN’ HIGH -elokuvassa AncarA aikoo olla ensimmäinen rock-bändi, joka pääsee ennätysten kirjaan soittamalla maailman korkeimman sähköisen rock-keikan Mount Everestin rinteillä. Matka Nepaliin yli 1000 kilon äänentoistolaitteiden kanssa ei kuitenkaan ole mikään pikkureissu. Dokumentti seuraa vaativan keikan valmisteluja ja toteutusta lähietäisyydeltä.
KESÄVARTIJA on vankilamaailmaan sijoittuva dokumenttielokuva, jossa kaltereiden takaista elämää katsotaan nuorten kesätyötekijöiden silmin. Elokuva seuraa vartijamiehen kasvutarinaa ja oman kutsumuksen löytämistä haastavassa vankilaympäristössä.
Tarkemmat tiedot kiertueesta ja ohjelmistosta päivitetään kiertueen nettisivulle osoitteeseen www.hiff.fi/kiertue.