Suositut ulkoilmanäytökset saavat uuden elämän tehdasmiljöössä, kun Rakkautta & Anarkiaa -festivaali näyttää ilmaiseksi ennakkoon kolme festivaalin ohjelmistoon kuuluvaa elokuvaa tunnelmallisessa Konepajan Brunon tehdashallissa (Aleksis Kiven katu 17 A) 2.–4.9.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna imeydytään palestiinalaisen räpin pyörteisiin, nähdään pakolaiskriisi Lampedusan saarelta käsin ja kurkistetaan koiran sieluun. Sekä tietysti juhlitaan vuoden 2016 ohjelmiston julkaisua!
Tapahtuman polkaisee käyntiin perjantaina musiikkielokuva JUNCTION 48, joka kuvaa kahden hip hop -artistin rakkautta ja taistelua Palestiinassa. Aiheen rankkuudesta huolimatta elokuva säilyttää feel good -tunnelmansa alusta loppuun. Elokuva onkin palkittu yleisön suosikkina muun muassa Tribecan ja Berliinin elokuvajuhlilla.
Lauantai vie katsojat yhdelle pakolaiskriisin dramaattisimmista näyttämöistä, italialaiselle Lampedusan saarelle, joka on Välimereä ylittäville pakolaisille portti Eurooppaan. Berliinin elokuvajuhlilla Kultaisen karhun voittanut ja kriitikot hurmannut FUOCOAMMARE – TULI MERELLÄ tarkastelee saaren tapahtumia nuoren lampedusalaisen pojan näkökulmasta. Elokuvan ennakkoensi-ilta järjestetään yhteistyössä Amnestyn ja Suomen Pakolaisavun kanssa. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 23.9. Cinemansen levittämänä.
Sunnuntai on omistettu ihmisen parhaalle ystävälle, kun tunnettu taiteilija Laurie Andersson tutustuu omaansa ja koiransa mielenmaisemaan elokuvassaan HEART OF A DOG. Elokuva näytetään erikoisnäytöksenä, jonne myös hyväkäytöksiset koirakatsojat ovat tervetulleita. Ota oma Musti mukaan!
Ovet avautuvat viikonlopun ajan klo 19.30. Liittymällä Facebook-tapahtumaan saat ajankohtaisimmat tiedot tapahtuma-ajoista. Konepajan Brunossa on rajallinen määrä tuoleja, mutta mukavan istumapaikan itselleen varmistaa ottamalla oman viltin tai istuintyynyn mukaan.
Nälkäiset ja janoiset voivat ostaa ruokaa ja juomaa ruokarekasta sekä Konepajan Brunon omasta baarista. Tapahtumassa on myynnissä tämän vuoden festivaalipaita, -kassi, ja -katalogi.
Junction 48 on tekstitetty englanniksi, Fuocoammare – tuli merellä on tekstitetty suomeksi, Heart of a Dog on puhuttu englanniksi, eikä siinä ole tekstityksiä.