/ Uutiset

Tämän vuoden festivaali-ilme taistelee sinisellä huulipunalla vakoojarobotteja vastaan. Uuden ilmeen takaa löytyy taiteilija Eero Lampinen, joka kertoo R&A:n haastattelussa kuvan taustoista ja siitä, mikä festivaalilla on parasta.

R&A-taiteilija Eero Lampisen luomassa kuvassa hahmo kulkee huolettomana krysanteemipensaiden keskellä ja maalaa huulilleen taivaansinistä huulipunaa. Ympärillä lurkkii hyönteismäisiä vakoilijarobotteja valmiina häiritsemään hänen mielenrauhaansa.

Lampinen kehitti festivaalitaidetta varten taustatarinan tulevaisuudesta, jossa makean veden saatavuus on vähentynyt huomattavasti.

– Festivaalin järjestäjät antoivat minulle täysin vapaat kädet, joten kuvan miettiminen kesti pitkään. Kehittyi tarina tulevaisuudesta, jossa makean veden puute aiheuttaa pääomien virtaamisen isoille lähdevesiyrityksille. Vesijätti Evian kasvaa lopulta niin suureksi, että ostaa itselleen tietotekniikka-yritykset ja mediajätit. Niiden avulla yritys kehittää nanoteknologiaa, jolla muokataan ihmisten aineenvaihdunnan ja keskushermoston toimintaa, mikä vaikuttaa heidän vedenkulutukseensa.

RA_juliste_72res

Pitääkseen ihmiset kuivina yritys rajoittaa myös tunteita ja itseilmaisua. Ihmisten ihon alle viritetään teknologiaa, joka estää hien tai kyynelten turhaa kulutusta.

– Jotkut ihmiset pyrkivät kiertämään näitä rajoituksia päihteillä, jotka tekevät heidät surullisiksi ja mahdollistavat kyynelehtimisen. Hyönteismäiset vakoilijarobotit valvovat ihmisten käyttäytymistä ja kasveja on geneettisesti muokattu pärjäämään pienemmällä vedenkulutuksella, Lampinen maalailee.

Synkästä tarinasta huolimatta kuva on kuitenkin myös toiveikas. Siinä vilahtaa parempi tulevaisuus, jossa ihminen toimii sovussa luonnon kanssa.

– Tällainen tulevaisuus on kytköksissä arvoihin, joita perinteisesti pidetään naisellisina: myötätunto, heikommista huolehtiminen, eläinten ja luonnon kunnioittaminen. Normatiivisen yhteiskunnan kasvattina kannan sisälläni tukahdutettuja naisellisia piirteitä, joita tykkään tutkia esimerkiksi pukeutumisen tai tanssin kautta. Kuvituksen hahmo ottaa riskin ilmaisemalla itseään, mutta herkkyys ja haavoittuvaisuus ovat luonteenpiirteitä, joita tulisi juhlistaa eikä hävetä!

Lampinen on haaveillut Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ilmeen suunnittelemisesta jo kauan.

– Lukioikäisenä näin Marko Turusen tekemän Rakkautta & Anarkiaa -julisteen, jossa synkät autonromut ovat pinossa nallekarhujen ympäröiminä. Juliste teki minuun ison vaikutuksen ja olen siitä asti haaveillut pääseväni toteuttamaan festivaalin ilmeen.

Mikä festivaalissa sitten kiehtoo ja viehättää?

– Rakastan elokuvia ja käyn R&A:ssa joka vuosi. Kuvassa on viittauksia asioihin, joista pidän festivaalin elokuvatarjonnassa. Niitä ovat scifi, queer-teemat, fantasia ja anime!

R&A:n graafisesta ulkoasusta vastaa Punavuoren Folio. Ensimmäisiä paljastuksia syksyn ohjelmistosta on luvassa ensi vikolla!