Elokuva-alan järjestöt palkitsivat suomalaisia elokuvantekijöitä torstaina Kotimaisen elokuvan viikon päätösjuhlassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. HE OVAT PAENNEET -elokuva toi tekijöilleen vuoden ohjaajan ja parhaan tuottajan palkinnot.
Vuoden elokuvaohjaajana palkittiin He ovat paenneet -elokuvan ohjaaja J-P Valkeapää. Palkintoperustelujen mukaan Valkeapää on luonut poikkeuksellisen vahvan oman visuaalisen tyylin ja uskaltaa tarpeittensa mukaan rikkoa elokuvakerronnan klassisia sääntöjä.
He ovat paenneet -elokuvan tuottaja Aleksi Bardy sai vuoden elokuvatuottajan palkinnon.
Suomen näyttelijäliitto jakoi vuoden elokuvanäyttelijäpalkinnon Minna Haapkylälle (ARMI ELÄÄ!) Antti Litjalle (MIELENSÄPAHOITTAJA) ja Janne Reinikaiselle (Palsa).
Dokumenttikillan myöntämän Vuoden dokumenttielokuvateko -palkinnon sai Iikka Vehkalahti poikkeuksellisen ansioituneesta elämäntyöstä kotimaisen dokumenttielokuvan rahoituksen, näkyvyyden, laadun ja menestyksen puolesta.
Käsikirjoittajien Kilta palkitsi vuoden käsikirjoittajana Petja Peltomaan, jonka viimeisin työ on ollut television sairaalasarja Syke.
Vuoden suunnittelijan palkinnon sai lavastaja Pentti Valkeasuo, joka on lavastanut uransa aikana lukuisia pitkiä fiktioelokuvia ja useita tv-tuotantoja.
Suomen elokuvaajien yhdistys palkitsi Vuoden Valo -palkinnolla Betoniyö-elokuvan kuvausryhmän keskeiset jäsenet valaisija Jani Lehtisen, 1. kamera-assistentti Nea Salmisen, second unit -kuvaaja Arttu Peltomaan ja värimäärittelijä Jussi Myllyniemen.
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden liitto valitsi vuoden työtoveriksi tuottaja Marianne Mäkelän.