Tänä vuonna Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla vieraillut ohjaaja ja käsikirjoittaja Benedikt Erlingsson (kuvassa) on voittanut Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2014 elokuvallaan Of Horses and Men.
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot ovat suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa). Palkinto, Pohjoismaiden neuvoston uusi Nordlys -palkintopatsas luovutettiin Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä järjestetyssä suuressa palkintogaalassa Tukholman kaupungintalossa keskiviikko-iltana 29.10.2014. Kaikki palkintoehdokkaat esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla omassa esityssarjassaan ja näytökset osoittautuivat suosituiksi keräten yhteensä 2400 kävijää.
YLE FEM näyttää palkintojen jaon eli Pohjolan parhaat -ohjelman perjantaina 31. lokakuuta klo 23.00 ja maanantaina 3. marraskuuta klo 16.25 (suomeksi tekstitettynä).