Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin lipunmyynti lähti käyntiin vilkkaasti torstaina 11.9.Perinteiseen tapaan festivaalin gaalaelokuvat olivat suosittuja – sekä avajaiselokuva WHIPLASH että päätöselokuva BOYHOOD varattiin loppuun ensimmäisen puolen tunnin aikana niin teattereiden kuin verkkokaupan kiintiöistä. Myös Nick Cavesta kertova, Iain Forsythin ja Jane Pollardin ohjaama 20,000 DAYS ON EARTH varattiin loppuun torstaina.
Myös monet muut musiikkiaiheiset elokuvat vetivät hyvin. Suosituimpiin musiikkielokuviin kuuluivat Lenny Abrahamsonin ohjaama ja Michael Fassbenderin tähdittämä FRANK sekä Belle and Sebastian -yhtyeen laulajan Stuart Murdochin ohjaama indie-musikaali GOD HELP THE GIRL.
Muihin yleisösuosikkeihin kuuluivat tieteisfantasiat THE ZERO THEOREM ja PREDESTINATION, viime vuoden R&A-hitin The Act of Killing -ohjaajan Joshua Oppenheimerin uutuus THE LOOK OF SILENCE sekä Ken Loachin Cannesin kilpasarjassa ensi-iltansa saanut JIMMY’S HALL. Myös FACK JU GÖHTE, OF HORSES AND MEN, THE TRIP TO ITALY ja LOVE STORY herättivät laajasti kiinnostusta.
Lipunmyynnin kuuden ensimmäisen tunnin aikana lippuja myytiin ja varattiin yhteensä noin 20 000 kappaletta. Festivaalin lähes 500 näytöstä tarjoavat yleisölle vielä runsaasti valinnanvaraa. Loppuunvarattuihin näytöksiin on edelleen mahdollista saada lippuja, sillä lunastamattomat varaukset palautuvat myyntiin torstaina 18.9. verkkokaupoissa ja myyntipisteissä.
(Kuva elokuvasta The Zero Theorem)