/ Uutiset

R&A esittää tänäkin vuonna kaikki Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokaselokuvat Helsingissä ja Espoon Kino Tapiolassa. Tänään julkistetut ehdokkaat ovat NYMPHOMANIAC (Tanska), BETONIYÖ (Suomi), OF HORSES AND MEN (Islanti), TURIST (Ruotsi) sekä BLIND (Norja). Islantilaisen ehdokaselokuvan ohjaaja Benedikt Erlingsson on myös vahvistunut festivaalin vieraaksi.

R&A esittää tuoreet Director’s Cut -versiot Lars von Trierin ohjaamasta tanskalaisesta ehdokaselokuvasta Nymphomaniac. Sensuroimaton Director’s Cut -version kakkososa sai ensi-iltansa syyskuun alussa Venetsian elokuvajuhlilla. Kumpaakaan Director’s Cut -versiota ei ole esitetty Suomessa ennen R&A:ta. Suomen ehdokaselokuvan Betoniyön leikannut konkarileikkaaja Niels Pagh Andersen avaa työnsä saloja R&A:n yleisölle 25.9.pitämässään masterclassissa, jossa hän pohtii leikkaajan roolia yli 30 vuoden kokemuksellaan.

Alla palkinnonsaajiksi ehdolla olevat tekijät ja paikallisten palkintolautakuntien lausunnot kustakin elokuvasta. 

TANSKA: NYMPHOMANIAC (ohjaaja-käsikirjoittaja Lars von Trier sekä tuottaja Louise Vesth)
“Suurellinen. Mieletön. Villiintynyt. Oppinut. Yltäkylläinen. Haastava. Nymphomaniac korostaa jälleen kerran Lars von Trierin ainutlaatuisuutta paitsi Pohjoismaissa myös koko elokuvan kentällä. Trier tekee nelituntisen sukelluksen naisen seksielämään ja suhtautuu elokuvailmaisuun kuin se olisi hänen oma keksintönsä. Seikkailunhaluiselle katsojalle Nymphomaniac on itsensä likoon laittavan näyttelijäntyön, omapäisen kerrontarakenteen ja uskaliaan ihmiskuvauksen juhlaa. Elokuva lainaa aineksia pornosta ja klassisesta kirjallisuudesta, mutta silti se on vailla vertailukohtaa.”

SUOMI: BETONIYÖ (ohjaaja-käsikirjoittaja Pirjo Honkasalo, käsikirjoittaja Pirkko Saisio, tuottajat Mark Lwoff ja Misha Jaari)
“Pirjo Honkasalon
Betoniyö osoittaa sen, miten pienetkin heilahtelut nuoren elämässä voivat johtaa suuriin tragedioihin. Mustavalkokuvaus muuttaa kaupungin unenomaiseksi ja ajattomaksi ei-kenenkään-maaksi. Honkasalo on ohjaajana aina ymmärrettävä, mutta ei koskaan ilmeinen.”

ISLANTI: OF HORSES AND MEN / HROSS Ì OSS (ohjaaja-käsikirjoittaja Benedikt Erlingsson, tuottaja Friðrik Þór Friðriksson )
“Of Horses and Men on hätkähdyttävän omaperäinen elokuva. Sitä hallitsevat voimakas kuvakieli ja äänimaiseman hyödyntäminen tavalla, joka antaa katsojalle vaikutelman ihmisen eläimellisyydestä tai Émile Zolan sanoin ”ihmispedosta”. Elokuva kuvaa ihmisen ikuista pyrkimystä hallita luontoa ja hänen säälittävää epäonnistumistaan, jolla on usein katastrofaaliset seuraukset. Of Horses and Men on ihmisten ja hevosten välinen omalaatuinen rakkaustarina, jossa Benedikt Erlingsson välittää merkityksiä ja ajatuksia ohjaamalla eläimiä ja ihmisiä ihailtavan varmaotteisesti. Ihmisen tragikoomisen käytöksen tarkastelu eläimen silmin tuo Of Horses and Men -elokuvaan erityistä lyyrisyyttä, mutta myös peri-islantilaista mustanpuhuvaa komiikkaa.”

NORJA:BLIND (ohjaaja-käsikirjoittaja Eskil Vogt, tuottajat Sigve Endresen ja Hans-Jørgen Osnes)
“Eskil Vogt tunnetaan käsikirjoitusyhteistyöstään ohjaaja Joachim Trierin kanssa. Vogtin pitkä esikoiselokuva Blind on pistämätön, uskalias ja hauska kuvaus sokean ihmisen ajatusmaailmasta. Ellen Dorrit Petersen näyttelee taiturimaisesti ja hurjasti naista, joka eristäytyy sokeutumisensa jälkeen tietokoneen ääreen. Hän ryhtyy kirjoittamaan kahdesta yksinäistä elämää elävästä ihmisestä ja satuilemaan samalla omasta elämästään. Vogtin hienosta käsikirjoituksesta on syntynyt leikkisä, haastava ja visuaalisesti kaunis elokuva sekä hieno ja kipeä ihmisyyden kuvaus.”

RUOTSI: TURIST (ohjaaja-käsikirjoittaja Ruben Östlund, tuottajat Erik Hemmendorff, Marie Kjellson ja Philippe Bober)
Ruben Östlundin veitsenterävä ihmissuhdekuvaus Turist on välillä kylmän etäinen ja välillä tungettelevan totinen. Hänen avioliittokohtauksensa paljastavat moraalisia ja sukupuoleen liittyviä ongelmia, ja kokonaisuuden visuaalisuus ja hallittu muoto ovat ehtaa Östlundia.”

Turist tulee levitykseen Suomessa Cinema Mondon kautta.

Palkinnonsaaja julkistetaan 29.10.
Palkinnonsaaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Tukholman kaupungintalossa keskiviikkona 29. lokakuuta. Palkinto myönnetään taiteellisesti merkittävälle, pohjoismaisena tuotantona tehdylle pitkälle teatterielokuvalle. Elokuvan kansallisen teatteriensi-illan on pitänyt olla 1.9.2013–31.8.2014. Yhteensä 350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) suuruinen palkinto jaetaan tasan elokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kesken. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon tarkoituksena on edistää pohjoismaisten elokuvien tarjontaa ja levitystä kaikissa Pohjoismaissa.

(Kuva elokuvasta Turist)