/ Uutiset

Vuoden 2014 R&A-ilmeen piirsi toisen vuoden graafisen suunnittelun opiskelija Susanna Silván. Julisteen salaperäisesti kuiskaileva tyttö on seikkaillut Silvánin mielikuvituksessa ennenkin.

Piirsin hahmon ensi kertaa 2013 kun teetätin pienen erän käsipeilejä hahmon kuvalla. Silloin en ollut vielä kauheasti miettinyt hahmon tarinaa. Halusin vain tehdä tytön, joka olisi viehättävä, vaikka hänellä onkin kalloa esittävä kasvomaalaus, Silván kertoo.

R&A_juliste
Julisteen pariin päästyään Silván alkoi kehittää ideaa hahmolleen. Niinpä hän piirsi naisen käteen pääkallon, joka oli kuulunut hahmon suurelle rakkaudelle. Nainen ei pystynyt elämään ilman kuollutta miestään ja halusi kantaa osaa hänestä mukanaan ikuisesti.

– Ajattelin myös, että tyttö olisi hiukan vimpsahtanut, koska juttelisi kallolle ihan kuin hänen rakkaansa olisi vielä läsnä. Idea kuulosti hiukan karmivalta, mutta ajatus toimi. Halusin kuviin lämpimän ja ”rakastavaisen” tunnelman, ettei tyttö näyttäisi murhaajalta – koska sitä hän ei ole.

Silván opiskelee graafista suunnittelua Metropoliassa, jossa hänen toinen opiskeluvuotensa on alkamassa. Vapaa-ajallaan hän piirtää ja tekee tilaustöitä aina kun opiskeluiltaan ehtii.

– Eniten minua inspiroivat muut taiteilijat. Kun näkee muiden panoksen työhönsä, haluaa itsekin työstää uusia kuvia. Myös suosikkitaiteilijoideni työvaiheiden seuraaminen on inspiroivaa, varsinkin niiden, jotka tekevät kaiken käsin.

Susanna Silván kertoo olevansa elokuvan ystävä, joka innostuu hyvin käsikirjoitetuista tai esteettisesti kauniista elokuvista.

– Juuri R&A:ssa tulee törmäiltyä elokuvaelämyksiin.