Season Film Festivalilla juhlitaan elokuvanteosta vetäytyvää Hayao Miyazakia ja hänen Ghibli studiotaan. Kunnianosoituksena festivaalin pääohjelmistossa esitettävän Tuuli nousee -elokuvan tekijälle, festivaalilla nähdään animaatiomestarin häikäiseviä töitä ohjaajan uran aiemmilta vaiheilta. Vuosien varrella Rakkautta & Anarkiaa festivaalillakin nähdyt Kikin lähettipalvelu, Ponyo rantakalliolla ja Porco Rosso esitetään osana koululaisille suunnattua Pulpettikino-sarjaa, mutta näytöksiin ovat lämpimästi tervetulleita myös kaikki muut festivaalikävijät!
H.C. Andersenin Pienen merenneidon hengessä tehty Ponyo rantakalliolla on nyky-Japaniin siirretty tarina pienestä meressä elävästä Ponyo-kalasta, joka kohtaa Sosuke-nimisen pojan. Elokuva on taianomainen kuvaus unelmista, rakkaudesta ja lapsuudesta. Kikin lähettipalvelu ja Porco Rosso kuvaavat Miyazakin näillä näkymin viimeiseksi työksi jäävän Tuuli nousee -elokuvan tapaan lentämistä halki ilmojen. Kikin lähettipalvelu kertoo 13-vuotiaasta noitatytöstä, joka muuttaa pois kotoa. Edessä on niin itsenäistymisen ja luudalla lentämisen haasteellisuus kuin uuden kotikaupungin ja ystävien tuomat ilotkin. Porco Rosso puolestaan vie katsojansa 1920-luvun Italiaan, missä ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari Porco Rossosta on sianmuotoiseksi muuttunut kyyninen palkkasoturi.
Kikin lähettipalvelu ja Ponyo rantakalliolla esitetään suomeksi dubattuna, Porco Rosso ja Tuuli nousee sen sijaan alkuperäiskielellä suomeksi ja ruotsiksi tekstitettynä. Näytöksiin on myynnissä rajattu määrä lippuja hintaan 5€/kpl (Tuuli nousee 8€/kpl). Lipunmyynti alkaa netissä (www.seasonfilmfestival.fi) tiistaina 18.3. klo10.
Miyazakin elokuvat Season Film Festivaalilla
To 27.3. Bio Rex
klo 09:30 Kikin lähettipalvelu
Pe 28.3. Bio Rex
klo 09:30 Ponyo Rantakalliolla
klo 13:00 Porco Rosso
La 29.3. Bio Rex
klo 15:30 Tuuli nousee
Lisätietoja Season Film festivaalin nettisivuilla.