/ Uutiset

Elokuva-alan ammattipalkinnot jaettiin eilen Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä gaalassa ravintola Dubrovnikissa. Tämän vuoden Kotimaisen elokuvan viikko oli menestys  kävijämäärät kasvoivat melkein puolella verrattuna viime vuoteen.

Suomalaisen elokuvan teemaviikolla nähtiin mielenkiintoisia ennakkonäytöksiä ja hienoja teoksia vuoden varrelta, yhteensä 24 elokuvaa. Kotimaisen elokuvan viikon näytöksissä kävi yli 4000 ihmistä, mikä on huomattava nousu verrattuna viime vuoden 2800 kävijään. KEV:in näytöksissä yleisön oli mahdollista tavata elokuvien tekijöitä, jotka vastasivat yleisön kysymyksiin.

Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä gaalassa jaettiin eilen elokuva-alan ammattipalkinnot. Palkintojen saajat ovat ammattijärjestöjen keskuudestaan valitsemia.

Näyttelijä Juha-Pekka Mikkolan juontamassa gaalassa vuoden tuottajana palkittiin 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan tuottaja Riina Hyytiä. Palkintoa perusteltiin hänen kyvyllään olla kiinni ajan ilmiössä sekä kyvyllä rakentaa yhteistyötä televisiosta elokuvateatteriin tekijöiden, yhteistyökumppaneiden ja etenkin yleisön kanssa.

Käsikirjoittajien Killan hallitus päätti myöntää Vuoden Käsikirjoittaja-palkinnon käsikirjoittaja ja ohjaaja Jenni Toivoniemelle lyhytelokuvan Treffit historiallisesta menestyksestä, kun se voitti Sundance-elokuvafestivaalin kansainvälisen lyhytelokuvakilpailun. Toivoniemen näytöt eivät toivottavasti jää tähän – tuotannossa on tällä hetkellä hänen yhdessä Kirsikka Saaren kanssa käsikirjoittamansa Korso-elokuva.

Vuoden Työtoveri -palkinnon saajaksi Suomen elokuva- ja videotyöntekijöiden liitto SET valitsi apulaisohjaaja/dokumenttiohjaaja Johanna “Jolle” Onnismaan. Erään työtoverin perustelut: “Äänestän tänäkin vuonna apulaisohjaaja Jolle Onnismaata, nyt on vielä yksi yhteinen työkokemus lisää, jossa Jolle jatkoi samaa reilua linjaa kuin aiemminkin.”

Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO valitsi vuoden elokuvaohjaajaksi Simo Halisen. Hänen tuoreimman ohjaustyönsä Kerron sinulle kaiken todettiin olevan hienosti kirjoitettu ja rytmitetty ja taidolla ohjattu. Lisäksi elokuva on puheenvuoro suvaitsevaisuuden ja ennakkoluulottomuuden puolesta, joita nyt juuri pitääkin korostaa. Perusteluiden mukaan pelkästään elokuvan viimeinen repliikki “isä, sun meikit valuu” ansaitsee oman palkintonsa.

Dokumenttikilta päätti palkita Vuoden dokumenttielokuvatekona ansioistaan dokumenttielokuvan teatterilevityksen saralla Juha Elomäki / Pirkanmaan elokuvakeskuksen.

Suomen näyttelijäliitto jakoi vuoden elokuvanäyttelijäpalkinnon Puhdistus-elokuvassa näytelleiden Laura Birnin ja Liisi Tandefeltin kesken. Perusteluissa kiiteltiin Tandefeltin uskottavaa ja herkkää näyttelijäntyötä ja todettiin, että hänen kasvoistaan näkyy parhaiten koko elokuvan maailma. Birnin näyttelijäntyötä puolestaan kuvailtiin ihon alle meneväksi, täyteläisen herkäksi ja vakuuttavan vahvaksi.

Tämä vuoden palkinnot olivat: Vuoden elokuvatuottaja, Vuoden käsikirjoittaja, Vuoden työtoveri, Vuoden elokuvaohjaaja, Vuoden dokumenttielokuvateko, Vuoden elokuvanäyttelijä.

Neljättä kertaa järjestettyä Kotimaisen elokuvan viikkoa järjestävät Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK sekä alan muut järjestöt Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO, Suomen näyttelijäliitto, Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden liitto SET, Käsikirjoittajien kilta, Suomen näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry sekä Dokumenttikilta yhdessä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa.

(Kuvassa Dome Karukoski  ja Laura Birn Leijonasydämen kotimaisessa gaala-esityksessä R&A:ssa 24.9. Kuva: Aleksi Kinnunen)