Tietovuotosivusto Wikileaksista kertova trilleri VIIDES VALTA (The Fifth Estate) saa Euroopan ensi-iltansa R&A:ssa 25.9. klo 16.00 Orionissa. Elokuvan on ohjannut Bill Condon ja sen suomalainen teatteriensi-ilta on 25.10.
Elokuva nousi uutisotsikoihin, kun Wikileaks vuoti elokuvan käsikirjoituksen julkisuuteen ennen elokuvan virallista teatteriensi-iltaa. Elokuva nähtiin hiljattain Toronton elokuvajuhlilla ja se tulee yhdysvaltalaiseen teatterilevitykseen vasta 13.10. – R&A:n yleisöllä on siis mahtava tilaisuus nähdä elokuva ensimmäisten joukossa.
Wikileaks kertoo julkaisseensa käsikirjoituksen sen lukuisten asiavirheiden takia. Käsikirjoitus on fiktiota, mutta siinä käytetään henkilöiden oikeita nimiä.
Wikileaksin mielestä elokuva on harhaanjohtava ja vastuuton. Sivuston mukaan useimmat elokuvassa kuvatut tapahtumat eivät pidä paikkansa, tai siinä kuvatut henkilöt eivät ole olleet tapahtumissa osallisina. Wikileaks kiistää elokuvan keskeisen väitteen siitä, että sivuston vuodot olisivat vaarantaneet Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedonantajien turvallisuutta ympäri maailmaa.
Benedict Cumberbatch esittää elokuvassa Wikileaks-sivuston perustajaa Julian Assangea ja Daniel Brühl sivuston entistä työntekijää Daniel Domscheit-Bergiä.