R&A:n avainsarjassa nähtävä Pirjo Honkasalon Betoniyö saa maailmanensi-iltansa syyskuussa järjestettävillä Toronton elokuvajuhlilla.
Honkasalon elokuva esitetään Toronton elokuvajuhlien Masters-sarjassa, jossa nähdään maailman vaikutusvaltaisempien arthouse-elokuvaohjaajien töitä. Torontossa elokuvaa edustavat ohjaaja Pirjo Honkasalo sekä tuottajat Mark Lwoff ja Misha Jaari. Syyskuussa (5-15.9.) järjestettävät Toronton kansainväliset elokuvajuhlat kuuluu maailmaan suurimpiin elokuvafestivaaleihin Cannesin ja Berliinin festivaalien ohella. Edellisinä vuosina sarjassa on nähty mm. Bernando Bertoluccin, Abbas Kiarostamin ja Michael Haneken elokuvia. Tänä vuonna sarjassa esitetään Honkasalon lisäksi mm. Kim Ki-dukin, Claire Denisin ja Jafar Panahin uudet elokuvat. Suomalaisista tekijöistä aiemmin sarjassa on nähty Aki Kaurismäen Le Havre.
Rohkea Betoniyö kertoo viattomuuden kadottamisesta
Betoniyö on kansainvälisesti menestyneen Pirjo Honkasalon paluu fiktioelokuvan pariin. Pirkko Saision samannimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo kahdesta veljeksestä, jotka viettävät viimeisen yhteisen yön betoniviidakon sydämessä ennen kuin vanhemman veljen on määrä suorittaa vankeusrangaistuksensa. Rohkea ja tarkkanäköinen kaupunkielokuva kertoo unenomaisen tarinan nuoren pojan hauraasta mielestä ja viattomuuden kadottamisesta. Päärooleissa nähdään Johannes Brotherus, Jari Virman, Anneli Karppinen ja Juhan Ulfsak. Betoniyö tulee teatterilevitykseen Suomessa 1. marraskuuta 2013. Elokuvan traileri on nähtävissä täällä.
Pirjo Honkasalo – palkittu taiteilija ja elokuvan moniosaaja
Pirjo Honkasalo on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä elokuvaohjaajista. Ohjaamisen lisäksi hän on toiminut myös leikkaajana ja kuvaajana. Honkasalon arvostetuimpiin töihin kuuluu mm. Melancholian 3 huonetta, joka on yksi kautta aikojen palkituimpia kokoillan dokumenttielokuvia. 1990-luvun alkupuolella Honkasalo ohjasi Pyhän ja pahan trilogiaksi kutsumansa elokuvasarjan, joihin kuuluvat Mysterion (1991), Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) sekä Atman (1996).