/ Uutiset

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla nähdään tänä vuonna laadukas setti maailmalla kriitikoita hurmanneita, omalaatuisia ja mukaansatempaavia musiikkiaiheisia elokuvia.

Valkokankaalle marssii niin sekopäisiä rokkistaroja, räppääviä katulapsia, huijaavia opiskelijapoikia kuin heikossa hapessa oleva Elvis-imitaattori. Festivaali esittää myös vuoden odotetuimpiin kuuluvat musiikkiaiheiset dokumentit The Stone Roses- ja The National -yhtyeistä. Tässä katsaus vuoden 2013 R&A:n musiikilla ryyditettyyn elokuvatarjontaan.

THE STONE ROSES: MADE OF STONE

The_Stone_Roses_7Manchesterilaisesta The Stone Roses -bändistä kertova dokumentti tarjoaa sekä historiikkia että huimia konserttitaltiointeja. Elokuva on saanut maailmalla innostuneen vastaanoton, ja on pakollista katsottavaa jokaiselle Madchester-rockin ystävälle. Elokuva koostuu suurelta osin aisteja tärisyttävistä musiikkipläjäyksistä, ja aika ajoin vaarana on tempautua musiikin vietäväksi kuin rock-konsertissa konsanaan.

Katso traileri

MISTAKEN FOR STRANGERS

Mistaken_for_Strangers_2The National -bändistä kertova dokumentti, jonka on ohjannut bändin solistin Matt Berningerin veli Tom Berninger. Elokuvassa pikkuveli-Tom seuraa bändiä kiertueella puolen vuoden ajan kameran kera. Elokuva ei kerro pelkästään The Nationalista, vaan sitäkin enemmän veljellisestä kilpailusta, oman paikkansa löytämisestä ja siitä, millaista on elää kuuluisan veljen varjossa. Hellyttävimmät kohtaukset nähdään, kun itsevarma Matt yrittää potkia avutonta pikkuveljeään persuuksiin kannustaen tätä tekemään edes dokumenttinsa valmiiksi. Toimii silti myös hyvänä lämmittelynä bändin lokakuiselle Suomen-keikalle!

Katso traileri

BEWARE OF MR. BAKER

BewareofMrBaker_3Kuka pelkää herra Bakeria? Ehkäpä dokumentin ohjannut Jay Bulker ainakin vähän. Legendaarinen rock-rumpali Ginger Baker tuli tunnetuksi muun muassa Eric Claptonin luotsaamien Cream- ja Blind Fate -yhtyeiden rähjäävänä mutta virtuoosimaisena rumpalina. Hurja luonne ei näytä tasaantuneen iän myötä, sillä elokuvassa 73-vuotias Baker nähdään muun muassa hakkaavan ohjaajaa kävelykepillään. Bakerista tietämättömille voi  tulla pakottava tarve tarkistaa, onko tämä hillitön persoona todella olemassa. On se.

Katso traileri

THE SUICIDE SHOP

The_Suicide_Shop_2

Hulvaton 3D-musiikkianimaatio kaupungista, jossa kaikki ovat niin onnettomia, että tahtovat vain kuolla. Tilanteesta hyötyy kaupungin menestynein liike, jonka myyntivaltteja ovat myrkyt, köydet ja muut itsemurhassa tarvittavat välineet. Mutta pian itsemurhakaupan bisneksiä järkyttää uusi vauva, perheen musta lammas, joka on iloinen kuin peipponen.

Katso traileri

THE GREAT HIP HOP HOAX

great_hip_hop_hoaxHumoristinen dokumentti kalifornialaisesta rap-duosta nimeltä Silibil n’ Brains, joka haluaa menestystä hinnalla millä hyvänsä. Matkassa on kuitenkin pari pientä muttaa: pojat ovat oikeasti kotoisin Skotlannista, ja heidän identiteettinsä ja jenkkiaksenttinsa ovat täysin tekaistut. Uskomaton elokuva totuudesta, valheesta ja teeskentelemisestä.

Katso traileri

THE LAST ELVIS

The_Last_Elvis_4Elvis elää – ja voi huonosti Argentiinassa. The Last Elvis on fiktiivinen elokuva musiikin lohduttavasta voimasta. Elvis-imitaattori “Elvis” Gutiérrez on päivisin tavallinen tehdasduunari, mutta öisin hän syntyy uudelleen Elviksenä. Kiertue-elämä kiinnostaa Gutiérrezia enemmän kuin hänen oma perheensä, kunnes kohtalo puuttuu peliin. Pääroolissa nähdään John McInerny, joka on itsekin Elvis-imitaattori.

Katso traileri

HARRY DEAN STANTON: PARTLY FICTION

Harry_Dean_Stanton_Partly_Fiction_4Potretti legendaarisesta näyttelijästä Harry Dean Stantonista, joka on esiintynyt Martin Scorsesen, Ridley Scottin, David Lynchin ja monen muun tunnetun ohjaajan elokuvissa. Stanton on myös ahkerasti keikkaileva folk-laulujen tulkitsija, joka ei ole ikinä levyttänyt tulkintojaan. Dokumentissa kuultavat taltioinnit hänen musisoinnistaan ovat siis varsin eksklusiivista materiaalia.

Katso traileri

KINSHASA KIDS

Kinshasa_Kids_2Dokumentaarisin ottein toteutettu fiktio hyljeksityistä katulapsista, jotka perustavat rap-yhtyeen Kongon Kinshasassa. Elokuva kertoo energisen tarinan unelmista, sinnikkyydestä ja selviytymisestä. Elokuvassa näyttelevät lapset ovat itsekin alun perin katulapsia. Yksi heistä, porukan ainoa tyttö Rachel Mwanza, on sittemmin päässyt näyttelemään pääroolia elokuvassa War Witch, josta hän nappasi Berliinin elokuvajuhlien Hopeinen karhu -palkinnon vuonna 2012.

Katso traileri

YEH JAWAANI HAI DEEWANI

Intialainen romanttinen komedia, joka saa varmasti Bollywood-fiilistelijöiden tanssijalan vipattamaan. Elokuvassa nörtähtävä Naima tapaa vanhan opiskelukaverinsa, vauhdikkaan Bunnyn, joka opettaa Naimalle, kuinka pidetään hauskaa. Miespääosaa näyttelee Ranbir Kapoor, joka on tällä hetkellä Intiassa kuuminta hottia, ja joka nähdään myös toisessa R&A-leffassa, Barfissa (niin ikään romanttinen komedia).