Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla kaikki näytöksensä loppuun myynyt Aleksandr Sokurovin mestariteos FAUST saadaan kuin saadaankin Suomessa ensi-iltaan levitysyhtiö Atlantic Filmin toimesta. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon voittaja tulee Helsingissä Kino Engelin ohjelmistoon perjantaina 23.11. englanninkielisillä teksteillä.
”Kumarretun venäläisen ohjaajamystikon Aleksandr Sokurovin historiallinen draama sijoittuu parin sadan vuoden takaiseen Keski-Eurooppaan. Goethen ja Thomas Mannin kirjoista ammentava elokuva palkittiin viime vuonna Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnolla, Kultaisella leijonalla. Bruno Delbonnelin liikkeessä oleva kamera ja ekspressionistinen valaisu sekä lavastaja Elena Zhukovan hollantilaisesta maalaustaiteesta ammentavat miljööt ja värimaailma syventävät kokemusta.
Faust on viimeinen osa Sokurovin vallan olemusta käsittelevästä teoskvartetista. Jopa elokuvan rahoitusprosessissa voi nähdä faustmaista tematiikkaa: Sokurov joutui käymään Vladimir Putinin pakeilla saadakseen puuttuvat rahat kasaan.” (Jouni Hokkanen)