Viron suurin elokuvafestivaali, pimeiden öiden elokuvajuhla PÖFF, julkaisi uuden Tridens Herring -kilpasarjan pitkille esikoiselokuville. Festivaalijohtaja Tiina Lokkin mielestä alueen nuorten ja nousevien elokuvantekijöiden taso on noussut niin korkeaksi, että ennen Baltian maihin keskittynyttä sarjaan voitiin laajentaa vahvoihin tuotantomaihin Puolaan, Venäjään, Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan, Suomeen ja Islantiin.
Baltianmeren alueen ja Pohjoismaiden ohjaajien esikoistöistä koostuvaan sarjaan valittiin Suomesta Maarit Lallin elokuva KOHTA 18. Kohta 18 sai Suomen ensi-iltansa maaliskuussa ja elokuva esitettiin myös R&A:n Kotimaisen elokuvan viikolla tänä syksynä. Lalli on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Henrik Mäki-Tanilan kanssa, joka myös näyttelee elokuvassa yhtä viidestä nuorukaisesta.
Tridens Herring –kilpasarjan pääpalkinto on 5000€ ja kansainväliseen tuomaristoon kuuluu mm. tunnettu japanilaisnäyttelijätär Kiki Sugino. Sarjassa kilpailevat myös R&A:ssa esitetyt Martin Lundin THE ALMOST MAN ja Ain Mäeotsin DEMONS.
Tallinnan pimeiden öiden elokuvajuhlaa vietetään 12.-28.11. ja ohjelmisto kokonaisuudessaan julkaistaan 8. marraskuuta. Festivaali tarjoaa myös paljon ammattilaisohjelmaa sekä Baltic Event myynti- ja yhteistuotantofoorumin, joka järjestetään 25.-28.11. Lisätietoja Tridens Herring -kilpasarjasta ja muusta festivaalin ohjelmistosta, voit lukea PÖFF:n sivustolta.