/ Uutiset

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin avainsarjassa syksyllä 2011 ja uudelleen vuonna 2012 R&A:n Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto -sarjassa esitetty PLAY on valittu tämän vuoden parhaaksi Pohjoismaiseksi elokuvaksi. Ohjaaja Ruben Östlund ja Plattform Produktionin tuottaja Erik Hemmendorff (kuvassa) vastaanottavat palkinnon Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Helsingissä 31. lokakuuta.

Viiden Pohjoismaan elokuva-asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta perustelee valintaansa seuraavasti: “Ohjaaja Ruben Östlund vahvistaa asemaansa yhtenä Pohjoismaiden omaperäisimmistä elokuvantekijöistä. Inhimillistä käyttäytymistä analysoivassa taiteellisessa projektissaan Ruben Östlund osoittaa ajatuksia herättävää näkemyksellisyyttä yhteiskunnallisia rooleja ja roolipelejä kohtaan. Tyylitelty kuvakerronta, tarinan armoton rytmi sekä amatöörinäyttelijöiden hämmästyttävät roolisuoritukset tekevät Playsta luihin ja ytimiin tunkeutuvan draaman, joka pistää pohtimaan modernin läntisen yhteiskunnan tärkeitä teemoja.”

Playn maailmanensi-ilta oli Cannesin Directors’ Fortnight -sarjassa vuonna 2011, ja se voitti Coup de coeur -palkinnon. Sittemmin elokuva on napsinut muita palkintoja, kuten Moskovan 2 in 1 -elokuvajuhlien parhaan elokuvan palkinnon, Tokion elokuvajuhlien parhaan ohjaajan palkinnon, Ruotsin Guldbagge-palkintogaalan parhaan ohjaajan ja parhaan kuvauksen palkinnot vuonna 2011 sekä Ruotsin elokuva-arvostelijoiden yhdistyksen parhaan kotimaisen elokuvan Greta-palkinnon vuonna 2011. Play tuli Ruotsissa elokuvateattereihin marraskuussa 2011.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto jaetaan vuosittain taiteellisesti korkeatasoiselle elokuvalle, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin. Elokuvan tulee olla omaleimainen ja kyetä yhdistämään ja jalostamaan elokuvataiteen monet osatekijät vakuuttavaksi ja täysipainoiseksi teokseksi. Vuoden 2012 palkintoa tavoittelivat kaikki pohjoismaiset elokuvat, joiden teatteriensi-ilta oli 1. syyskuuta 2011–31. elokuuta 2012. Kaikki 5 palkintoehdokasta esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto –teemassa.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon palkintolautakuntaan vuonna 2012 kuuluivat elokuva-arvostelija Per Juul Carlsen (Tanska), viestintäpäällikkö Outi Heiskanen (Suomi), johtaja Sif Gunnarsdóttir (Islanti), ohjelmavastaava Silje Riise Næss (Norja), elokuva-arvostelija Fredrik Sahlin (Ruotsi).

Lisätietoja Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta saa sivustoista www.nordiskrådsfilmpris.com  ja www.nordiskfilmogtvfond.com.