”Quod me nutrit me destruit”
Ohjelmistoon on koottu muun muassa “nouvelle nouvelle vagueta” eli Ranskan uutta uutta aaltoa, yhdysvaltalaisen Sundance-elokuvafestivaalin indiesatoa ja kung fu -mestari Jackie Chanin elokuvien retrospektiivi The Young Masterista (Shi di chu ma, 1980) alkaen. “Ensimmäistä kertaa Suomessa isolla valkokankaalla!!!”, ohjelmalehtinen intoilee. R&A aloittaa myös lyhytelokuvien esityssarjan.
Seitsemännen taiteen satavuotista historiaa juhlistetaan Ed Wood -teemalla ja laajalla Andy Warhol -retrospektiivilla, jonka osana esitetään kahdeksantuntinen Empire (1964). Warhol-tähti ja beat-runoilija Taylor Mead saapuu kaupunkiin ja esiintyy yhteisessä tilaisuudessa toista underground-sukupolvea edustavan Bruce LaBrucen kanssa. Helsingissä voi bongata myös Warholin yhteistyökumppanin, avantgarde-ohjaaja Paul Morrisseyn, jonka tuotannosta on valittu ohjelmistoon muun muassa verinarkomaanitarina Blood for Dracula (1974).
Vieraiksi on saatu houkuteltua myös katalogin kantta koristavan elokuvan When Night Is Falling (1995) ohjaaja-käsikirjoittaja, Toronton uutta aaltoa edustava Patricia Rozema, esikoiselokuvansa Shallow Grave (1994) tehnyt britti Danny Boyle ennen Trainspottingia (1996) ja parhaan ohjaajan Oscar-palkintoa (2009) sekä Jack Stevenson, joka tuo kaupunkiin amerikkalaisen elokuvan unohdettua historiaa kulttielokuvaorgian muodossa. Tuottajanakin menestynyt Taylor Hackford esittelee Maximissa Stephen King -filmatisointinsa Dolores Claiborne (1995) ja osoittautuu rennoksi tyypiksi, toisin kuin managerien viestit antoivat olettaa.
R&A-teatterina tuttu Amanda saa nimen Kino Engel. Isonenäisistä ukkeleistaan tunnettu berliiniläistaiteilija Thierry Noir vierailee festivaalilla toistamiseen ja tekee Engelin aulaan maalauksen, jossa seikkailevat muun muassa Crocodile Dundee, Jeanne Moreau, Jean-Paul Belmondo ja Boris Karloff. “Tulla Suomeen ja maalata Cadillac!“ Noir intoili Helsingin Sanomissa 26.9.1994. Festivaali-Cadillacien sijaan uuden ulkoasun sai tuolloin toimittajan Lada ja Kaapelitehtaalle syntyi suuri Love and Anarchy -seinämaalaus.