“Asses on Fire!”
Helsinki International Film Festival ry rekisteröidään 26.4.1991. R&A alkaa kutsua itseään festivaaliksi ja ottaa päänäyttämökseen Kluuvikadulla sijaitsevan Maxim-elokuvateatterin. Festivaali tuo ensi kertaa Suomen valkokankaille elokuvantekijöitä kuten Todd Haynes, Ann Hui, Alejandro Jodorowsky, Bruce McDonald, Wong Kar-wai ja John Woo. Queer- ja homoelokuvan uranuurtaja Rosa von Praunheimin retrospektiivissa käsitellään ajankohtaista epidemiaa: niin kutsutun AIDS-trilogian lisäksi mukaan on valittu scifi-komedia Ein Virus kennt keine Moral (1986).
Taiteiden yön ennakkonäytöksessä Senaatintorilla esitetään ekspressionistinen painajaisfantasia Narttusaarten aarre (Le trésor des îles chiennes, 1990), joka on festivaalin tiedotteen mukaan yhtä kuin Robert Louis Stevenson plus Stalker plus cyberpunk cinemascopena. Elokuvan ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja F. J. Ossang viihtyy Helsingissä niin hyvin, että hänet pitää lähes työntää lentokentän lähtöselvitykseen ennen paluulentoa.
Jo 1990-luvun alkupuolella R&A saa houkuteltua Helsinkiin monia kovia nimiä, joista osa on vasta matkalla kuuluisuuteen. “Harjutorin saunalle niitä vietiin”, Matti Paunio muistelee. Brittikirjailija ja -elokuvantekijä Philip Ridley viilettää festivaalin imagoon sopivan avo-Cadillacin kyydissä ympäri Helsinkiä. Kukaan seurueesta ei suostu laittamaan ensimmäisenä nahkatakkia kiinni, vaikka Mika Siltalan mukaan kaikki ovat “aivan sinisenä”. Ridley kiteyttää, ettei kauneus tunne kipua.
Ridleyn surrealistis-myyttinen The Reflecting Skin (1990) vetää Maximin täyteen kolmannessakin näytöksessä. Sensuroimattomana versiona esitettävä kulttileffa Henry: Portrait of a Serial Killer (ohj. John McNaughton, 1986) nousee toiseksi yleisönsuosikiksi. Maximin ovien avautuessa kuuluu Pekka Lanervan mukaan vain “WROOM”. 1990-luvun alun Suomessa pitkiä versioita ei voi välttämättä nähdä uudelleen missään, joten näytökset tuntuvat ainutkertaisilta. Henryn kateissa ollut printtikin saadaan viime hetkellä suoraan lentokentältä elokuvateatterin konehuoneeseen.