/ Tiedotteet

TIEDOTE 25.9.2021

Julkaisuvapaa heti

 

Cut to the Chase – R&A Shorts -lyhytelokuvaohjelmiston kotimaisen kilpailun palkinnot on jaettu. Parhaan kotimaisen lyhytelokuvan palkinto annettiin Emilia Hernesnimen elokuvalle HEI HEI TORNIO. Pääpalkinnon lisäksi elokuva sai uudelle lupaukselle myönnettävän Uusi aalto -palkinnon.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kotimainen lyhytelokuvakilpailu on ratkennut. Parhaan kotimaisen lyhytelokuvan pääpalkinto on annettu Emilia Hernesniemen elokuvalle HEI HEI TORNIO, joka kertoo siitä, miten torniolainen ylioppilas valmistautuu muuttamaan Helsinkiin. Pääpalkinnon lisäksi elokuva sai uudelle tekijälupaukselle myönnettävän Uusi aalto -palkinnon, jonka rahoittaa Suomen elokuvasäätiö.

“Voittajateoksessa elokuvakerronnan estetiikka yhdistyy dokumentaariseen muotoon etäännyttämättä katsojaa elokuvan tunnemaailmasta. Kyseeessä on yleismaailmallinen kasvukertomus, joka vangitsee koskettavan hetken, johon kuka tahansa voi samastua. Teos on yksinkertaisesti koskettava ja kaunis lyhytelokuva”, Hei hei Tornion voittajaksi valinnut tuomaristo perustelee valintaansa.

Kotimaisen kilpailun tuomaristoon kuuluivat näyttelijä Satu Tuuli Karhu, elokuvantekijä-opettaja Christopher L. Thomas sekä vapaa kirjoittaja Mathilda Larsson. Tuomariston neuvoa-antavana jäsenenä toimi elokuvantekijä Erol Mintaş.

Kilpailun opiskelijapalkinnon sai Elias Kahlan ohjaama VARJOJA RADALLA. Ensimmäistä kertaa jaettava Moving Peoples and Images -palkinto myönnettiin August Joensalon elokuvalle SPACE IS A QUITE A LOT OF THINGS.

Tuomariston kunniamaininnan sai Basha Tronin ohjaama VÄKIVALLAN TANSSI, joka kertoo ujosta kaksitoistavuotiaasta Albertista. Väkivallan tanssi voitti myös kilpailun yleisöpalkinnon.

Kilpailuun osallistui 34 kotimaista lyhytelokuvaa, jotka ovat valmistuneet vuosina 2020–2021. Viime vuoden kilpasarjan voitti Iiti Yli-Harjan lyhytanimaatio OIKEITA MIEHIÄ.

34. Rakkautta & Anarkiaa järjestetään 16.–26. syyskuuta pääkaupunkiseudun elokuvateattereissa. Ohjelmisto ja lipunmyynti löytyvät osoitteesta hiff.fi.