Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair esittelee suomalaista elokuvaa kansainvälisille elokuva-alan ammattilaisille jo kahdeksannen kerran. Tapahtumassa kolmatta kertaa jaettavan Nordic Flair -palkinnon saa tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjaaja, tanskalainen Lone Scherfig. Suomen suurin elokuva-alan ammattilaistapahtuma järjestetään Helsingissä 17.–19. syyskuuta 2019.
Ohjaaja Lone Scherfig saa tämän vuoden Nordic Flair -palkinnon. Jo kolmatta kertaa jaettava palkinto annetaan ansioituneelle elokuva-alan kyvylle, joka tekee pohjoismaista osaamista tunnetuksi maailmalla. Tanskan Dogma 95 -elokuvaliikkeestä kansainväliseen maineeseen ponnahtanut Scherfig työskentelee nykyään Iso-Britanniassa. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muun muassa kolminkertainen Oscar-ehdokas An Education (2009) ja Italiaa aloittelijoille (Italiensk for begyndere, 2000). Scherfigin uusin elokuva THE KINDNESS OF STRANGERS saa Pohjoismaiden ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.
– Lone Scherfig on tehnyt sielukkaita elokuvia jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän on yksi tämän päivän menestyneimpiä ja kansainvälisimpiä pohjoismaisia elokuvantekijöitä ja aito inspiraation lähde, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin toiminnanjohtaja Anna Möttölä perustelee.
Finnish Film Affair -tapahtumaan saapuu liki sata kansainvälistä vierasta, jotka edustavat tärkeitä elokuvien myyntiyhtiöitä, levittäjiä, festivaalien valitsijoita, tuotantoyhtiöitä sekä lehdistöä eri puolilta maailmaa. Vieraille esitellään tapahtumassa liki 50 suomalaista elokuvaa, joista 23 on jo valmistuneita ja 24 kehitteillä tai tuotannossa. Tapahtumassa järjestetään ensimmäistä kertaa naisvetoisten elokuvahankkeiden kehittelyklinikka yhteistyössä WIFT Finlandin kanssa. Myös suomalaisia tv-ohjelmia esitellään ensi kertaa kansainväliselle yleisölle.
FFA:n pohjoismaisten elokuva-alan osaajien kansainvälistymiseen ja urakehitykseen panostava Nordic Flair -ohjelma on tänä vuonna suunnattu ammattinäyttelijöille, -ohjaajille ja -säveltäjille. Tapahtuman yleisölle avoimeen ohjelmaan kuuluu Lone Scherfigin maksuton masterclass-luento Kino Reginassa perjantaina 20. syyskuuta klo 16.00.
Finnish Film Affair järjestetään osana Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalia Helsingissä 17.–19. syyskuuta 2019.