Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä järjestettävän elokuva-alan ammattilaistapahtuman Finnish Film Affairin tuottajaksi on valittu Maria Pirkkalainen. Aiemmin tapahtuman Head of Industry -tehtävässä toiminut Laura Laaksonen siirtyy Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtajaksi. Kahdeksas Finnish Film Affair tuo elokuva-alan ammattilaiset Helsinkiin 17.—19. syyskuuta 2019.
Elokuva-alan kansainvälisen ammattilaistapahtuman Finnish Film Affairin uudeksi tuottajaksi on valittu Maria Pirkkalainen. Hän siirtyy tapahtumaan Ison-Britannian elokuvafestivaalien ja itsenäisten elokuvateattereiden kattojärjestöstä Independent Cinema Officesta.
– Olemme innoissamme saadessamme Maria Pirkkalaisen Finnish Film Affairin johtoon ja viemään tapahtumaa kohti kiinnostavia uusia vaiheita, sanoo Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ry:n toiminnanjohtaja Anna Möttölä.
Maria Pirkkalaisella (VTM) on kattava kokemus elokuvalevityksen, festivaalien ja markkinoinnin parista aiemmista töistään muun muassa British Film Institutessa, Suomen Lontoon instituutissa sekä Yleisradiossa.
– Finnish Film Affairin merkitys suomalaiselle elokuvalle vientituotteena on ollut huikea. Kansainvälisen kokemukseni ansiosta ymmärrän hyvin, mikä tekee Finnish Film Affairista ainutlaatuisen vierailukohteen ja kuinka hyödyllisiä sen tarjoamat mahdollisuudet ovat kotimaiselle alalle. On unelmani päästä kehittämään tätä tapahtumaa eteenpäin, Pirkkalainen sanoo.
Finnish Film Affairin Head of Industry -tehtävässä ennen Pirkkalaista toiminut Laura Laaksonen siirtyy Tampere Film Festival ry:n toiminnanjohtajaksi.
– Laura Laaksonen on tehnyt Finnish Film Affairin johdossa upeaa työtä ja antanut tärkeän panoksen suomalaisen elokuva-alan kansainvälistymiseen. Kiitämme Lauraa menneistä vuosista ja toivotamme sydämellisesti onnea uusiin kiinnostaviin haasteisiin Tampereen elokuvajuhlilla, Möttölä toivottaa.
Finnish Film Affair on elokuva-alan ammattilaistapahtuma, joka järjestetään vuosittain Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin yhteydessä. Tapahtumaan osallistuu joka vuosi noin 300 elokuva-alan ammattilaista eri puolilta maailmaa.
Kahdeksas Finnish Film Affair järjestetään 17.—19. syyskuuta 2019.