/ Tiedotteet

Elokuva-alan kansainvälinen myyntitapahtuma Finnish Film Affair päättyi torstaina. Selma Vilhusen elokuva Hölmö nuori sydän voitti kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvalle myönnettävän palkinnon. Erityistä kiinnostusta ulkomaisissa ostajissa herättivät myös kotimaiset genre-elokuvat. Kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui yli 300 elokuvan ammattilaista.

Finnish Film Affair jakoi kolmatta kertaa palkinnon tapahtuman kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvaprojektille. Palkinnon sai Selma Vilhusen elokuva Hölmö nuori sydän. Tuffi Filmsin työstämä elokuva kertoo isäksi tulevasta lähiönuoresta, joka löytää äärioikeistolaisesta ideologiasta oikotien todelliseen miehuuteen. Works in Progress -tilaisuudessa elokuvaa olivat esittelemässä tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin tuottajat Venla Hellstedt ja Elli Toivoniemi.

Palkintoraati vakuuttui Vilhusen elokuvaprojektin varhaisesta kuvamateriaalista sekä siitä, miten monipuolisesti elokuva tutkii hyvien ratkaisujen vaikeutta monimutkaisessa nykymaailmassa. Suomen elokuvasäätiön sponsoroima palkinto on 3 000 euroa käytettäväksi voittajaelokuvan kansainväliseen markkinointiin.

Palkintoraatiin kuuluivat Zsuzsi Bankuti (The Match Factory), Jenny Cooney (The Hollywood Foreign Press Association) ja Marge Liiske (Baltic Events / PÖFF).

Kotimaiset genre-elokuvat kiinnostivat elokuvien ostajia

Kuudetta kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä järjestetty ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair keräsi yli 300 osallistujaa, joista noin 70 oli kansainvälisiä elokuva-alan ammattilaisia. Edustettuna oli alan merkittäviä myyntiyhtiöitä, levittäjiä, festivaaleja, agentuureja ja ammattilehdistöä.

Tapahtumassa esiteltiin 48 valmista tai tuotannossa olevaa kotimaista elokuvaa. Works in Progress -osiossa esitellyt 20 elokuvaprojektia saivat hyvän vastaanoton kansainvälisiltä elokuvien ostajilta. Erityistä kiinnostusta herättivät Hölmön nuoren sydämen lisäksi Mari Mantelan tieteiswestern TheiaMare Jatkolan kauhuelokuva Haaska ja Olli Koivulan rikosdraama Brooklyn King.

Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Nordic Flair -tapahtumassa pohjoismaiset näyttelijät ja ohjaajat kohtasivat kansainvälisiä tuottajia, agentteja ja managereita pyöreän pöydän keskusteluissa ja paneelikeskustelussa. Tapahtuma huipentui ensimmäisen Nordic Flair -palkinnon myöntämiseen tanskalaisnäyttelijä Pilou Asbækille.