Festivaalin päättävät tänään sunnuntaina 25.9. Savoy-teatterin näytökset elokuvista TÄMÄN JÄLKEEN ja A MONSTER CALLS. Festivaalin jälkeen ohjelmiston helmiä voi nähdä myös Helsingin ulkopuolella, kun R&A-kiertue tuo valikoituja elokuvia eri puolille Suomea. Ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair houkutteli Helsinkiin jälleen nimekkään joukon kansainvälisiä elokuva-alan ammattilaisia. R&A:n ja KAVI:n yleisökilpailun voittajaksi ja Orionin kuukauden elokuvaksi karautti käsikirjoittajana paremmin tunnetun Thomas Bidegainin esikoisohjaus LES COWBOYS.
Suomen suurin elokuvatapahtuma on tarjonnut 11 päivän aikana yhteensä noin 500 elokuvanäytöstä, joissa on nähty 180 pitkää elokuvaa ja lähes 180 lyhytelokuvaa.
Tänä syksynä festivaalin haasteena on ollut poikkeuksellinen elokuvasalitilanne. Sekä Bio Rex, Maxim että Kino Engel ovat olleet festivaalin päänäyttämöitä vuosien ajan, mutta tänä vuonna kaikki kolme ovat suljettuina. Näytökset ovatkin hajaantuneet poikkeuksellisen laajasti eri puolille pääkaupunkia Arabiassa sijaitsevasta Kino Sherylistä Etu-Töölön Korjaamo Kinoon. Lisäksi yksittäisiä näytöksiä on järjestetty Kino Tapiolassa Espoossa. Haastavasta elokuvasalitilanteesta huolimatta festivaalinäytökset ovat keränneet noin 57 000 kävijää.
– Yleisön ennakkoluulottomuus ja aktiivisuus on ollut todella ihailtavaa. Ohjelmistokartan kokoaminen oli tänä vuonna poikkeuksellisen haastavaa kaventuneen salitilanteen vuoksi. Lämmin kiitos mahtavalle yleisöllemme, joka on nähnyt vaivan, sopeutunut tilanteeseen ja täyttänyt uudet salit todella hienosti, festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva kiittelee.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaali huipentuu tänään festivaalin päänäyttämönä toimineessa Savoy-teatterissa järjestettäviin näytöksiin. Päätösgaalan elokuvana nähdään Berliinin elokuvajuhlilla parhaana ohjaajana palkitun Mia Hansen-Løven väkevä draama TÄMÄN JÄLKEEN. Festivaalin huipentaa pakahduttava A MONSTER CALLS. Liam Neesonin äänellä mörisevän marjakuusihirviön ja nuoren pojan tarina perustuu samannimiseen nuortenkirjaan, jonka kuvituksesta vastannut Jim Kay on antanut piirroksillaan pohjan ohjaaja J. A. Bayonan visiolle.
Tuttuun tapaan R&A:ssa vieraili laadukas ja monipuolinen joukko kansainvälisiä tekijävieraita, joista kiinnostusta herättivät varsinkin moninkertainen Cannes-voittaja Cristian Mungiu, joka toi festivaalille uuden elokuvansa VALMISTUJAISET. Ranskasta Helsinkiin saapuneen Lucile Hadžihalilovićin odotettu toinen elokuva EVOLUTION sai haltioituneen vastaanoton ja Andrei Nekrasovin dokumenttielokuva THE MAGNITSKY ACT – BEHIND THE SCENES herätti vilkasta keskustelua.
Kotimaisten elokuvien poikkeuksellisen vahva vuosi näkyi yleisön valinnoissa. Yhdeksi suurimmista hiteistä ja samalla festivaalin puhutuimpien elokuvien joukkoon nousi Mika Rätön debyyttiohjaus SAMURAI RAUNI REPOSAARELAINEN. Porilaissamurain saaga keräsi kaikkiaan reilut 900 katsojaa. Festivaalin yleisönsuosikkeihin kuuluivat lisäksi avajaiselokuva ELLE sekä mm. R&A-gaalanäytöksessä nähty VALMISTUJAISET, Hadžihalilovićin EVOLUTION, Daniel Radcliffen irtiotto Harry Potterin imagostaan elokuvassa SWISS ARMY MAN sekä Richard Linklaterin riemastuttava uutuus EVERYBODY WANTS SOME!!. Katsojia keräsivät myös R&A-suosikkien uudet elokuvat, kuten Park Chan-wookin THE HANDMAIDEN, Todd Solondzin WIENER-DOG, Alejandro Jodorowskyn ENDLESS POETRY, uusiseelantilaisen Taika Waititin HUNT FOR THE WILDERPEOPLE ja indie-taituri Kelly Reichardtin CERTAIN WOMEN. Muita suosittuja näytöksiä olivat esimerkiksi musiikkielokuvat MILES AHEAD ja SING STREET, taianomaiset THE GIRL WITH ALL THE GIFTS ja POIKA JA PETO.
Muita huippukohtia festivaalilla olivat nuoren ruotsalaislupauksen, Ninja Thybergin, riemastusta ja keskustelua herättäneiden lyhytelokuvien retrospektiivi, brittimestari Terence Daviesin Masterclass ja peräti kahden uutuuselokuvan esittely festivaalilla sekä loppuunmyydyissä näytöksissä valloittanut John Michael McDonaghin ohjaama buddy-komedia WAR ON EVERYONE.
Festivaalin yleisökilpailun voitti Thomas Bidegainin LES COWBOYS
R&A:n ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin yhteistyössä järjestämän yleisökilpailun voitti Thomas Bidegainin esikoisohjaus LES COWBOYS. Bidegain on mies lukuisien R&A:ssakin ravistelleiden elokuvien takaa. Käsikirjoittajana, näyttelijänä, tuottajana ja jopa säveltäjänä ansioitunut Bidegain on kirjoittanut Jacques Audiardin ohjaamat ylistetyt ja palkitut teokset Profeetta, Luihin ja ytimiin ja Dheepan. LES COWBOYS on Ranskan maaseudulle sijoittuva perhedraama kadonnutta tytärtä ja siskoa etsivistä isästä ja pojasta. LES COWBOYS esitetään Orionissa viidesti: 12.11., 15.11., 20.11., 23.11. ja 30.11.
R&A-kiertue tuo festivaalin helmiä ennätyksellisen monelle paikkakunnalle
Poikkeuksellisen kattava R&A-kiertue tuo festivaalilla nähtyjä elokuvahelmiä yli 20 paikkakunnalle eri puolille Suomea. Yksi kiertue-elokuvista on festivaalin yleisökilpailun voittaja LES COWBOYS. Joitakin kiertueelle valittuja elokuvia on ollut mahdollista nähdä jo festivaalin aikana Malmitalossa Helsingin Malmilla. Kiertueen tarkempi näytösaikataulu julkaistaan ensi viikolla.
Lisätietoja: Hiff.fi/kiertue
Finnish Film Affair esitteli kotimaista elokuvaa kansainvälisille ostajille
Viidettä kertaa R&A:n yhteydessä järjestetty ammattilaistapahtuma The Finnish Film Affair houkutteli Helsinkiin nimekkään joukon kansainvälisiä elokuvaostajia ja lehdistöä. Kolmipäiväisessä tapahtumassa esiteltiin kotimaista elokuvaa ja jaettiin palkinto eniten kansainvälistä potentiaalia osoittavalle elokuvaprojektille. Best Pitch -palkinnon jakoivat Dome Karukoski elokuvallaan Tom of Finland sekä Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin Kovasikajuttu-dokumenttielokuvan jatko-osa Post Punk Disorder. Works in Progress -tuomariston puheenjohtajana toiminut The Hollywood Reporter -lehden palkintokolumnisti Scott Feinberg perusteli tuomariston päätöksiä näin: ”We were impressed by all works in progress so our decision was not an easy one. Dome Karukoski employed expert craftmanship to tell a story that is unmistakably Finnish but possesses universal appeal. Post Punk Disorder is so funny and engaging and made with such humanity that we are convinced it will be appreciated around the world.”
Myös muut myyntitapahtumassa esitellyt valmisteilla olevat kotimaiset elokuvaprojektit saivat innostuneen vastaanoton. Erityistä kiinnostusta ostajissa herättivät esimerkiksi Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas, Teemu Nikin Euthanizer, Hannaleena Haurun esikoisohjaus Lauri Mäntyvaaran tuuheat ripset ja AJ Annilan Ikitie.
Ensi vuonna kolmikymppisiään juhliva Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali järjestetään 14.–24.9.2017. Festivaalimuistoja voi jakaa osoitteessa: https://promo.meltwater.fi/loveandanarchy30vuotta
Lämmin kiitos, nähdään ensi vuonna!