Hämärähommat

Mustuneet ja kellarissa muhineet, juuri sopivasti pilaantuneet. Toisia todellisuuksia ja tappajia.

Kuva elokuvasta The Misandrists.

Stephen Kingin 70-vuotissyntymäpäivää 21.9.2017 juhlistetaan ja edesmennyttä George A. Romeroa (1940–2017) muistetaan herrojen yhteistyönä syntyneellä modernin kauhun klassikolla Creepshow – yöjuttu (1982). Kyseessä on ensimmäinen Kingin itse käsikirjoittama elokuva ja Romeron menestynein ohjaustyö. 35mm-arkistokopiona nähtävää elokuvaa ei ole esitetty Helsingissä valkokankaalla yli 25 vuoteen.
Näytökset
John Cameron Mitchell on aina rikkonut rajoja ja viitannut kintaalla hyvälle maulle, mutta How to Talk to Girls at Parties ylittää odotukset. Kaikenlainen kontrolli loistaa poissaolollaan ja muutenkin homma on vähällä lähteä lapasesta vähän väliä. Tuntuu kuin asialla olisi isompikin ryhmä tee-se-itse-estetiikkaa venyttäviä taideopiskelijoita.
Näytökset
Marleyn mutsi piikittää itsensä tuonpuoleiseen. Mies palaa ruumiin tunnistettuaan takaisin töihin – alamaailma ei odota surevia. Samana iltana naamaripäisten roistojen velanperintäreissu menee Marleyn takia pahasti pieleen: hänen viidakkoveitsensä kohtaa puolivahingossa ja verisesti nuoren naisen kurkun.
Näytökset
Andrus Kivirähkin romaaniin perustuvassa, virolaisohjaaja Rainer Sarnetin Novemberissa kuolleet aterioivat elävien kanssa ja naiset juoksevat susina. Paholaista sumutetaan siinä missä perheenjäseniä, jos oma etu tai päähänpisto niin vaatii. Ehtoollisellekin jonotetaan, toimiihan öylätti takuuvarmana ammuksena – metsällä ei voi missata, kun on Jeesuksen verta ja lihaa pyssyssä.
Näytökset