Tämän vuoden Season Film Festival siirretään yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevan kiellon seurauksena. Alun perin maaliskuun lopussa järjestettäväksi suunniteltu festivaali on tarkoitus järjestää syksyllä. Festivaalille lippuja ostaneet henkilöt saavat rahansa takaisin.

Yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevan kiellon takia Season Film Festivalia ei järjestetä suunnitellusti 26.–29. maaliskuuta. Aluehallintoviraston antaman kiellon tarkoituksena on ehkäistä uuden koronaviruksen (covid-19) leviäminen.

Kevään perinteistä laatuelokuvien festivaalia järjestävä Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa ry tutkii parhaillaan eri mahdollisuuksia järjestää tapahtuma syksyllä 2020.

– Tässä tilanteessa festivaalijärjestäjän vastuu on ennen kaikkea yleisöämme ja yleistä terveystilannetta kohtaan. On harmillista, että ohjelmiston upeat elokuvat jäävät tällä erää yleisöltä näkemättä, mutta teemme parhaamme, että pääsemme esittämään ne syksyllä. Haluamme kiittää ja kannustaa terveydenhuollon ammattilaisia, jotka tekevät koko ajan tärkeää työtä ympäri Suomea ja maailmaa. Toivotamme myös voimia kollegoillemme kulttuurialalla, jota koronaviruksen aiheuttamat peruutukset nyt ravistelevat, yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Möttölä sanoo.

Season Film Festivalille lippuja ostaneet saavat rahat ostoistaan takaisin. Lippujen hyvityksestä löytyy lisää tietoa festivaalin nettisivuilla www.seasonfilmfestival.fi.

Festivaalin tiimi toivottaa kaikille lämpöä näinä poikkeuksellisina aikoina. Pitäkää huolta toisistanne, kuunnelkaa asiantuntijoita, katsokaa kotona hyviä elokuvia ja soittakaa läheisillenne!