R&A:n toiminnanjohtaja Anna Möttölä johtaa poikkeusvuoden festivaaliorganisaatiota. Käynnissä oleva festivaali onnistuu, kun yleisö noudattaa sääntöjä ja luo oman keskinäisen luottamuksensa, hän sanoo.
Ensi vuosi on sitten se helppo vuosi, ajatteli R&A:n toiminnanjohtaja Anna Möttölä lokakuussa 2019 festivaalirutistuksen jälkeen. Hän oli toiminut tehtävässään kolmen vuoden ajan – neljäs R&A menisi jo rutiinilla.
Kesän 2020 alussa Möttölä vertasi yleistä tilannetta raamatulliseen vitsaukseen. Kohta tulevat heinäsirkat ja rutto, hän nauroi silloin. Kevään Season Film Festival oli peruttu koronan alta ja R&A:n suunnittelu käynnissä.
Epävarmuuden keskellä Möttölä oli silti luottavainen: R&A järjestetään fyysisenä tapahtumana, muuta vaihtoehtoa ei ole, hän sanoi haastattelussa kesäkuussa. Ehkä epidemia hellittäisi syyskuuhun mennessä. Tilannehan oli ollut Suomessa pahimmillaan huhtikuussa, ehkä syksyllä kaikki olisi jo normaalimpaa.
Torstaina 17. syyskuuta, 33. R&A:n avajaispäivänä, kaikki ei ole normaalia. Mutta ei kaikki aivan epänormaaliakaan ole. Suomen suurin elokuvafestivaali on toden totta alkamassa, tänäkin vuonna.
Inhottaa, kun päädytään taistelemaan siitä, kenellä on vaikeinta.
R&A:n toiminnanjohtaja Anna Möttölä
Ennen avajaisnäytöstä Bio Rexissä on korostetun rauhallista. Ihmiset seisovat omissa porukoissaan etäällä toisistaan. Salissa visiiripäiset vapaaehtoiset ohjaavat yleisöä paikoilleen. Jokaisen penkin kummallekin puolelle jätetään kaksi tyhjää paikkaa. Aiemmilta vuosilta tutun odottavan festivaalisäpinän tilalla on kunnioittava etäisyys ja hiljaisuus. Edes vuoden pahimmaksi povattu Aila-myrsky ei tuo päivään lisädraamaa, sillä se on jäänyt pääkaupunkiseudulla odotettua laimeammaksi.
Rexin aulassa Anna Möttölä antaa tv-haastattelua tämän vuoden R&A-julisteen väreihin sopivassa haalarissaan. Häntä jännittää. Parrasvaloissa viihtyvää toiminnanjohtajaa ei hermostuta se, että hän aivan pian avaa puheellaan festivaalin loppuunmyydyssä näytöksessä. Möttölää mietityttää ennemminkin se, miltä ”turvaväli-Rex” tulee tuntumaan. Hän kertoo tehneensä etukäteen mielikuvaharjoituksia: Millaista on kohdata avajaisyleisö harvalukuisempana kuin koskaan aiemmin?
Möttölä sanoo liikuttuvansa joka vuosi ennen avajaisnäytöstä. Ensimmäiseltä johtajavuodelta tuttua hysteriaa ei enää ole, mutta tunteet ovat pinnassa nytkin.
”Hetki ennen festivaalin alkamista on niin mieletöntä iloa ja täyttymystä, etten varmasti totu siihen koskaan”, hän sanoo. ”Tänä vuonna olen tietenkin aivan erityisen kiitollinen ihan jokaisesta katsojasta.”
Yleisö on salissa. Viimein uskaltaa todeta, että festivaali ihan oikeasti alkaa. Möttölä tosin ei ole sitä hetkeäkään epäillyt.
”En ole kertaakaan ajatellut, ettei tapahtumaa tulisi. Moni muu on sen kyllä kyseenalaistanut. Minähän olen vähän tällainen, että uskon onneen ja oikeudenmukaisuuteen. Tiedän, ettei sillä ole mitään tekemistä koronaepidemian etenemisen kanssa, mutta olen aina ollut satujen ystävä.”
ELÄMISEN ARVOISTA KAUPUNKIELÄMÄÄ
Ehkä tämän vuoden festivaalin toteutumisessa on onneakin mukana, mutta ennen kaikkea valmistelu on vaatinut kovaa työtä. Koko kesän ajan R&A-toimistolla on hankittu tietoa koronasta, selvitetty ja sopeuduttu. On pelästytty aluehallintoviraston kokoontumisrajoituksia ohjelmistokatalogin painopäivänä. Jarrutettu, kiihdytetty, mietitty kaikki uusiksi. Ja taas uusiksi.
Kesäkuukaudet olivat vaikeita, sen Möttölä sanoo suoraan. Tiimi on ollut loistava ja uutta oppia on tullut paljon, mutta mieluummin hän olisi tehnyt ”ihan sitä perusfestaria.”
Etätyövälineet ovat raskaita eivätkä sovi rankan festivaalityön vaatiman yhteishengen ylläpitoon kovin hyvin. Vastauksia yleisötapahtuman järjestämiseen liittyviin kysymyksiin on ollut hankala saada. Rajoitukset ovat olleet tulkinnanvaraisia ja muuttuneet pitkin kesää. Eri alat ja tapahtumat ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan.
”Inhottaa, kun päädytään taistelemaan siitä, kenellä on vaikeinta”, Möttölä sanoo. ”Kaikilla aloilla on hankalaa. Mutta kyllä minusta rehellisesti tuntuu, ettei kulttuurialan erikoispiirteitä ole ihan ymmärretty. Tämä on valtava ala. Ehkemme ole osanneet pitää riittävästi ääntä itsestämme.”
Turhautuminen ei ole ihme. Jos kesän alussa näytti siltä, että koronatilanne voisi olla ohi syksyyn mennessä, niin nyt vaikuttaa siltä, että epidemia voi jatkua vielä pitkäänkin. R&A:ssa ennustetaan, että myös ensi vuosi on tapahtumalle jollain tavalla poikkeuksellinen.
Möttölässä ennuste herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä, miten elämää ylipäätään eletään epidemian keskellä. Entisenä virkahenkilönä hän painottaa ymmärtävänsä, miten paljon esimerkiksi kaupungeilla on juuri nyt päätettävää. Silti jossain vaiheessa on tehtävä valintoja.
”On selvää, että henkeä ja terveyttä on suojeltava. Mutta jos tilanne jatkuu, on myös mietittävä, mitä esimerkiksi kaupunkikulttuuri on. Minkä puolesta me täällä elämme ja teemme asioita? Jos ei löydy keinoja tukea tapahtumia tai elokuvateattereita, niin on hyväksyttävä, että niitä ei muutaman vuoden päästä enää tässä määrin ole. Ei tämä ole mikään uhkaus, mutta asia pitää pystyä kohtaamaan silmästä silmään”, Möttölä sanoo.
Heti perään hän sanoo yllättyneensä napakasta vastauksestaan.
”En tajunnutkaan, että tunnen näin vahvasti”, hän toteaa.
Möttölä painottaa, että R&A:n kaltaisessa tapahtumassa on paljon ihmisiä samassa tilassa. Festivaaliorganisaatio ei voi luvata, että virukset pysyvät poissa katsomoista. Hän kuitenkin vakuuttaa, että elokuva- ja tapahtuma-alalla aivan kaikki haluavat löytää keinot tehdä asiat turvallisesti.
”Tapahtumat tekevät kaupunkielämästä elämisen arvoista. Joillekin elämää rikastuttavat asiat ovat ihan muita juttuja. Meille ne ovat elokuvat ja tapahtumat. Haluamme, että niitä on jatkossakin, joten teemme kaikkemme, että homma sujuu.”
Suomessa tietoa ja toimivia käytäntöjä on alkukesästä lähtien jaettu avoimesti elokuvatoimijoiden kesken. Monet elokuvateatterit ovat olleet auki kesäkuun alusta lähtien, ja kesän ja alkusyksyn aikana on ehditty järjestää onnistuneesti myös useita elokuvafestivaaleja.
Juuri nyt kotimainen elokuva-ala houkuttelee ihmisiä elokuviin yhteisellä Nytleffaan-kampanjalla sekä uudella verkkosivulla, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen koko maan elokuvateatteritarjonnan. Kansainvälisestikin yritetään edetä kohti normaalimpaa: Venetsian elokuvafestivaalin toteutuminen syyskuun alussa herättää erityistä toiveikkuutta Möttölässä.
Möttölän aikakäsitys on koronatilanteen myötä muuttunut. Kun vuoden 2020 Rakkautta & Anarkiaa sunnuntaina päättyy, katse suuntautuu jo kevään 2021 Season Film Festivaliin. Puoli vuotta tuntuu yhtäältä lyhyemmältä ajalta kuin ennen, mutta toisaalta kaikki voi kevääseen mennessä olla aivan toisin.
”Kysymys ei ole vain siitä, miten paljon voimme ottaa väkeä sisään näytöksiin, vaan myös leffaliikenteen tilanteesta, siitä, levitetäänkö elokuvia. Entä ovatko elokuvateatterit auki ja millä rajoituksilla? Onko kansainvälisiä festareita, miten kansainvälinen elokuvabisnes pyörii ja niin edelleen? Nämä asiat vaikuttavat suoraan meihin.”
UUDET SÄÄNNÖT, UUSI LUOTTAMUS
Vaikka tilanne on hankala, ei se ihmiskunnan historiassa ole millään tavalla poikkeuksellinen, historiantutkijan koulutuksen saanut Möttölä muistuttaa.
”Tämä ei tule olemaan viimeinen tämänkaltainen tilanne elämämme aikana, enkä mitenkään usko, että kaikki olisi nyt pysyvästi toisin. Ihmiset haluavat palata yhteisten kokemusten äärelle. Me olemme yleisön puolella ja yleisö meidän. Haluamme toisillemme hyvää, ja siksi festivaali toimii tänäkin vuonna. Opettelemista kuitenkin varmasti on.”
R&A-toimistolla on mietitty tarkasti, miten poikkeusvuoden 11-päiväisestä tapahtumasta tehdään mahdollisimman turvallinen. Hygienia-, turvaväli- ja muiden ohjeiden lisäksi tavallisten näytösten rinnalla on tarjolla online-näytöksiä sekä festivaalin jälkeen järjestettäviä Jälkilöyly-näytöksiä. Näin katselumahdollisuus pyritään takaamaan myös silloin, jos esimerkiksi sairastuu festivaalin aikana.
Mutta kun elokuvahimo iskee, malttavatko R&A-katsojat jäädä kotiin flunssaoireiden vuoksi?
”Haluan uskoa yleisömme viisauteen. Minusta on kunnioittavaa luottaa siihen, että katsojat ottavat vastuuta. Haluaisin, että minustakin ajatellaan niin. Että jos ja kun liikun julkisilla paikoilla, olen ymmärtänyt tilanteen ja otan muut huomioon.”
Tänä vuonna R&A-näytöksiä on yhdessätoista pääkaupunkiseudun elokuvateatterissa, parissakymmenessä salissa. Turvavälien takaamiseksi kunkin salin istumajärjestys on suunniteltu tarkasti siten, että jokaiselle istumapaikalle jää riittävästi tilaa sivuille, eteen ja taakse. Paikat, joilla ei saa istua, on laputettu, ja vapaaehtoiset tarkkailevat etäisyyksien säilymistä. Eri salien koko ja esimerkiksi penkkirivien kaartuminen vaikuttavat siihen, millaiseksi lopullinen istumapaikoitus on muodostunut.
Tapahtumat tekevät kaupunkielämästä elämisen arvoista.
Anna Möttölä
R&A voi tarjota tapahtuman raamit ja tehdä parhaansa turvallisuuden takaamiseksi, mutta jokaisen katsojan on tehtävä osuutensa, Möttölä sanoo. Hän puhuu toiveikkaasti mutta tiukasti luottamuksesta, vastuusta ja yhteisestä sopimisesta. Voimme toimia sivistyneessä maailmassa yhdessä ainoastaan, jos luotamme toisiimme, hän sanoo.
”Se on ainoa asia, mitä me ja muut alan toimijat voimme toivoa. Että korona otetaan vakavasti. Yhteinen onnistuminen ja sääntöjen noudattaminen vaikuttavat meidän kaikkien yhteiseen tulevaisuuteen.”
Lippuja festivaalinäytöksiin on myyty tänäkin vuonna hyvin. Nähtävissä kuitenkin on, että ihmiset jättävät ostopäätöksensä myöhemmäksi kuin muina vuosina. Möttölän mielestä tämä kuvaa tapaa, jolla yhteisö luo myös omat sanattomat sopimuksensa sen suhteen, miten toimitaan ja mikä on sallittua.
”On olemassa laki ja säännökset, ja toki mekin haluamme, että ylhäältä käsin kerrotaan selvästi, mitä voimme tapahtumajärjestäjänä tehdä. Mutta koska valmiita vastauksia ei aina ole saatavilla, yhteisön pitää pystyä keskenään luomaan omat toimintatapansa ja rakentamaan oma keskinäinen luottamuksensa”, hän pohtii.
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
”Moni meistä on varmasti jo tänä kesänä joutunut kohtaamaan tilanteen, jossa on ollut jokin ihana suunnitelma, ja sitten on alkanut tuntua kurkussa kipua. Sitähän reagoi helposti siten, että jos vain en sano mitään kenellekään enkä tee mitään, niin tämä menee ohi – varmaan vain nukuin huonosti. Tänä vuonna joudumme suhtautumaan toisin: hoidan tämän asian ja vasta sitten mietin muuta.”
Möttölän mielestä R&A on tänä vuonna – hiukan paradoksaalisesti – tila, jossa voi ajatella muuta kuin koronaa. Myös festivaalitoimistolla on hänen mukaansa pyritty puhumaan myös kaikesta muusta kuin pandemiasta. Korona on yksi asia muiden joukossa, mutta se ei saa ottaa valtaa. Koronaa varten luotiin festivaalille oma ”task force”, jonka tehtävänä on ollut pohtia epidemian vaikutuksia käytännön valmisteluun ja ihmisten käytökseen.
”Meillä on töissä monta ihmistä, joiden työhön epidemia ei itse asiassa vaikuta lainkaan. On hyvä muistaa, että on muutakin.”
Yleisöllekin Möttölä tarjoilee R&A:ta eräänlaisena pakopaikkana. Koronaa sivuavia elokuvia ei ohjelmistossa ole.
”Pahaa maailmaa ei pääse R&A:han pakoon, sillä ohjelmistosta löytyy paljon angstisia elokuvia. Mutta R&A:han voi tulla toteamaan, että on monia muitakin huolestuttavia asioita kuin korona. Ehkä se tekee meille kaikille hyvää.”
PELOTTOMASTI FEMINISTINEN TULEVAISUUS
Bio Rexissä R&A:n odotettu avajaiselokuva on alkamassa. Eliza Hittmanin ohjaama, Berliinin elokuvajuhlilla ja Sundance-festivaalilla palkittu Never Rarely Sometimes Always kertoo teini-ikäisestä Autumnista, joka matkustaa serkkunsa kanssa New Yorkiin tehdäkseen abortin.
Möttölä mainitsee avajaispuheessaan muun muassa R&A:n allekirjoittaman 5050×2020-aloitteen, jonka myötä festivaali on sitoutunut tasa-arvon edistämiseen sekä keräämään ja julkistamaan siihen liittyvää dataa. Tämän vuoden R&A-elokuvista 51 prosenttia on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö. Pitkistä elokuvista naisten ohjaamia on 37 prosenttia ja lyhytelokuvista 62 prosenttia.
Aloite on yksi konkreettinen väline tärkeiden asioiden edistämiseen sekä organisaatiossa että ohjelmistossa, Möttölä toteaa.
”Aloite on binäärinen ja käsittelee vain sukupuolta. Se ei ole täydellinen, mutta se on tärkeä väline, ja se on opettanut tiimillemme paljon.”
Möttölä toivoo oman kädenjälkensä festivaalilla näkyvän nimenomaan tasa-arvon, monimuotoisuuden ja moniäänisyyden edistämisenä. Hänelle ei riitä, että aiheista puhutaan – eikä se, että niistä esitetään elokuvia. Tavoitteiden pitää näkyä myös käytännön työssä.
”Haluaisin, että R&A olisi minun aikanani rohkea, kantaaottava, pelottomasti feministinen ja yhteiskunnan epäkohtiin puuttuva toimija. Se tarkoittaa myös, että meidän pitää festivaalina olla koko ajan valmiita oppimaan.”
Toiminnanjohtaja tiedostaa, että edelläkävijänä pidettyyn R&A:han pätevät useat samat haasteet kuin moniin muihin kulttuurialan suuriin toimijoihin. Tekemistä on oman position ja asiantuntijuuden ymmärtämisessä sekä sen pohtimisessa, kenen ääniä festivaalilla kuullaan ja kuinka saavutettava tapahtuma on.
Vaikka Möttölää ei niinkään kiinnosta yleisön kasvattaminen sinänsä, häntä mietityttää, missä ovat ne ihmiset, joita festivaali ei vieläkään tavoita. Näkymättömiä muureja on yhä, ja on jatkuvasti kysyttävä, keitä festivaali palvelee.
”R&A on paikka opetella. Yhdistyksen ja tapahtuman ideana on mennä rohkeasti kohti uutta, mikä tarkoittaa sitä, että olemme koko ajan opiskelemassa. Meidän pitää koko ajan myöntää, ettemme tiedä emmekä osaa, mutta silti etenemme kohti uutta”, hän miettii. ”Teemme tätä verovaroin, joten senkin puolesta on syytä palvella mahdollisimman laajaa joukkoa. Haluan olla kehittämässä ja muuttamassa suomalaista kulttuurikenttää juuri näissä keskusteluissa.”
Tämän vuoden rajoitettu lipunmyyntikapasiteetti tulee väistämättä vaikuttamaan festivaalin kassavirtaan. Möttölä nauraa, että hänen aikanaan festivaali ei todennäköisesti muutenkaan pääsisi rikastumaan – ja kiittää samaan hengenvetoon edeltäjäänsä, joka pisti festivaalin talouden kuntoon.
Anna Möttölän henkilökohtainen kunnianhimo toiminnanjohtajan käytännön työssä liittyy johtamistapaan. Hän myöntää, ettei hän pestin aloittaessaan tiennyt, mitä johtajana oleminen oikeasti merkitsee. Esihenkilökokemusta häneltä löytyi, mutta R&A-organisaation luotsaaminen on avannut silmät sille, että johtaminen on aivan oma alansa, jota voi opetella – ja josta hän myös huomaa aidosti kiinnostuneensa.
”Kyse ei ole vain johtamistehtävistä, vaan sen kohtaamisesta, millainen itse olen henkilönä ja miten reagoin tehtäviin ja vaatimuksiin. On pitänyt olla todella rehellinen: olen ehkä erilainen kuin olin ajatellut olevani.”
Festivaalityötä Möttölä kuvaa ”parhaalla tavalla puolimahdottomaksi” ja festivaalityöntekijöitä kaikkensa likoon laittaviksi huippuammattilaisiksi ja heittäytyjiksi. R&A-henki on hänen mukaansa tänäkin vuonna yhtä iloinen ja humoristinen kuin aina ennen, moninkertaisesta työmäärästä huolimatta.
Korona on pakottanut priorisoimaan ja karsimaan. Töihin ei ole voinut tulla sairaana, joten jokaisen on pitänyt miettiä, mikä on oman työn ydin. Mistä kannattaa stressata ja mistä ei? Priorisointi on samalla kirkastanut festivaalin ydintehtävää: elokuvien esittämistä yleisölle.
”Olen sydän pakahtuneena seurannut, kuinka työntekijät ja vapaaehtoiset tarttuvat tilanteeseen ja haasteeseen toisensa jälkeen ja toteuttavat kaikkea todella tiukalla aikataululla. Olemme etujoukoissa järjestämässä suurta yleisötapahtumaa erikoisessa tilanteessa, ja heistä kaikista välittyy suunnaton tahto. Haluaisin halata heitä jokaista, mutta koronasääntöjen takia en voi.”
Vaikka kesä on ottanut veronsa, Möttölä iloitsee siitä, että poikkeusvuosi on kerryttänyt festivaalille valtavasti uusia toimintatapoja ja työkaluja. Vaikka koronatilanne jatkuisi, ensi vuosi on käytäntöjen osalta mutkattomampi.
Haaveen helposta vuodesta Möttölä on kuitenkin hylännyt.
”Ei tässä voi jäädä lepäämään laakereille. Työ paremman maailman puolesta ei lopu ikinä. Koko ajan opin ja tajuan, että okei, nyt teimme näin, mutta meidän pitäisi tehdä vielä paljon enemmän.” ■
Teksti: Henna Raatikainen
Henna Raatikainen toimii elokuva-alalla kirjoittajana ja tiedottajana. Hän on R&A-Ministeriön pitkäaikainen jäsen. Juttusarja “Kohti kinoja: Rakkautta & Anarkiaa poikkeusaikana” seuraa Suomen suurimman elokuvafestivaalin järjestämistä historiallisessa tilanteessa, jossa koronapandemia kurittaa kulttuuritapahtumia ja koko elokuva-alaa. Juttusarjan kirjoittamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Lue sarjan edelliset osat:
Osa 1: Takaisin pinnalle
Osa 2: Vieraat ihmiset vieressäni
Osa 3: Kontrolloidut kehot
Osa 4: Mikä rakkaus? Mikä anarkia?
