Rocks avaa katsojalle teinitytön tarinan, jossa äkillinen aikuistuminen, ristiriidat ja vastuu kietoutuvat toisiinsa kaunistelemattoman realistisesti. Elokuvan paras anti piilee kuitenkin sen tavassa esittää tyttöyttä ja tyttöjen välistä vilpitöntä ystävyyttä.
Sarah Gavronin ohjaama Rocks (2019) kertoo Rox-nimisestä lontoolaisesta teinitytöstä (Bukky Bakray), jonka mielenterveysongelmista kärsivä äiti hylkää äkisti. Tämän seurauksena Rox joutuu yksin vastuuseen pienestä pikkuveljestään ja pelkää, että sosiaalityöntekijöiden saadessa tilanteesta vihiä sisarukset pakotetaan erilleen toisistaan. Alkaa vaiheikas kasvun täyteinen matka, jossa yksinäisyys ja toivo kiertävät kehää. Kaikissa valon hetkissä on yksi yhdistävä tekijä: Roxin ystävät.
Tytöistä muodostuvan ystäväporukan oma maailma piirtyy katsojalle jo elokuvan ensiminuuteilla. Tytöillä on taianomainen kyky löytää puhdasta riemua arjen pienistä tuokioista, ehkä erityisesti varjoisissa tilanteissa. Aidon ilon tuominen kivun ja surun keskelle on vaativaa, mutta luottamus välittyy joka hetkestä. Tyttöjen luoma ilo yhdistyy monitasoisesti keskinäiseen lojaaliuteen ja kykyyn antaa myös sellaista apua, mitä toinen tarvitsee, mutta ei välttämättä halua. Elokuva tiivistyy Roxin seinällä olevaan lehtileike-sitaattiin: “Real Queens Fix Each Others Crowns”, oikeat kuningattaret korjaavat toistensa kruunut.
Tytöt tarjoavat toisilleen avoimen sylin inhimillisten mokailujen jälkeen.
Juuri tätä kruunujen korjaamista tyttöjen välinen ystävyys on. Se on rakkautta ja naurua, huumoria ja yhdessä kasvamista. On valitettavaa, että tällainen tyttöys pääsee valkokankaille asti niin kovin harvoin, vaikka poikien välistä mutkatonta ystävyyttä kuvaavia elokuvia on helppo nimetä useita.
Jostain käsittämättömästä syystä tyttöjä koskeviin tarinoihin sotketaan matalalla kynnyksellä romantiikkaa, kilpailua ja kateutta. Silloin tarina muovautuu huomaamatta tarinaksi petoksesta, ei tyttöjen välisestä ystävyydestä tai siihen liittyvästä yhdessä kasvamisesta. Vaihtoehtoisesti tarinan luonne kääntyy helposti kohti rakkaustarinaa, jossa mieshahmolle siunaantuu valtaosa toimijuudesta. Tästä harhaanjohtavasta asetelmasta on korkea aika luopua. Myös tytöt ansaitsevat nähdä elokuvissa sellaista voimaa, joka heissä on.
Kielen tavoin elokuvat paitsi ilmentävät myös rakentavat todellisuutta. On kaikkea muuta kuin merkityksetöntä, miten puhumme tyttöjen välisistä suhteista. Parhaimmillaan oikea representointi vähentää yksinäisyyden kokemuksia ja auttaa yksilöitä omien tarinoidensa positiivisessa värittämisessä.
Rocksin kaltaiset kauniit ja realistiset tyttöyden kuvaukset vievät eteenpäin tärkeää ajatusta siitä, että tytöt eivät ole toistensa kilpailijoita. Tosielämän tavoin myös Rocksissa tytöt tarjoavat toisilleen avoimen sylin inhimillisten mokailujen jälkeen, ja jokainen yhteen kokoontuminen on omalla tavallaan paluu kotiin. Ystävyys pehmentää tragedian kulmat ja tuo toivon kipinän kaikista synkimpiinkin hetkiin. Samaan aikaan kaikkea tätä leimaa taidokkaasti rakennettu kepeys ja aivan valtavan suuri rakkaus. ■
Teksti: Carita Lehti
Kirjoittaja on suomen kielen ammattilainen ja vapaa kirjoittaja, joka innostuu erityisesti feminismistä ja oikein sijoitetuista välimerkeistä.