Tule mukaan rakentamaan Suomen suurinta ja kauneinta elokuvafestivaalia R&A:n kumppanina!
Huolella yhdessä räätälöity kumppanuus on oiva tilaisuus brändimielikuvien vahvistamiselle ja uusien asiakkaiden tavoittamiselle, mutta myös tapa sitouttaa olemassaolevia asiakkaita ja työntekijöitä elokuvan juhlan merkeissä.
Kumppanina voit muun muassa varmistaa paikkasi juuri teidän brändiinne sopivan ohjelmistokokonaisuuden tai oheistapahtuman sponsorina, järjestää esite- tai tuotejakelun kohdennetulle yleisölle, rakentaa kanssamme festivaalikeskuksen oleskelutilan bränditunnuksien keran tai tuoda yhteistyökumppanisi mukaan juhlistamaan elokuvakulttuuria yksityisnäytöksessä.
HIFFin toiminnan arvoperustana on rohkeus, kiltteys, moniäänisyys ja kunnianhimoisuus. Kun arvot kumppaniehdokkaan kanssa kohtaavat, on perusta yhteistyölle taattu.
Ehdota yhteistyötä ja kysy lisätietoja:
noora@hiff.fi
Noora Pitkälä
Kumppanuustuottaja
Tutustu myös festivaalin kohderyhmään ja mainospaikkoihin festivaalilla. Linkki avautuu uudessa ikkunassa.