Ranskalaisohjaaja F.J. Ossang vieraili ensimmäisen kerran R&A:ssa jo vuonna 1991. Tällä kertaa hän on saapunut festivaalille esittämään tuoreimman elokuvansa 9 FINGERS. Ohjaaja kertoo, että tämä saattaa olla hänen viimeinen elokuvansa, ja hän halusi tehdä elokuvan nimenomaan merestä ja laivoista.
”Kaikissa elokuvissani vesi on kummitellut jossain taustalla, ja nyt halusin käydä suoraan käsiksi siihen”, Ossang kertoo heilutellen käsiään aaltomaisesti.
Omia elokuviaan Ossang kutsuu film noire -imitaatioiksi. Hän myöntää ottavansa paljon vaikutteita joka puolelta, ja uusintaan hän kutsuu meriseikkailuksi, joka on imenyt ajatuksia esimerkiksi Joseph Conradin kirjoista.
Ossangin aloittaessaan elokuvien tekoa, videot tekivät juuri tuloaan markkinoille. Hän vertaa elokuvantekijöiden silloista ajatusmaailmaa musiikkiteollisuuteen. Oli tehtävä kestäviä elokuvia, sellaisia joita halutaan katsoa ja katsoa useaan kertaan. Hyvän elokuvan kuuluisi olla kuin hyvä äänilevy. Siihen ei kyllästy.
”Kuten Wagner… tai The Stooges! Kun kuuntelee The Stoogesia, kuulee siinä koko elämän”, ohjaaja nauraa.
Äänet merkitsevät paljon
9 Fingers kuuluu elokuviin, joita pitää katsomisen lisäksi kuunnella. Ossang myöntää, että elokuvassa on vahva äänimaailma. Hän on rakastanut industrial-musiikkia jo 80-luvulta saakka, ja ottaa sieltä vaikutteita. Hän kokee kuuluvansa musiikin kannalta onnekkaaseen sukupolveen.
”Punkista cold waveen ja siitä industrial-musiikkiin. Vuodesta 1974 vuoteen 1984… huh!”
Elokuvissa Ossang pitää ääntä yhtenä pääelementeistä. Aloittaessaan elokuvien teon, häntä kuitenkin kiinnosti mykkäelokuvat. Elokuvan historian ensimmäinen osa tuntui kiinnostavammalta kuin senhetkinen. Mykkäelokuvissakin oli rikas maailma, vaikka osa tehtiin todella pienellä budjetilla. Mutta sitten yhtäkkiä jotain tapahtui.
”Näin sattumalta 70-luvun lopulla kaksi erinomaista elokuvaa, Ilmestyskirja. Nyt! sekä Eraserhead. Ne vakuuttivat niin, että päätin tehdä tämänkaltaisia elokuvia.”
Ossangin mielestä ääntä on nykyään niin helppo tehdä, että etenkin tietyn tyyppisissä elokuvissa niiden merkitystä on helppo korostaa. Elokuvista on tullut audiovisuaalisia kokemuksia, joissa valot, äänet, musiikki ja esineet sekoittuvat.
Digitaaliselle kameralle ei ole käyttöä
”Minusta elokuvanteko on jollain tapaa seksuaalista, jotain täytyy työntää sisään! Muovista filmiä ei voi työntää tietokoneeseen”, Ossang hekottelee.
Tuore elokuva on kuvattu oikealle 35 millimetrin filmille, jotta siitä jäisi fyysinen kopio. Myös elokuvan teko on erilaista, kun ei kuvata digitaaliselle välineelle. Välillä filmiä on maksimissaan vain kahteen ottoon, ja se vaatii tekijöiltä omistautumista.
”Saatoin sanoa näyttelijöille, että sinun on herättävä aamukolmelta, koska haluan juuri tietyn tyyppisen valon kuvattua aamulla. Kaikki tiesivät, että on tehtävä parhaansa niiden parin oton eteen”, Ossang sanoo.
Hän ei myöskään usko, että digitaalinen kamera olisi tuonut mitään oleellista lopulliseen visioonsa.
Ossang ei välitä dematerialisaatiosta, eli fyysisen materiaalin katoamisesta. Moderni virtuaalimaailma tuntuu hänestä vieraalta ja oudolta. Ajatus kuukausimaksuisesta suoratoistapalvelusta ja jatkuvasta uusien elokuvien ylitarjonnasta ei houkuta. Hän pitää videoista ja kaseteista. Siksi hän ostaa kuukausittain paljon DVD-elokuvia, sillä ne eivät ole kalliita.
”Ja minun täytyy voida pitää elokuvaa fyysisesti omissa käsissäni!” ohjaaja nauraa.
Teksti: Ville Riste
Kuvaus: Julia Falck
Editointi: Ville Riste
