Brittiläisen elokuvaohjaaja Justin Edgarin THE MARKER on täyskäännös hänen aikaisemmalle tuotannolleen. Kaikki hänen elokuvansa ovat olleet humoristisia, mutta The Markerista huumori on kaukana. Sen sijaan lähellä ovat inhorealistinen kuva oman katumuksensa riivaamasta miehestä ja valloillaan olevasta ihmiskaupasta.

Komediaelokuvien jälkeen ohjaaja ja käsikirjoittaja Justin Edgar halusi tehdä jotain erilaista.

“Tämä elokuva tavallaan hyppäsi minusta ulos. Ehkä komedian takana oli piilevää synkkyyttä, joka piti päästää ulos”, hän sanoo.

Edgarin mukaan ihmiset ovat olleet yllättyneitä hurjasta genren vaihdoksesta. Hän sanoo olevansa itsekin hieman yllättynyt, mutta uskoo elokuvan syntyneen alitajuisesti.

Suuri osa The Markerista sai alkunsa Edgarin kotikaupungista, Birminghamista. Edgar kuvailee sitä köyhäksi kaupungiksi, jossa ei tapahdu paljoa.

“Siellä on tummaa, sateista, se on tehty betonista. Halusin tehdä jotain, joka tekisi siitä tarunomaisen. Siellä on jengejä ja kulttuuria, on aina ollut”, Edgar sanoo. Hän mainitsee maailmansodan jälkeisen ajan, jolloin Englantiin saapui paljon irlantilaisia maahanmuuttajia. Hän on itse kasvanut keskellä kaupunkijengeistä ja gangstereista kertovia myyttejä, ja käytti näitä perustana roolihahmoilleen.

“Ne perustuvat oikeisiin, irlantilaisiin gangstereihin Birminghamissa. Hahmojen takana on suuri joukko erilaisia henkilöitä”, Edgar kertoo.

Ohjaaja Justin Edgar. Kuva: Taru Horsma-aho

Hän teki käsikirjoitusta varten paljon taustatyötä rikollisuudesta ja rikollisperheistä ja löysi inspiraatiota amerikkalais-irlantilaisista veljeksistä, William ja James ”Whitey” Bulgerista. Toinen veli on poliitikko ja toinen rikollinen. The Markerin veljekset, Brendan ja Jimmy, olivat syntyneet.

Edgar halusi tehdä elokuvasta jotain, jossa olisi uusi, odottamaton käänne. Jotain, joka tekisi siitä mielenkiintoisemman ja työnä uskottavamman. The Markerista oli tulla femme fatale -tarina. Ensimmäinen käsikirjoitus oli kirjoitettu elokuvassa kidnapatun nuoren naisen näkökulmasta, mutta Edgar sai uuden idean Hamletista kertovasta esityksestä, jossa tarinan kummitus paljastui riivatuksi Hamletiksi.

“Keksin, että elokuvan nainen voisi olla kummitus. Hän ei olisi todellinen, vaan olisi olemassa ainoastaan miehen mielikuvituksessa. Tuntui, että tämä henkilö voisi olla oman syyllisyytensä riivaama”, Edgar kertoo.

Hän päätti sittenkin kertoa elokuvan miespääosan, Marleyn, näkökulmasta. Edgar piti Marleyta mielenkiintoisempana hahmona, ja tarina oli helpompi rakentaa hänen näkökulmastaan.

“Halusin elokuvaan tavallisen näköisiä ihmisiä, jotka eivät näytä gangstereilta. Halusin näyttää, että nämä ihmiset eivät ole mitään hirviöitä, vaan tavallisia ihmisiä, jotka voivat kävellä kadulla vastaan”, Edgar kertoo. Hänen mielestään tavallisen näköiset ihmiset tekevät elokuvan maailmasta uskottavamman ja tuovat siihen todenkaltaisuutta.

Väkivaltainen hahmo rakentui vihasta ja traumoista

Elokuvan brutaali maailma näyttää ihmisiä, jotka elävät omalla tavallaan alkukantaista, sukupuoliroolittunutta elämää, jossa pojat kasvavat väkivallan ja tytöt seksin parissa. Ihmisistä, jotka yrittävät elää elämää omilla ehdoillaan.

Edgarin mielestä maailmassa on paljon vihaisia ihmisiä, jotka haluavat satuttaa ja loukata muita. Hän pitää sitä enemmän miehille tyypillisenä, sukupuolirooleihin liittyvänä ilmiönä, mutta pohtii ihmisten itsekkyyttä ja minä ensin -asennetta yleisestikin. Marley on vihainen, ja Edgar halusi rakentaa hahmon pohtien, mistä viha kumpuaa.

“Hän teki kamalan asian elokuvan alussa. Elokuva toimii ikään kuin takaperin, tarkastellen sitä, miksi Marleysta tuli sellainen kuin hän on, miksi hänestä tuli niin vihainen”, Edgar sanoo.

Edgar on työskennellyt henkilöiden kanssa, jotka ovat traumatisoituneet lapsena. Hänen mukaansa kaikkia lapsena traumatisoituneita ihmisiä yhdistää yksi asia – aikuiset traumojen aiheuttajana.

“Niin kuin Markeyllakin.”

Hän kuvailee sitä kehäksi, jossa lapsena kaltoin kohdellut siirtävät traumansa omille lapsilleen, koska he eivät tiedä muuta tapaa toimia.

Katsoja voi peilata itseään väkivallan takaa

Edgarin mielestä paras keino toimia vihaisten ja onnettomien ihmisten kanssa, on ymmärtää heitä.

“Luulen, että meissä kaikissa on vähän vihaa, meillä kaikilla on omat ongelmamme. Kaikki ovat joskus itsekkäitä ja epäkohteliaita. Jos haluaisin yleisön ajattelevan jotain, haluaisin heidän ajattelevan sitä”, hän pohtii.

Hän pohtii myös sitä, miten ihmiset tuomitsevat toisiaan, ja kuinka tuomitaan ihmisiä, jotka vaikuttavat yhteiskunnan pahiksilta.

“En usko, että kukaan syntyy pahana”, hän sanoo.

“Elokuva on tehnyt tehtävänsä, jos ihmiset pysähtyvät ajattelemaan näitä asioita”, Edgar toteaa.

Teksti: Taru Horsma-aho
Kuvaus: Kaisa Möttönen ja Silja Ylitalo
Editointi: Silja Ylitalo