MAUDIE on tarina naisesta, joka kamppailee sairauden kanssa mutta pysyy loppuun asti positiivisena. Se on tarina naisen kehittymisestä taiteilijaksi, ihmissuhteesta, joka kehittyy tyhjästä avioliitoksi, ja tarina jurosta ja sosiaalisesti kömpelöstä miehestä, josta kuoriutuu rakastava aviomies.

Neljä vuotta sitten irlantilaiselle elokuvaohjaaja Aisling Walshille lähetettiin käsikirjoitus. Se kertoi kanadalaisen taiteilijan, Maud Lewisin (1903 – 1970) elämästä. Walsh luki käsikirjoituksen jo samana päivänä ja kiinnostui tarinasta heti.

“Tuottaja ei meinannut uskoa, että luin käsikirjoituksen niin nopeasti”, Walsh kertoo.

“Jokin käsikirjoituksessa puhutteli minua. Kun lukee jotain, johon voi samaistua, sen näkee heti mielessään.”

Walshia kiinnosti tarina sairaalloisesta naisesta, joka onnistui elämään elämänsä täysillä vaatimattomissa olosuhteissa, tulemaan taiteilijaksi ja löytämään rakkauden. Myös vahva naispäähenkilö kiinnosti.

Ajatus elokuvasta oli kuitenkin syntynyt jo 15 vuotta aiemmin. Lewisin elämä oli herättänyt kiinnostusta ja siitä tehtiin käsikirjoitus. Elokuvaa varten löydettiin työryhmä ja ohjaaja, mutta projekti lähti hitaasti käyntiin ja rahoituksen saaminen kesti kauan. Alkuperäinen ohjaaja siirtyi hitaan etenemisen vuoksi muiden projektien pariin.

Tämän jälkeen käsikirjoitus löysi Walshin. Hän matkusti Halifaxiin, Nova Scotiaan, katsomaan edesmenneen Lewisin kotia. Lewisin koti otettiin vuonna 1942 Art Gallery of Nova Scotian suojeluun ja jätettiin osaksi pysyvää Maud Lewis -näyttelyä.

Ohjaaja Aisling Walsh. Kuva: Taru Horsma-aho

Vaikeinta oli rakentaa talo

Elokuvaa valmisteltiin yli kolme vuotta. Suurin työ oli tehdä riittävän kattavat taustaselvitykset Lewisistä ja hänen elämästään.

Vuosiin mahtui lukuisia käyntejä museossa, Lewisin maalauksiin ja kotiin tutustumista, pääroolia esittävän Sally Hawkinsin opettamista maalaamaan ja Lewiseistä kertovan dokumenttielokuvan katsomista. Tarvittiin myös luvat Lewisin töihin ja niiden jäljittelemiseen.

Walshin mukaan vaikeinta prosessissa oli toteuttaa Lewisien talo.

“Talon rakentaminen oli iso päätös. Vaikka alkuperäinen talo on olemassa ja siitä oli helppoa ottaa mallia siihen, mihin se elokuvan aikana kehittyy, kenelläkään ei ollut tietoa miltä talo näytti Everettin aikana ennen kuin Maud muutti sinne.”

Vaikka valmisteluihin meni vuosia, itse elokuva kuvattiin 28 päivässä. Myöhemmin kuvattiin vielä kaksi päivää, jotta elokuvaan saatiin talviset ja lumiset maisemat.

Kenen pitäisi nähdä elokuva?

Työn alkuvaiheilla arveltiin, että elokuva kiinnostaisi iältään noin nelikymppisiä ihmisiä, luultavasti enemmän naisia kuin miehiä.

“Muistan sanoneeni tuottajille, että jos saisimme miehet katsomaan tätä elokuvaa, se voisi todella vaikuttaa heihin”, Walsh kertoo. Hän viittaa tällä Lewisin puolisoon, Ethan Hawken näyttelemään Everett Lewisiin, jonka roolihahmo kehittyy ja syvenee elokuvassa käsi kädessä Mauden kanssa.

Prosessin myötä Walshille valkeni, että Maud Lewisin tarina on poikkeuksellinen selviytymistarina, jossa nainen uskaltaa uhmata aikakautensa normeja ja lähteä päättäväisesti tavoittelemaan omaa elämäänsä ja elämään unelmaansa.

Walsh uskoo, että juuri tämä on sanoma, mitä nuorille naisille tulisi levittää.

“Maud Lewis oli erittäin vahva naishahmo, ja mielestäni naisten täytyisi nähdä se”, hän sanoo.

Hän pohtii myös nuorten naisten roolia nykymaailmassa ja nykyajan kulttuuria kykyjenetsintä- ja tosi-tv-ohjelmien parissa, ja kokee niiden luovan epärealistisia kuvitelmia ja odotuksia nuorille.

“Ihmisistä tulee onnettomia, kun he näkevät asioita, joita pitävät normaaleina, mutta joita ei voi itse saavuttaa. Media luo kuvan, että tällaista elämän pitäisi olla.”

Lewis eli suurimman osan elämästään köyhyydessä.

“Hänellä ei ollut paljoa rahaa eikä paljoa tilaa, talo oli todella pieni. Hän teki taidetta ja rakasti elämää jota eli, ja se on tärkeää”, Walsh toteaa. Hän kertoo oppineensa elokuvasta itsekin sen, että ihmiset voivat elää hyvin yksinkertaista elämää tyytyväisenä.

Tunnelma elokuvan valmistuttua

“Elokuvan tekeminen ei tunnu elokuvan tekemiseltä, vaan prosessin läpikäymiseltä. Joskus ajattelen, että ehkä tästä tulee ihan hyvä, ja sitten on päiviä, kun asiat eivät suju. Sitten näen elokuvan ensimmäistä kertaa ennen editointia ja ajattelen, että se on ihan paska. Se on aina prosessi minulle”, Walsh kertoo. Lopputulos editoinnin jälkeenkään ei välttämättä miellytä.

“Vasta sen jälkeen, kun olimme näyttäneet elokuvan ensimmäistä kertaa yleisölle, ymmärsin, että se oli paljon tunteikkaampi elokuva kuin olin kuvitellut, ja myös hauskempi”, hän sanoo.

“Lopputuloksen näkee oikeastaan vasta yleisön kautta.”

Teksti: Taru Horsma-aho