Graafikko Samppa Rannan kädenjälki näkyy niin festivaalin julisteessa, t-paidoissa ja sarjakorteissa kuin elokuvateattereiden mainosseinissäkin.
Samppa Ranta aloitti Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin graafikkona vuonna 1999. Seuraavana vuonna hän vastasi jo koko festivaalin visuaalisesta ilmeestä.
Rannalle oli alusta asti selvää, että julisteen kuva olisi suomalaiselta taiteilijalta tilattu työ. Taiteilijan tekemä kuva toistuu myös festivaalin muissa julkaisuissa ja tuotteissa.
Ensimmäiset taiteilijat olivat sarjakuvataiteilijoita, sillä Rannalla itsellään on sarjakuvatausta.
“Sarjakuva ja elokuva ovat serkuksia toisilleen”, Ranta sanoo.
Ensimmäinen taiteilija, jolta graafikko tilasi kuvituksen oli sarjakuvataiteilija Kati Kovács. Ranta muistelee, miten häntä jännitti. Hän teititteli silloin kolmekymppistä taiteilijaa.
Seuraavan vuoden taiteilijaa Ranta alkaa miettiä edellisen festivaalin päätyttyä. Hän seuraa, mitä kuvataiteessa tapahtuu, kiertelee ja katselee. Marraskuussa hän ottaa yhteyttä tekijään.
“Pyrin siihen, että joka vuosi olisi eri näköinen. Vuosien saatossa on käytetty myös valokuvaajia ja öljyvärimaalareita”
Rannalla on taiteilijan valinnassa vapaat kädet. Hän tietää, mitä hakee.
“Haluan raffimpaa, viivan jälkeä ja tunnelmaa”
Myös taiteilijalle annetaan vapaus.
“Jos siinä alkaa, että teeppä tommosta, siitä ei tule mitään.”
Alkuaikojen punk-estetiikkaa
Ensimmäinen Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin juliste vuodelta 1987 luotti punk-tyyliin. Silloin festivaalin järjesti Image-lehti.
“Valokuvaaja kävi hakemassa kaksi punkkaria kylpyhuoneen lattialle, ja otti heistä kuvan”, Ranta kertoo.
Ennen Rannan aikaa 1980- ja 1990-luvulla julisteissa käytettiin elokuvien still-kuvia.
Kuvan tarina on tärkeä
“Hyvä elokuvafestivaalijuliste ei ole pelkkä kuva. Hahmotat muutamassa sekunnissa, mikä se on. Kun jäät katsomaan, et kyllästy kuvaan”, Ranta määrittelee.
Graafikolle jokaisen vuoden kuva on rakas. Vastailmestyneessä Rakkautta & Anarkiaa -seinäkalenterissa on mukana 16 julistetta vuosilta 2000 – 2017. Ajan kuluminen näkyy Rannan mukaan vain typografiassa. Kuvat ovat ajattomia, mutta vanhat fontit saattavat jopa hävettää tekijää.
Joskus juliste on tuntunut kommentoivan ajan ilmapiiriä. Sellainen oli Hans Nissenin vuoden 2015 kuva.
“Silloin oli juuri ollut terroritekoja.”
Rohkea ja itsenäinen susi
Tämän vuoden julisteessa katsojaa tuijottaa kuvataiteilija Samuli Heimosen maalaama susi. Heimonen kertoo, että Untuva-niminen teos on osa laajempaa susisarjaa, joka hänellä oli jo valmiina, kun Ranta pyysi häntä tämän vuoden taiteilijaksi. Untuva valikoitui Rakkautta & Anarkiaa -kuvaksi, koska se tuntui seisovan omilla jaloillaan. Se oli enemmän kuin sarjan osa.
“Se ottaa paikkansa vaikka minkälaisella ilmoitustaululla.”
Heimonen muistuttaa taiteilijan ja graafikon yhteistyön merkityksestä.
“Graafinen suunnittelu vaikuttaa tosi paljon lopulliseen julisteeseen. Minulta tulee lähdekuva, mutta miten sitä sovelletaan kaikkeen, on graafikon käsialaa ja taitavaa harkintaa.”
Teksti: Marjo Linnasalmi
Pääkuva: Mari Mur