Hugo Simberg (1873–1917) maalasi Haavoittunutta enkeliä (1903), yhtä suomalaisen taidehistorian tunnetuinta teosta, ollessaan Helsingin Diakonissalaitoksen parantolassa, ilmeisesti kupasta johtuvista mielenterveysongelmista toipumassa. Siellä hän näki hauraita, sokeita tyttöjä, joita hoitajat taluttivat rannalla.
Teoksen maisema ei siis ole karu, pohjoinen erämaa, kuten äkkiseltään voisi kuvitella, vaan Helsingin Töölönlahti.
Katsojilleen maalaus on mysteeri: taiteilija itse ei antanut sille edes nimeä, saatikka muita avaimia teoksensa tulkintaan. Yhdelle se kuvaa seksuaalisen suuntautumisensa piilottamaan joutuneen Simbergin haavoittunutta sielua, toiselle luontoa, jota nykypäivän ihminen ahneuksissaan tuhoaa. Tarja Halonen kertoo, että kun hän oli nuori, taulu symboloi hänelle Suomen 1900-luvun sotia. ”Ajat olivat niin kovat, että enkelitkin haavoittuivat.”
Tämä kaikki selviää ranskalaisen elokuvaohjaajan Jean Michel Roux´n (s. 1964) maalausta käsittelevästä dokumenttielokuvasta POHJOLAN ENKELI, joka saa ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla.
Elokuvaa varten Roux on haastatellut useampaa sataa suomalaista: tutkijoita, taiteilijoita, muita tunnettuja henkilöitä sekä tavallisia ihmisiä eri puolilta maata. Useimmilla dokumentissa esiintyvillä ihmisillä on jokin erityinen suhde teokseen.
Itse maalauksen lisäksi dokumentissa käsitellään myös nykyaikaista enkeliuskoa ja hengellisyyttä. Kiinnostavampia ovat kuitenkin Haavoittuneen enkelin taustoihin liittyvät osuudet sekä ihmisten omat, usein hyvin koskettavat tarinat, joihin he teosta heijastavat.
Mystinen, minimalistinen musiikki sekä Joonas Pulkkasen hieno kuvakulmilla, kameran liikkeellä ja valolla leikittelevä kuvaus luovat dokumenttiin paikka paikoin unenomaisen, runollisen tunnelman, mikä toimii yllättävänkin hyvin.
Simbergin mieltä kiehtova maalaus saa Rouxin dokumentissa arvoisensa tulkinnan. Ihmisten elämänkohtaloiden, kotien ja maisemien kautta se tulee kuvanneeksi myös tämän päivän Suomea ja suomalaisuutta.
Kuten elokuvassa haastateltu nuori tyttö teoksen äärellä toteaa:
”Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Uskon että se on yksi syy siihen, että suomalaiset tykkää niin paljon tästä taulusta.”
Teksti: Silja Ylitalo
