Burleski on taidemuoto, jossa kehojen moninaisuutta juhlistetaan. Helsinki Burlesquen Bettie Blackheart ja Drag me to HELin Lola Vanilla keskustelivat burleskin tavasta rikkoa kauneusihanteita League of Exotic Dancers-elokuvan esityksen yhteydessä järjestämällään klubilla.
Dubrovnikin pienelle lavalle sataa konfettia. Kultainen glitter pölähtää, kun tanssija riisuu hanskansa vihellysten saattelemana. Helsinki Burlesquen Bettie Blackheart pyörittää tulisia tasseleita. Se on hänen tapansa taistella kaikenlaisten kehojen puolesta.
”Taistelu kehomme kanssa käydään joka ikinen päivä. Jokainen meistä, jopa huippumallit. Meille tyrkytetään epävarmuutta. Sillä aikaa poliitikot tekevät päätöksiä huomaamattamme, koska meillä on kiire miettiä sitä, ovatko hampaamme tarpeeksi valkoiset,” Bettie Blackheart kertoo.
Drag me to HELin Lola Vanilla, toinen illan juontajista, komppaa.
”Teemme tätä osoittaaksemme, että kaikki kehot ovat kauniita. Todistan sitä itselleni joka päivä myös.”
Lavalta astuessaan hän on yhtä epävarma kuin kaikki muutkin, mutta lavalla epävarmuudet haihtuvat. Elokuvanäytökseen ja sen ohessa järjestettävään klubi-iltaan saapunut yleisökin on pukeutunut värikkäästi. Jo elokuvassa kuulunut vislaus on omaksuttu, ja se kuuluu klubeille. Kun joku riisuu rintaliivit, sille kuuluukin hurrata.
LEAQUE OF EXOTIC DANCERS -elokuva kertoo burleskin kulta-ajasta 50–70-luvuilla. Sen nykyään vanhentuneet tähdet ovat pitkälti ronskeja rouvia, joiden huumorintaju on rosoista ja kaipuu itsenäisyyteen vahvaa. Elokuvan teemoista itsemääräämisoikeus on vahvin: naiset halusivat kotivaimoiksi ryhtymisen sijaan toteuttaa itseään ja tienata omat rahansa.
Bettie Blackheart on tehnyt burleskia kymmenen vuotta ja tuntee henkilökohtaisesti elokuvassa nähdyt naiset.
”He todellakin ovat juuri sellaisia. Yhdeksänkymppisiä, jotka laukovat vaikka minkälaisia juttuja.”
”Elokuva osoittaa, ettei ikinä ole ollut sellaista konservatiivista burleskimaailmaa, jossa tanssitaan kauniisti viuhkojen kanssa. Siinä on aina ollut jotain roisia,” Lola Vanilla lisää.
Bettie Blackheart jatkaa: ”Viisikymmentäluvulla tanssijat ehkä olivat ulkonäöltään kapeammassa muotissa, mutta he kyseenalaistivat naisen aseman kotivaimona tai sihteerikkönä.”
Kun porno tuli elokuvateattereihin ja live-esiintyminen muuttui strippaukseksi ja tankotanssiksi, burleski Las Vegas -viihteenä katosi. Nykyään burleski on enemmänkin alakulttuuri, mutta vanhan ajan burleskitähtiä ja uusia tekijöitä yhdistää luovuus ja vapaus. He itse haluavat esiintyä ja sanelevat ehdot esiintymiselleen.
Viisi vuotta burleskia harrastanut Ansa Ikonikin mieltyi burleskiin juuri siksi, että sai itse olla oma ohjaajansa, puvustajansa ja koreografinsa. Burleski myös yhdisti tanssin ja esiintymisen hänelle sopivan humoristisella tavalla.
Myös yleisö saa Lola Vanillan mukaan vapautua. ”Ihmiset voivat meidän tapahtumissamme olla sellaisia kuin haluavat, edes sen yhden illan.”
Teksti ja kuva: Mirja Kolttola
Videossa tunnelmia R&A:n burleskiklubilta.
