Olga Hepnarová haluaa kuolla. Kolmetoistavuotiaana ensimmäinen itsemurhayritys vie Olgan vuodeksi psykiatriselle osastolle. 22-vuotiaana hänestä tulee massamurhaaja, kun hän tietoisesti ajaa kuorma-autolla suuren henkilöjoukon yli Prahan raitiovaunupysäkillä. Kahdeksan ihmistä kuolee ja 12 loukkaantuu vakavasti. Lehteen postitetussa manifestissaan hän kertoo syyn teolleen ja haluaa rangaistukseksi kuolemantuomion.
Tšekkiläinen ohjaaja-käsikirjoittajaduo Tomáš Weinreb ja Petr Kazda ovat tehneet esikoisteoksenaan tositapahtumiin perustuvan elokuvan, joka johdattaa katsojan Olga Hepnarován subjektiiviseen maailmaan. Mustavalkoinen ja pysähtynyt tunnelma vaanii Olgan ympärillä, kun hän kasvaa kiusattuna ja yksinäisenä keskiluokkaisten vanhempien kotona. Voimakkaissa kohtauksissa suru ja katkeruus muuttuvat vuosien varrella vihaksi vanhempiaan ja yhteiskuntaa kohtaan. Hän tuntee, että muut sulkevat hänet ulos ja hän on seksuaalinen haaksirikko kulkiessaan naisten välisissä seksuaalisissa suhteissa. Hän erakoituu tietoisesti ja pakenee ihmisisistä tuhoamalla itse viimeisetkin kontaktit. Lopulta hänellä on vain kaksi vaihtoehtoa. Hän haluaa kostaa yhteiskunnalle ja siten saada kuolemalleen suuremman arvon.
Puolalaisnäyttelijä Michalina Olszanska näyttelee Olga Hepnarováa, jonka hahmo muuttuu elokuvan edetessä 13-vuotiaasta keskiluokkaisen perheen tytöstä miesmäisesti käyttäytyväksi pieneksi massamurhaajaksi. Elokuvan hidas tempo ja mustavalkoinen maailma luovat raskaan ja äänettömän tunnelman, joka tuntuu yhtä tuskaiselta kuin Olga Hepnarován ajatukset. Elokuva keskittyy enemmän Olgan kasvamiseen kohti vääjäämätöntä tuhoa kuin itse massamurhaan.
Olga Hepnarova tuomittiin kuolemaan hirttämällä ja hän oli kuollessaan Tšekkoslovakian viimeinen teloitettu nainen. Vuonna 1975 teloitetun Olga Hepnarován syissä ja seurauksissa voi elokuvassa nähdä jotain yhteistä nykypäivän kouluammuskeluihin.
Toni Joukanen
Kirjoittaja on Haaga-Helian elokuvajournalismin opiskelija