ENDLESS POETRY jatkaa siitä mihin vuoden 2013 Elämän tanssi jäi. Tuttuun tapaansa kultti-ikoni ja legenda Alejandro Jodorowsky täyttää valkokankaan huumorilla, mystiikalla, psykologisilla vertauskuvilla, poliittisella kritiikillä ja symboliikalla. Kun Elämän tanssissa pääsimme kurkistamaan monitaiturin surrealistisiin lapsuusvuosiin, Endless Poetry valottaa parikymppisen Jodorowskyn myrskyisän boheemia elämää Chilessä. Millainen olikaan tie perheen heiveröisestä mustasta lampaasta runoilijaksi, taiteilijaksi ja jopa sirkusklovniksi?
Fellinin kuvastosta lainaavan elokuvan keskeisinä teemoina toimivat Jodorowskyn vaikea isäsuhde sekä yölliset känniseikkailunsa Chilen nousevien nuorten taiteilijoiden kanssa. Surrealistisesti kuvattuja elämänkäänteitä esitellään vertauskuvien kautta. Milloin Jodorowsky on jungilaisessa seksisuhteessa äitinsä/muusansa kanssa, kun jo seuraavaksi tutustutaan tarottimagiaan tai verrataan isäukkoa paikalliseen natsipomoon. Jodorowsky ei todellakaan päästä katsojaansa helpolla. Endless Poetryn (kuten muidenkin Jodorowskyn elokuvien) katsomista auttaa, jos on jonkinlainen käsitys magiasta, mystiikasta, psykologiasta, symboliikasta ja vastaavista pseudotieteellisistä suuntauksista. Jodorowsky on todellinen hullu nero, psykomaaginen guru.
Eksistentialistisen kriisin parissa painittuaan Jodorowsky löytää lopulta kutsumuksensa ja suuntaa kohti rappiollista 50-luvun Pariisia ja tulevaa ohjaajan uraansa. Samalla monisyinen isä-poika-suhde saa myös koskettavan päätöksensä. Elokuva loppuu aivan kuten Elämän tanssi: matka merelle käynnistyy ja harmaat pahvisilhuetit jäävät muistojen satamaan. Tarina saa tietenkin vielä jatkoa, sillä Jodorowsky on kaavaillut omaelämäkerrallisesta elokuvasarjastaan viisiosaista.
Endless Poetry on kaikessa abstraktissa hulluudessaankin Jodorowskyn katsojaystävällisin ja selväjärkisin elokuva. Se on melankolinen kuvaus räjähtävästi heräävästä herkästä taiteilijasielusta, jota ei pidättele mikään tai kukaan. Siltoja pitää polttaa, jotta taide ja mieli voivat elää vapaana.
Niko Ikonen
Kirjoittaja on Haaga-Helian elokuvajournalismin opiskelija
