1988
1989
1991
1992
1993
1995
1996
1998
2002
2003
2005
2006
2011
2014

1988

Kulttuuriyhdistys Image tuo vähän kulttuuria yllätyksettömään kaupunkiin. Aikakauslehti Imagea kustantava yhdistys on valikoinut erinomaisen otoksen kahdelta vitaaliselta ohjaajalta, Italian Lina Wertmülleriltä ja Englannin Derek Jarmanilta. -- Imagen valinta on siis kiitettävän poikkeuksellinen verrattuna tavanomaisempien elokuvaviikkojen ohjelmistoihin.

Helena Ylänen, Helsingin Sanomat 11.3.1988

“Rakkautta ja anarkiaa”

Kulttuuriyhdistys Image järjestää Helsingissä elokuvaviikon, joka saa hyväenteisen nimen tapahtuman toisen teemaohjaajan Lina Wertmüllerin elokuvan Rakkautta ja anarkiaa (Film d’amore e d’anarchia, 1973) mukaan. Federico Fellinin apulaisohjaajana elokuvauransa aloittanut Wertmüller sai vuonna 1977 ensimmäisenä naisena Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta. Image-lehden (2/1987) haastattelussa italialainen elokuvantekijä pyytää: “Ethän vain, rakkaani, otsikoi ‘Signora della Cinema Italiano’. Nimitys saa sisukseni kuohumaan.”

Uuden ylioppilastalon Illusionissa nähdään myös brittiläisen Derek Jarmanin tuotantoa. Jarmanin ja kolmen muun ohjaajan episodilyhytelokuva The Dream Machine (1984) ja Shakespearen sonetteihin perustuva The Angelic Conversation (1985) avaavat elokuvaviikon perjantaina 11. maaliskuuta. “Jarmanin elokuva on jotain sellaista, mitä erityisesti kuvahullujen, elokuvaopiskelijoiden ja kulttuuri-ilmaston vanhakantaisuudesta kärsivien tulisi suunnistaa katsomaan”, Helena Ylänen suosittelee Helsingin Sanomissa (11.3.1988).

Elokuvaviikko ylittää odotukset: 70 prosenttia näytöksistä myydään loppuun. Kävijöitä kertyy noin 2000.

Vanhan kuppilaan ryntäävillä elokuvahulluilla on hoppu. Tuopin tyhjentämiselle, vessareissulle ja anarkistiohjaaja Derek Jarmanin Angelic Conversation -taidepaukun sulattelulle on aikaa puoli tuntia. Sitten pitää harppoa takaisin Ylioppilasaukion Bio Illusioniin. Siellä pyörii uuden elokuvafestivaalin toinen esitys, Lina Wertmüllerin Rakkautta ja anarkiaa.

Matti Rämö, Ylioppilaslehti 11/2007

Ohjelmistossa:

Derek Jarman: Sebastiane (1976), Jubilee (1978), The Tempest (1979), The Angelic Conversation (1985), Caravaggio (1986), kolme lyhytelokuvaa | Cerith Wyn Evans, Michael Kostiff, Derek Jarman, John Maybury: The Dream Machine (1984) | Lina Wertmüller: Mafian uhri (Mimì metallurgico ferito nell’onore, 1972), Rakkautta ja anarkiaa (Film d’amore e d’anarchia, 1973), Mies, joka osti elämänsä (Pasqualino Settebellezz, 1975), Sateinen yö (La fine del mondo nel nostro solito letto in una notte piena di pioggia, 1978), Camorra – napolilainen kosto (Un complicato intrigo di donne, vicoli e delitti, 1985)

1989

Rakkautta & Anarkiaa järjestetään juuri siksi vasta syyskuussa, että olisi selvää, ettei kyseessä ole mikään kesäriento vaan syksyn kulttuurikauden lähtöjysäys kaupungissa!

Mika Siltala Satu Elon haastattelussa, Taiteen maailma 3/1997

”Näkemisen vietti”

Ensimmäisen elokuvaviikon jälkeen Kulttuuriyhdistys Imagen toimisto on houkutellut cinefiilejä kuin kielletty hedelmä. Orion-elokuvateatterin ovimies ja elokuvakerho Clickin aktiivi Mika Siltala kutsuu kerhon hallituksesta mukaansa aasialaisen elokuvan ekspertin Eija Niskasen. Myös Finnairin laukunheittäjänä työskentelevä ranskan kielen opiskelija Pekka Lanerva ja toimittaja Matti Paunio löytävät tiensä toimintaan. Kaikki neljä ovat tehneet elokuvalöytöretkiä ulkomaille “ties millä verukkeella”. Imagea edustavat Iiro Auterinen ja Janne Kairo.

Elokuvaviikko päätetään siirtää syksyyn. Manifesti Näkemisen vietti julistaa uudenlaista, uhmakasta agendaa: “Liikkuva kuva tulee valtaamaan maailman. Me haluamme synnyttää näkemisen himon. Saada naiset ja miehet hylkäämään puolisonsa ja lapsensa viettääkseen kaiken aikansa elokuvateatterissa.” Manifestin toivomaa uutta estetiikkaa – slangia, beattia, rotuja ja katuja – löytyy esimerkiksi Spike Leen elokuvasta Do the Right Thing (1989), joka kuvaa jännitteiden kasvua monikulttuurisessa Bedford-Stuyvesantin lähiössä eräänä kuumana päivänä.

R&A:n ensimmäinen maailmanensi-ilta on Mika Kaurismäen julkisuuskriittinen Paperitähti (1989) ja ensimmäinen vieras yli 50 elokuvaa tehnyt Ken Russell, joka on Helena Yläsen mukaan “vanha sottapytty elokuvaohjaajaksi” (HS 16.9.1989). Mika Siltala luonnehtii Russellin elokuvia oksennuksen ja runon lyyrisiksi yhdistelmiksi. Brittiohjaaja itse on hänen mukaansa “sukupuuttoon kuolemassa olevan ihmislajin edustaja: persoonallisuus” (Uusi Suomi 23.9.1989).

Uuden ylioppilastalon Illusionista myös viereiseen Bio-Bioon laajentuneen tapahtuman kävijämäärä nousee noin 7500:aan.

Kulttuuriyhdistys Imagen järjestämä tapahtuma on suomalaisista elokuvapippaloista sympaattisimpia, järjestäjiensä itsekkäiden mielitekojen leimaama, hupsu, snobi ja kummallisen kiihkeä tilaisuus.

Helena Ylänen, Helsingin Sanomat 16.9.1989

Ohjelmistossa:

Ching Siu-tung: A Chinese Ghost Story (Sien nui yau wan, suom. Aavesoturi, 1987) | Mika Kaurismäki: Paperitähti (1989) | Krzysztof Kieślowski: Lyhyt elokuva rakkaudesta (Krótki film o miłości, 1988) | Nicolas Roeg: Aria (1987) | Steven Soderbergh: Sex, Lies, and Videotape (1989) | Ken Russell -retrospektiivi | Stephen Frears, Juzo Itami & Spike Lee -miniretrospektiivit

Vieraita:

Ken Russell

1991

Vastuu festivaalista on nelikolla Pekka Lanerva, Eija Niskanen, Matti Paunio ja Mika Siltala. -- Porukka ei ole mikään kloonattu Tupu, Hupu, Lupu sekä Leenu -nelikko. Mutta kun puhutaan elokuvista, jokaisen silmiin syttyy outo kiilto. ‘Heittäydymme elokuvallisten intohimojen hetteikköön vailla rihman kiertämää’, julistaa Matti Paunio.

Kati Sinisalo, Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 1993

“Asses on Fire!”

Helsinki International Film Festival ry rekisteröidään 26.4.1991. R&A alkaa kutsua itseään festivaaliksi ja ottaa päänäyttämökseen Kluuvikadulla sijaitsevan Maxim-elokuvateatterin. Festivaali tuo ensi kertaa Suomen valkokankaille elokuvantekijöitä kuten Todd Haynes, Ann Hui, Alejandro Jodorowsky, Bruce McDonald, Wong Kar-wai ja John Woo. Queer- ja homoelokuvan uranuurtaja Rosa von Praunheimin retrospektiivissa käsitellään ajankohtaista epidemiaa: niin kutsutun AIDS-trilogian lisäksi mukaan on valittu scifi-komedia Ein Virus kennt keine Moral (1986).

Taiteiden yön ennakkonäytöksessä Senaatintorilla esitetään ekspressionistinen painajaisfantasia Narttusaarten aarre (Le trésor des îles chiennes, 1990), joka on festivaalin tiedotteen mukaan yhtä kuin Robert Louis Stevenson plus Stalker plus cyberpunk cinemascopena. Elokuvan ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja F. J. Ossang viihtyy Helsingissä niin hyvin, että hänet pitää lähes työntää lentokentän lähtöselvitykseen ennen paluulentoa.

Jo 1990-luvun alkupuolella R&A saa houkuteltua Helsinkiin monia kovia nimiä, joista osa on vasta matkalla kuuluisuuteen. “Harjutorin saunalle niitä vietiin”, Matti Paunio muistelee. Brittikirjailija ja -elokuvantekijä Philip Ridley viilettää festivaalin imagoon sopivan avo-Cadillacin kyydissä ympäri Helsinkiä. Kukaan seurueesta ei suostu laittamaan ensimmäisenä nahkatakkia kiinni, vaikka Mika Siltalan mukaan kaikki ovat “aivan sinisenä”. Ridley kiteyttää, ettei kauneus tunne kipua.

Ridleyn surrealistis-myyttinen The Reflecting Skin (1990) vetää Maximin täyteen kolmannessakin näytöksessä. Sensuroimattomana versiona esitettävä kulttileffa Henry: Portrait of a Serial Killer (ohj. John McNaughton, 1986) nousee toiseksi yleisönsuosikiksi. Maximin ovien avautuessa kuuluu Pekka Lanervan mukaan vain “WROOM”. 1990-luvun alun Suomessa pitkiä versioita ei voi välttämättä nähdä uudelleen missään, joten näytökset tuntuvat ainutkertaisilta. Henryn kateissa ollut printtikin saadaan viime hetkellä suoraan lentokentältä elokuvateatterin konehuoneeseen.

Kyllähän se alkuvaihe oli operatiivisesta katastrofista toiseen syöksymistä. Ohjelmistomuutoksia oli päivittäin monta, mutta se ei tuntunut suurinta osaa jengistä häiritsevän ollenkaan. Ei ollut juurikaan organisaatiota paitsi hippaorganisaatio, mutta silti festivaalit vaan jotenkin ihmeellisesti materialisoituivat.

Mika Siltala, haastattelu 2007



Ohjelmistossa:

Claire Denis: S’en fout la mort (1990) | Tsui Hark: A Better Tomorrow III (Ying hung boon sik III: Zik yeung ji gor, 1989) | Todd Haynes: Poison (1990) | John Hillcoat: Ghosts… of the Civil Dead (1988) | Ann Hui: Song of the Exile (Ke tu qiu hen, 1990) | Alejandro Jodorowsky: Santa Sangre (1989) | Jennie Livingston: Paris Is Burning (1990) | Bruce McDonald: Roadkill (1989) & Highway 61 (1991) | John McNaughton: Henry: Portrait of a Serial Killer (1986) | Brian De Palma: Carrie (1976) | Philip Ridley: The Reflecting Skin (1990) | John Singleton: Boyz N the Hood (1991) | Wong Kar-wai: Days of Being Wild (Ah fei zing zyun, 1990) | John Woo: Bullet in the Head (Die xue jie tou, 1990) | Edward Yang: The Terroriser (Kong bu fen zi, 1986) | Luc Besson & Rosa von Praunheim -retrospektiivit

Vieraita:

F. J. Ossang, Philip Ridley

1992

Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaali ei löysty. Festivaalin viides kerta vyöryttää valkokankaalle väkivaltaisia, huumehöyryisiä, seksuaalisesti kieroutuneita painajaisia. Ne kihoavat kaupungistuneesta ja tietoteknistyneestä teollisen yhteiskunnan ruumiista, puoli vuosisataa atomipommin jälkeen.

Ari Rouvinen, Aamulehti, Allakka 19.9.1992

”Let Us Be Your Mental Dentist!”

Tiedotteen mukaan ohjelmisto kootaan virallisten festivaalien ulkopuoliselta, vaikeasti määriteltävältä Interzone-vyöhykkeeltä, joka sijaitsee työryhmän omassa mielikuvituksessa. Yli sadan näytöksen leppymätön alaston lounas elokuvakulinaristeille sisältää muun muassa David ”Body Horror” Cronenbergin ja Peter ”Bad Taste” Jacksonin retrospektiivit. Ohjelmiston suurimmassa teemakokonaisuudessa urbaanin jeni-imperiumin cyberpunk-painajaiset ryöpsähtävät Helsingin valkokankaille.

Senaatintorilla pidettävässä taiteiden yön varaslähtönäytöksessä Suurkirkon rappusille kipuaa arviolta 25 000 henkeä katsomaan Aki Kaurismäen Leningrad Cowboys -filmatisointeja. Brittein saarten virallinen paha poika Hanif Kureishi saapuu Helsinkiin esittelemään esikoisohjaustaan London Kills Me (1991) sekä käsikirjoittamiaan Stephen Frears -elokuvia. Kureishi ei löydä kaupungista tarpeeksi rakkautta eikä anarkiaa eikä etenkään huumeita. ”Fiilikset olivat sellaiset, että tää on kyllä niin tylsä paikka, ettei mitään rajaa!” Pekka Lanerva muistelee. Mika Siltala iloitsee elämään jääneistä sitaateista: “Media on siteerannut Kureishia, että Helsinki on aivan perseestä. Mitä se välillä on.”

Järjestäjät matkailevat maailman festivaaleilla: Lontoo, Berliini, Karlovy Vary, Cannes, Tokio. “Siltala teetti Hongkongissa kirkkaanvärisiä silkkipukuja, jotka kimaltelivat näyttävästi Cannesin ilta-auringossa”, Matti Rämö tunnelmoi Ylioppilaslehdessä (11/2007). Siltala kuvailee pukuja valeasuiksi, joihin sonnustautuneena on helpompi päästä elokuvamogulien juttusille. ”Festivaaleilla on paljon LVI-kauppiaan näköistä jengiä, jotka ei jää mieleen”, hän kommentoi (HS, Nyt 19.9.1997). Matti Paunion mukaan löytämisen ja näyttämisen fiilis on erilainen, koska kaikkea ei voi vielä tilata amazon.comista.

Haettiin aina kaikkein energisintä ja mielipuolisinta. Ei tarvinnut kauaa miettiä, että tajusi, että se on Hongkong. Siellä piti kolkutella monille oville. Me asuttiin Chungking Mansionsissa, mutta sitä ei kerrottu tapaamisissa vaan mulla oli kunnianarvoisan Peninsula-hotellin muistilehtiöitä ja tikkuaskeja aina sattumalta taskussa. Melkein aina puhuttiin totta.

Mika Siltala, haastattelu 2007

Ohjelmistossa:

Jean-Jacques Annaud: Rakastaja (L’amant, 1992) | Ching Siu-tung: A Terracotta Warrior (Qin yong, 1989) | Rainer Werner Fassbinder: Berlin Alexanderplatz (1980) | Werner Herzog: Scream of Stone (Cerro Torre: Schrei aus Stein, 1991) | Jean-Pierre Jeunet & Mark Caro: Delicatessen (1990) | Tom Kalin: Swoon (1992) | Takeshi Kitano: Violent Cop (Sono otoko, kyôbô ni tsuki, 1989) | Hanif Kureishi: London Kills Me (1991) | Pekka Lehto: Kaivo (1992) | Ryū Murakami: Tokyo Decacence (Topâzu, 1992) | Nikos Nikolaidis: Singapore Sling (1990) | Katsuhiro Otomo: Akira (1988) | Brian De Palma: Raising Cain (1992) | Roman Polanski: Bitter Moon (1992) | Chris Rodley: Naked Making Lunch (1992) | Shinya Tsukamoto: Tetsuo I & II (1989, 1992) | David Cronenberg, Peter Jackson, Gus Van Sant & Seijun Suzuki -retrospektiivit

Vieraita:

Jean-Jacques Annaud, Hanif Kureishi, Chris Rodley

1993

Helsingforsfestivalen Kärlek och anarki (Rakkautta ja anarkiaa) har på sex år vuxit till sig från obskyr träffpunkt för de bleka, svartklädda ungdomarna med bizarr filmsmak till ett gigantiskt kaleidoskop.

Sigur Gustavsson, Hufvudstadsbladet 24.9.1993

“The Hard Boiled Festival – Addicted to 20th Century”

“Selkäytimellä ohjattujen adrenaliinipurkausten kautta tinkimättömän älyn kirkkaiksi hiomiin timantteihin kulkeva akseli tavoittaa nykypäivän todellisuuden intohimoisella tavalla”, katalogi lupaa. Sukellus suurkaupunkien yöhön onnistuu esimerkiksi Abel Ferraran ja John Woon retrospektiiveissa. Woo on saatu jopa paikan päälle Helsinkiin! Yleisöä kiinnostaa enemmän ohjaajan Hongkong-tuotanto kuin uusi Van Damme -rymistely. The Killerin (Dip huet seung hung, 1989) näytöksen jälkeen Maximin loppuunmyyty sali hurraa Woolle seisaaltaan.

Myös nimekkäät elokuvantekijät Lizzie Borden ja Suzanne Osten vierailevat festivaalilla. Osten on yksi Ruotsin tunnetuimmista näytelmä- ja elokuvaohjaajista, mutta R&A esittää hänen tuotantoaan ensi kertaa Suomessa. Losangelesilaisen Bordenin elokuvista on koottu retrospektiivi, jonka osana esitetään muun muassa seksityön arjen kuvaus ja militanttifeministinen scifi-elokuva Born in Flames (1993).

Jörg Buttgereitin ohjaamien ja Franz Rodenkirchenin käsikirjoittamien Nekromantikien (1987, 1991) ja Ferraran The Driller Killerin (1979) esittäminen Suomessa kielletään, joten festivaali päättää  siirtää näytökset Viroon. Tallinkin laivaan lastataan Nekromantik-tiimin, Bordenin ja Woon lisäksi muun muassa splatter-farssin Acción mutante (1993) tehnyt Álex de la Iglesia, yhdysvaltalainen esikoisohjaaja Britta Sjogren, Urotsukidôji-mangaan perustuvan animen ohjannut Hideki Takayama sekä uraansa aloittelevat Jan Kounen ja Gaspar Noé.

Tallinnalaisen Eha-elokuvateatterin edessä surupukuihin pukeutuneet Tallinnan yliopiston opiskelijat osoittavat mieltä Armastusta & Anarhiaa vastaan. “Tällaisten elokuvien esittäminen on vaaraksi ihmisen psykologiselle kehitykselle”, professori Voldemar Kolga selittää Katso!-lehdessä (43/93). “Vastaanotto oli erittäin hieno. Että tämmöistä paskaa näytetään täällä!” Pekka Lanerva muistelee. Wookin käy katsomassa Nekromantikin ja sanoo kohteliaasti: “It was a very strange film.” Paluumatkalla aikaa vietetään pallomeressä.

Maximissa suomalaisille esitellään ensi kertaa myös japanilaisen Studio Ghiblin animaatiotuotantoa Hayao Miyazakin Porco Rosson (Kurenai no buta, 1992) muodossa. Nostalginen ilmailuseikkailu on alku R&A:n ja Ghiblin pitkälle rakkaussuhteelle.

Kokonaisuudessaan R&A lähenteli lakipistettään venymällä lähes täydelliseen suoritukseen. John Woon suojeluksessa tuntui onnistuvan niin ohjelmiston, vieraiden kuin järjestelyjenkin osalta kaikki. Uusi, komea yleisöennätys kirjataan lukemin 21 000. Tämän vuoden saavutuksia on vaikea pistää paremmaksi.

Olavi Similä, Filmihullu 1993

Ohjelmistossa:

Jörg Buttgereit: Nekromantik 1 & 2 (1987, 1991) & Der Todesking (1990) | Cyril Collar: Les nuits fauves (1992) | Peter Greenaway: Prospero’s Books (1992) & The Baby of Mâcon (1993) | Julie Dash: Daughters of the Dust (1992) | Jan Kounen: Vibroboy (1993) | Bigas Luna: Jamón Jamón (1992) | David Lynch: Eraserhead (1977) | Hayao Miyazaki: Porco Rosso (Kurenai no buta, 1992) | Mira Nair: Mississippi Masala (1991) | Gaspar Noé: Carne (1991) | Suzanne Osten: Tala! Det är så mörkt (1992) | Mark Rappaport: Rock Hudson’s Home Movies (1992) | Robert Rodriguez: El Mariachi (1992) | Britta Sjogren: Jo-Jo at the Gate of Lions (1992) | Hideki Takayama: Legend of the Overfiend (Urotsukidôji, 1989) | Lizzie Borden, Abel Ferrara & John Woo -retrospektiivit

Vieraita:

Lizzie Borden, Jörg Buttgereit & Franz Rodenkirchen, Álex de la Iglesia, Jan Kounen, Gaspar Noé, Suzanne Osten, Peter Sempel, Britta Sjogren, Hideki Takayama, John Woo

1995

Elias Merhigen Begotten taas lienee maailman sietämättömin elokuva. -- Begottenilla on eräänlaisena äärimmäisyysilmiönä olemassaolon oikeutuksensa, vaikka sitä onkin kauhea katsella. Ensimmäisen esityksen täydestä katsomosta puolikas lähti kesken pois.

Miika Miettunen, Lapin Kansa 27.9.1995

”Quod me nutrit me destruit”

Ohjelmistoon on koottu muun muassa “nouvelle nouvelle vagueta” eli Ranskan uutta uutta aaltoa, yhdysvaltalaisen Sundance-elokuvafestivaalin indiesatoa ja kung fu -mestari Jackie Chanin elokuvien retrospektiivi The Young Masterista (Shi di chu ma, 1980) alkaen. “Ensimmäistä kertaa Suomessa isolla valkokankaalla!!!”, ohjelmalehtinen intoilee. R&A aloittaa myös lyhytelokuvien esityssarjan.

Seitsemännen taiteen satavuotista historiaa juhlistetaan Ed Wood -teemalla ja laajalla Andy Warhol -retrospektiivilla, jonka osana esitetään kahdeksantuntinen Empire (1964). Warhol-tähti ja beat-runoilija Taylor Mead saapuu kaupunkiin ja esiintyy yhteisessä tilaisuudessa toista underground-sukupolvea edustavan Bruce LaBrucen kanssa. Helsingissä voi bongata myös Warholin yhteistyökumppanin, avantgarde-ohjaaja Paul Morrisseyn, jonka tuotannosta on valittu ohjelmistoon muun muassa verinarkomaanitarina Blood for Dracula (1974).

Vieraiksi on saatu houkuteltua myös katalogin kantta koristavan elokuvan When Night Is Falling (1995) ohjaaja-käsikirjoittaja, Toronton uutta aaltoa edustava Patricia Rozema, esikoiselokuvansa Shallow Grave (1994) tehnyt britti Danny Boyle ennen Trainspottingia (1996) ja parhaan ohjaajan Oscar-palkintoa (2009) sekä Jack Stevenson, joka tuo kaupunkiin amerikkalaisen elokuvan unohdettua historiaa kulttielokuvaorgian muodossa. Tuottajanakin menestynyt Taylor Hackford esittelee Maximissa Stephen King -filmatisointinsa Dolores Claiborne (1995) ja osoittautuu rennoksi tyypiksi, toisin kuin managerien viestit antoivat olettaa.

R&A-teatterina tuttu Amanda saa nimen Kino Engel. Isonenäisistä ukkeleistaan tunnettu berliiniläistaiteilija Thierry Noir vierailee festivaalilla toistamiseen ja tekee Engelin aulaan maalauksen, jossa seikkailevat muun muassa Crocodile Dundee, Jeanne Moreau, Jean-Paul Belmondo ja Boris Karloff. “Tulla Suomeen ja maalata Cadillac!“ Noir intoili Helsingin Sanomissa 26.9.1994. Festivaali-Cadillacien sijaan uuden ulkoasun sai tuolloin toimittajan Lada ja Kaapelitehtaalle syntyi suuri Love and Anarchy -seinämaalaus.

Taylor Hackfordia haastatteli tietysti kriitikkojen grand dame Helena Ylänen. Ohjasin aulassa pressiä sisään. Kun tuli Yläsen vuoro, kuulin ovea sulkiessani, miten hän aloitti esittelemällä itsensä Helen Mirrenin suurena fanina. Siihen aikaan televisiossa pyöri Mirrenin tähdittämä brittipoliisidraama Prime Suspect. Hackford vastasi, että Helen saa aivan liian vähän rooleja, vaikka on niin seksikäs. Pari on edelleen naimisissa, lienee Hollywoodin pitkäikäisimpiä liittoja.

Eija Niskanen, haastattelu 2017

Ohjelmistossa:

Olivier Assayas: L’eau froide (1994) | 
Tim Burton: Ed Wood (1994) | Claire Denis: J’ai pas sommeil (1994) & U.S. Go Home (1994) | Peter Jackson: Heavenly Creatures (1994) | Wong Kar-wai: Chungking Express (Chung Hing sam lam, 1994) | Mathieu Kassovitz: La haine (suom. Viha, 1995) | E. Elias Merhige: Begotten (1990) | Mika J. Ripatti: Vampira (1995) | Kevin Smith: Clerks (1993) | Lars von Trier: Riget (engl. Kingdom, 1994) | Terry Zwigoff: Crumb (1994) | Michael Winterbotton: Butterfly Kiss (1994) | Jackie Chan, Bruce LaBruce, Patricia Rozema, Andy Warhol & Ed Wood -retrospektiivit

Vieraita:

Danny Boyle & Kerry Fox, Taylor Hackford, Bruce LaBruce, Taylor Mead, Paul Morrissey, Patricia Rozema, Jack Stevenson

1996

Festivaali on ollut tänä vuonna ennätyksellisen sofistikoitunut, raffinoitu ja kypsä. -- Ohjelmisto on räävittömässä tasapainoisuudessaan reivannut tänäkin vuonna suomalaista elokuvakulttuuria kohti taivaita: emotionaalinen benjihyppy onnistuu siis myös ylöspäin!

R&A-lehdistötiedote 26.9.1996

 ”The stronger the evil, the stronger the film.” – Alfred Hitchcock

Festivaali ilmoittaa kiinnittävänsä erityistä huomiota ohjelmakartan suunnitteluun palvellakseen massiivisen ohjelmiston skitsofreeniseen hysteriaan ajamia elokuvahulluja. Avajaiselokuvana esitetään Scott Hicksin ohjaama Shine (suom. Loisto 1995). Vanhan ylioppilastalon avajaisklubilla Dark Fantasy -yhdistys esittelee Super-8-ohjelmistoa. Festivaalin vetäjät ovat tilanneet ilmoitusluontoisesti fanfaarin säveltäjä Juhani Nuorvalalta. What’s a Nice Chord Like You Doing in a Piece Like This? on sävelletty viidelle harmonikalle.

Avajaispäivän päättää Maximissa amerikkalaisen Susan Streitfeldin feministis-eroottinen esikoiselokuva Female Perversions (1996). Festivaalilla vieraileva Streitfeld tutustuu muun muassa suomalaiseen saunakulttuuriin yhdessä elokuvan pääosaa esittävän Tilda Swintonin kanssa. Swinton on tullut festivaaliyleisölle tutuksi Derek Jarmanin elokuvien tähtenä. Ranskalaisen kirjailija-elokuvantekijä Catherine Breillat’n matkaseurana Helsingissä on puolestaan hänen pieni poikansa.

Japanilaiset animaatioseikkailut saavat oman esityssarjansa, koska eivät löydä vertaistaan muualta. “[E]i voi kuin hihkaista: Miten tämä on mahdollista?!” Tähtivaeltajan Toni Jerrman äimistelee katalogissa. Akiran isä Katsuhiro Otomo ihailee Helsingissä arkkitehtuuria ja polttelee sikareita Lappi-ravintolassa yhdessä Ghost in the Shellin (Kôkaku Kidôtai, 1995) tuottajan Shigeru Watanaben kanssa. ”Otomo kierteli kaupunkia ristiin rastiin ja kuvasi miljoona rullaa filmiä”, Pekka Lanerva muistelee. Akateemisesta kirjakaupasta tarttuu mukaan pino “järjettömän kalliita” arkkitehtuurikirjoja.

Vieraileeko brittibändi The KLF myös festivaalilla? Asiaa selvitellään kirjassa 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa (Like 2017). Se on varmaa, että R&A saavuttaa jo toisena vuonna peräkkäin 25 000 lipun myyntirajan.

Breillat tuli puhumaan Kino Engelissä Sale comme un ange -näytöksen alkuun ja jäi katsomaan elokuvan alkua. Tuskin oli päästy ekaan logoon, kun hän sanoi: 'Ei helvetti, tää ei oo mun leffa!' Sitten mentiin konehuoneeseen. Jokaisessa kelapurkissa luki oikea nimi, mutta kun Breillat rupesi vetämään esiin filmiä, niin yhdessäkään kelassa ei ollut jälkeäkään oikeasta elokuvasta. Ei voinut kuin levitellä käsiään.

Pekka Lanerva, haastattelu 2007

Ohjelmistossa:

Gregg Araki: The Doom Generation (1995) | Olivier Assayas: Irma Vep (1996) | Joe Berlinger & Bruce Sinofsky: Paradise Lost (1995) | Catherine Breillat: Sale comme un ange (1994) & Parfait amour! (1996) | Marc Caro & Jean-Pierre Jeunet: La cité des enfants perdus (suom. Kadonneiden lasten kaupunki, 1995) | Larry Clark: Kids (1995) | Joel Coen: Fargo (1996) | David Cronenberg: Crash (1996) | Jean-Luc Godard: JLG/JLG (1994) & À bout de souffle (suom. Viimeiseen hengenvetoon, 1960) | Alan Goodrick: Watch the K Foundation Burn a Million Quid (1995) | Peter Greenaway: The Pillow Book (1996) | Jari Halonen: Joulubileet (1996) | Tsui Hark: Blade (Dao, 1995) | Mary Harron: I Shot Andy Warhol (1996) | Scott Hicks: Shine (suom. Loisto, 1995) | Allen & Albert Hughes: Dead Presidents (1995) | Jim McKay: Girls Town (1995) | Kôji Morimoto, Tensai Okamura, Katsuhiro Otomo: Memories (Memorîzu, 1995) | Julio Médem: Tierra (1996) | Mamoru Oshii: Ghost in the Shell (Kôkaku Kidôtai, 1995)

Vieraita:

Catherine Breillat, Alan Goodrick, Nicholas Hope, Julio Médem, Katsuhiro Otomo & Shigeru Watanabe, Susan Streitfeld & Tilda Swinton

1998

Omanarvontuntoa uhkuva festivaali on paitsi ajan hermolla tasapainoileva kurkistusluukku maailman elokuvatrendeihin, myös seurapiiritapahtuma, jossa bailataan ja ihmetellään ennenkuulumattomia leffajulkkiksia.

Trendi 8/1998

”To maintain the dreams, it’s very important to have ceremonies.” – Abilem Lum, Shaman, Temiyari tribe

Kymmenpäiväiseksi laajentuva R&A saa päänäyttämökseen Bio Rex -elokuvateatterin, kun funkkishelmi Lasipalatsin remontti valmistuu. Festivaalin avaa Rexissä kotimainen maailmanensi-ilta, Ilppo Pohjolan lyhytelokuva Asphalto (1998). Avajaispäivänä Kiasmassa saa ensiesityksensä myös Arto Halosen dokumenttielokuva Uneksija ja uniheimo (1998). “Rakkautta & Anarkiaa on uniseremonia, jossa alitajunta yllättää silmät auki”, katalogin esipuheessa maalaillaan.

Pääteema Tulikukkia esittelee uutta japanilaista elokuvaa. Esityssarja on nimetty Takeshi Kitanon Hana-Bin (suom. Hana-Bi – tulikukkia, 1997) mukaan. Silja Lanas Cavadas nostaa Suomen Kuvalahdessä (38/1998) Kitanon elokuvien tuomisen Suomeen yhdeksi R&A:n kulttuuriteoista. Helsinkiin matkustavan Masato Haradan tuotannosta esitetään kaksi elokuvaa. Terävän satiirinen Kamikaze Taxi (Kamikaze takushî, 1995) on Eija Niskasen katalogiesittelyn mukaan Haradan hienoin saavutus.

Perhearvot-esityssarjaa suositellaan perheen isoimmille. Mukana on festivaalilla vuonna 1993 vierailleen Gaspar Noén läpimurtoelokuva Seul contre tous (suom. Yksin kaikkia vastaan, 1998), joka esitetään Bio Rexissä. Rexin suurelle kankaalle heijastetaan myös Harmony Korinen esikoisohjaus Gummo (1997). Lauri Lehtinen löytää katalogissa vertailukohdan Korinen “mykistävälle äpäräsurrealismille” Noén tuotannosta ja Tod Browningin elokuvasta Freaks (1932).

”Kaiken oudon nähneet kulttielokuvahullut ovat viime vuosina jaksaneet friikahtaa oikeastaan vain — brasilialaisesta kauhusta”, Antti Suonio kirjoittaa katalogissa. Helsingissä Brasilian presidentin serkkuna esiintyvältä Ivan ”The Terror” Cardosolta on valittu ohjelmistoon neljä pulp-visiota. Festivaalivieraaksi saapuu myös tunisialainen Pierre Salvadori, joka kertoo kuvaavansa ihmisiä, joilla ei ole elämän käyttöopasta (HS 22.9.1998). Salvadorin …Comme elle respire (suom. Huijareita ja pyhimyksiä, 1998) nähdään avajaisnäytöksessä Bio Rexissä heti Asphalton jälkeen.

Lasipalatsin remontti on vihdoin valmis! Ja kyllä palatsista tulikin upea. Kultaiset pylväät kimaltelevat, tummanpunaiset ja turkoosit seinät hehkuvat, putkituolit kiiltelevät kutsuvasti. Kuten ystäväni sanoo: Lasipalatsi on kuin piirongin laatikosta, pumpulin keskeltä löytynyt koru. On vaikea uskoa, että vielä jokin aika sitten talo oli rapakunnossa ja siinä majailivat Ale-pubi ja HKL:n toimisto.

Kira Gronow, Helsingin Sanomat, Nyt 48/1998

Ohjelmistossa:

Douglas Buck: Cutting Moments (1997) | Nick Broomfield: Kurt and Courtney (1998) | Joel & Ethan Coen: The Big Lebowski (1998) | Terry Gilliam: Fear and Loathing in Las Vegas (1998) | Lucile Hadžihalilović: La bouche de Jean-Pierre (1998) | Arto Halonen: Uneksija ja uniheimo (1998) | Masato Harada: Kamikaze Taxi (Kamikaze takushî, 1995) & Leaving (Baunsu ko gaurusu, 1997) | Todd Haynes: Velvet Goldmine (1998) | Shunji Iwai: Swallowtail Butterfly (Suwarôteiru, 1996) | Takeshi Kitano: Hana-Bi (suom. Hana-Bi – tulikukkia, 1997) | Harmony Korine: Gummo (1997) | Hiroyuki Nakano: Samurai Fiction (SF: Episode One, 1998) | Claude Miller: La classe de neige (1998) | Gaspar Noé: Seul contre tous (suom. Yksin kaikkia vastaan, 1998) | François Ozon: Regarde la mer (1997) | Ilppo Pohjola: Asphalto (1998) | Pierre Salvadori: …Comme elle respire (suom. Huijareita ja pyhimyksiä, 1998)

Vieraita:

Douglas Buck, Ivan Cardoso, Masato Harada, Hiroyuki Nakano, Jean-Michel Roux, Pierre Salvadori & Philippe Martin

2002

Müller oli mainio, herttainen papparainen. Semmoinen joulupukkimainen, ilman ylipainokiloja. Mutta sillä oli alter ego – se jäi tullissa kiinni!

Taru Venäläinen, 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa, Like 2017

Lippujonot kiemurtelevat Bio Rexin ovelta Simonkadun puolelle festivaalitoimiston ikkunoiden alle. “Imelää, mutta niin iki-ihanaa!” Kainuun Sanomat (24.9.2002) kirjoittaa Suomeen rantautuvasta Bollywood-ilmiöstä. Intialainen tuottajamoguli Yash Johar rentoutuu Saunaseuralla R&A-paita päällään. Mika Siltalan mukaan festivaali voisi olla olemassa ilman saunoja “mutta se ei olisi yhtä hyvä”.

Wim Wendersin, Jim Jarmuschin ja Lars von Trierin hollantilainen luottokuvaaja Robby Müller jää Helsinki-Vantaan lentoaseman tullissa kiinni pienen marijuanapussukan maahantuontiyrityksestä. Pekka Lanerva saattelee Müllerin turvallisesti kaupunkiin. Festivaalin avajaisnäytöksessä nähdään Michael Winterbottomin ohjaama ja Müllerin osin digikameralla kuvaama 24 Hour Party People (2002).

Päätöselokuvaksi on valittu Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever (2002). Bio Rexin aula täyttyy yleisöstä ääriään myöten ennen näytöksen alkua. Ingmar Bergmanin nuoreksi mestariksi nimittämä Moodysson innostuu Makasiinien illanvietossa tenttaamaan Héctor Herreralta yksityiskohtia dokumentista One Dollar (El precio de la vida, 2001), jonka Herrera on paitsi ohjannut myös kuvannut käsivarakameralla pahamaineisessa Panama Cityssä.

Kabuki-ravintolassa Moodysson istuu samalla tatamilla Luc Bessonin Nikitan (1990) nimiroolin näytelleen Anne Parillaudin kanssa. Bio Rexissä Parillaud nojailee kaiteeseen Nokia-aition edessä ja esittelee Catherine Breillat’n elokuvan Sex Is Comedy (2002), jossa esittää pääosaa. Katalogikuvauksen mukaan elokuva paljastaa, millaista seksikohtausten teko on käytännössä: “Valitsiko miespääosanesittäjä itserakkauttaan tai epävarmuuttaan liian suuren keinopeniksen?”

Festivaalin kävijämäärä ylittää 40 000.

Nainen vai artisokka -nimellä edellisenä vuonna aloittanut R&A:n “pikkusisko” jatkaa toimintaansa keväällä 2002. Pitkään Artisokkana tunnettu tapahtuma brändätään Season Film Festivaliksi vuonna 2013.

Perustimme krikettijoukkueen Men's Thinking Society Cricket Club (MTS) vuosi pari ennen [Bollywood-elokuva] Lagaania. Eräskin festarin vieraana ollut aussiohjaaja oli äimänä, kun ilmestyimme Moulin Rougen gaalaesitykseen suoraan matsista – tietysti klassista valkoista krikettityyliä noudattaen, mutta peliasut verisinä, hikisinä ja mutaisina.

Mika Siltala, haastattelu 2017

Ohjelmistossa:

Alfonso Cuarón: Ja äitiäs kans (Y tu mamá también, 2001) | Nicole Garcia: L’adversaire (suom. Valhe, 2002) | Ashutosh Gowariker: Lagaan – Once Upon A Time in India (2001) | Karan Johar: Kabhi Khushi Kabhie Gham (2001) | Richard Kelly: Donnie Darko (2001) | Sam Mendes: Road to Perdition (2001) | Takashi Miike: Ichi the Killer (Koroshiya 1, 2001) | Hayao Miyazaki: Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no kamikakushi, 2001) | Mira Nair: Monsoon Wedding (2001) | Gaspar Noé: Irréversible (2002) | Stacy Peralta: Dogtown and Z Boys (2001) | Julian Schnabel: Before Night Falls (2000) | Ulrich Seidl: Dog Days (Hundstage, 2001) | Terry Zwigoff: Ghost World (2001)

Vieraita:

Héctor Herrera, Yash Johar, Lukas Moodysson, Robby Müller, Anne Parillaud, Russ Meyerin Faster, Pussycat! Kill! Kill! (1965) -elokuvan Tura Satana, Lori Williams ja Haji

2003

Ilman kilpailusarjaa R&A:lla on mahdollisuus keskittyä pelkästään parhaisiin elokuviin sekä kaikkien uusien ‘pienten juttujen’ kiihottavaan kirjoon.

Pekka Lanerva, R&A-katalogi 2003

”R&A:n tärkein tukija on huikean vaativa, mutta hämmästyttävän avarakatseinen yleisö”, Pekka Lanerva kiittää katalogin esipuheessa. Ohjelmiston polttopisteessä ovat Dogma-kuningaskunta Tanska ja muut Pohjoismaat. Avajaiselokuvana nähdään Lars von Trierin Dogville (2003), jossa tapahtumat on sijoitettu teatterimaiseen mustaan laatikkoon. Festivaalin päättää Columbinen koulun tragediasta kertova Cannes-tuplavoittaja Elephant (ohj. Gus Van Sant, 2003).

Pusherilla (1996) kovapäisen maineen luonut Nicolas Winding Refn saapuu Helsinkiin esittelemään kolmannen elokuvansa Fear X (2003). Tanskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja esiintyy harvalukuiselle yleisölle Wayne’s Coffeessa. Refn on kiinnostunut paitsi kaupungin rankimmista rikoslähiöistä myös pehmo-Muumeista. Festivaalilla vierailee myös Matteo Garrone, jolta esitetään tositapahtumiin perustuva noir-elokuva The Embalmer (L’imbalsamatore, 2002). Kelaus viiden vuoden päähän: italialaisohjaajan napolilaista rikollisjärjestöä kuvaava Gomorra (2008) palkitaan Cannesissa Grand Prix’llä.

Vuonna 1998 R&A:ssa ensimmäistä kertaa viihtynyt elokuvantekijä Jean-Michel Roux saunoo islantilaisen Nói albinói –elokuvan (ohj. Dagur Kári, 2003) päätähden Tómas Lemarquis’n kanssa. Puhuttavaa riittää: Roux’lta on valittu ohjelmistoon Islantiin sijoittuvan dokumenttielokuva. The Green Butchersin (De grønne slagtere, 2003) ohjaaja-käsikirjoittaja Anders Thomas Jensen ja näyttelijä Nikolaj Lie Kaas ilmoittavat heti lentokentällä, etteivät jaksa juhlia. Aamuyöllä tanskalaiskaksikko löytyy tietysti Lost & Found -ravintolasta. Kotimaansa Norjan suurin elokuvatähti Aksel Hennie tilaa Motti-ravintolassa pässinkiveksiä.

Elokuvien alussa nähtävä mainos oli jenkkityylinen hapatus, jossa urheilijat suitsuttivat vaatemerkin ylivertaisuutta. Mainoksen lopussa matala miesääni mörähti 'Are you Russell Athletique material?', jolloin Bio Rexin täydessä salissa istunut nuori mies huusi: 'YES I AM!' Katsomo räjähti nauruun, myös minä.

Festivaalikävijän muisto

Ohjelmistossa:

Karim Aïnouz: Madame Satã (2002) | Christoffer Boe: Reconstruction (2003) | Niki Caro: Whale Rider (suom. Valasratsataja, 2002) | Kanerva Cederström: Lost and Found (2003) | Nuri Bilge Ceylan: Distant (Uzak, 2002) | Larry Clark & Ed Lachman: Ken Park (2002) | Kim Ki-duk: The Coast Guard (Hae anseon, 2002) & Viisi vuodenaikaa (Bom yeoreum gaeul gyeoul geurigo bom, 2003) | Andrew Lau & Alan Mak: Infernal Affairs (Mou gaan dou, 2002) | Diego Lerman: Suddenly (Tan de repente, 2002) | Liu Chia-liang: The 36th Chamber of Saolin (Shao Lin san shi liu fang, 1978) | Simon Pummell: Bodysong (2003) | Carlos Reygadas: Japón (2002) | Aleksandr Rogozhkin: Käki (Kukusha, 2002) | Jim Sheridan: In America (2003) | Oliver Stone: Comandante (2002) | Morten Tyldum: Buddy (2003)

Vieraita:

Matteo Garrone, Aksel Hennie, Dagur Karí & Tómas Lemarquis, Simon Pummell, Jean-Michel Roux, Anders Thomas Jensen & Nikolaj Lie Kaas, Nicolas Winding Refn

2005

Mitä on kuunnellut sekä yleisöä että pressiä, niin joka vuosi on aina sitä porukkaa, jotka sanoo, että täällä ei enää ole semmoisia anarkistisia leffoja. Ja sitten toiset taas sanovat, että täällä on aina vaan näitä anarkistisia leffoja. Kyllä mun mielestä tasapaino on ihan hyvä, jos se kerran menee tuolla tavalla.

Pekka Lanerva, haastattelu 2007

R&A saavuttaa täysi-ikäisyyden, mutta aikuistuminen ei merkitse pysähtymistä. Ensimmäistä kertaa pidettävässä Kotimaisessa gaalanäytöksessä esitetään Klaus Härön Äideistä parhain (2005). Festivaali järjestää myös Rakkautta & Animaatiota -seminaarin. “Tuleeko suomalaisesta animaatiosta uusi Nokia?” katalogissa arvuutellaan. Avajaiselokuvaksi Bio Rexiin on valittu Jim Jarmuschin Broken Flowers (2005). Mulatu Astatken musiikki soi luultavasti monien päässä avajaisjuhlissa.

Festivaali suuntaa katseensa Venäjälle. “Suomessa tietoisuus suuren naapurin nykyelokuvasta on hämmästyttävän huono, vaikka kaupan alalla kyseessä on tärkein kumppanimme”, Pekka Lanerva huomioi katalogin esipuheessa. Itärajan takaa Helsinkiin matkustaa Ilya Khrzhanovsky, jonka esikoiselokuva 4 (2004) on nyky-Venäjän synkkä metafora. Lännessä nimeä saavuttaneelta Aleksei Balabanovilta esitetään Dead Man’s Bluff (Zhmurki, 2005), jonka tekemiseen ilmoitetaan kuluneen 50 litraa tekoverta.

Kuulaana festivaalipäivänä Lucile Hadžihalilović lähtee uimaan Villa Kiven rannasta. Pian puolivälissä Töölönlahtea pulikoiva ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja on palkittu kotimaassaan kahdesti vuoden erikoisimmasta saavutuksesta myönnettävällä Prix Tres Specialilla: esikoispitkän Innocence (2004) lisäksi palkinnon sai lyhytelokuva La bouche de Jean-Pierre (1996, R&A 1998). Hadžihalilović on myös tuottanut ja leikannut elokuvia.

Ultraväkivaltaisen elokuvan The Great Ecstasy of Robert Carmichael (2005) ohjaaja-käsikirjoittaja Thomas Clay haluaa nähdä suomalaisen metsän. Britti viettää tunnin Espoon Kaitalammen rannalla ja kiittää viimeisenä iltana: “It was the high point of the trip.” Esikoisohjaaja Naoko Ogigami kuvaa Helsingissä myös uutta elokuvaansa. Ruokala Lokista (Kamome shokudō, 2006) tulee valmistuttuaan ensimmäinen Suomessa kuvattu japanilaiselokuva – ja turistinähtävyydeksi muuttuneesta punavuorelaiskuppilasta myöhemmin nimeltään Kamome, “lokki”.

Jo viiden filmin paketti riitti muistuttamaan, kuinka nautinnollista ja samaan aikaan epänormaalia elokuvan näkeminen elokuvajuhlilla on. Kun näytösten välissä ei ehdi tehdä muuta kuin syödä ruisleipää ja vaihtaa teatteria, elokuvan arvottaminenkin saa aivan uusia merkityksiä: tiukasti ajoitetuissa esityksissä edellisessä filmissä koetut tunnetilat heijastuvat seuraavaan elokuvaan.

Taneli Topelius, Turun Sanomat, Treffi 28.9.2005

Ohjelmistossa:

Fenton Bailey & Randy Barbato: Inside Deep Throat (2005) | Aleksei Balabanov: Dead Man’s Bluff (Zhmurki, 2005) | Timur Bekmambetov: Night Watch (Nochnoy dozor, 2004) | Josef Fares: Zozo (2005) | Lucile Hadžihalilović: Innocence (2004) | Luc Jacquet: March of the Penguins (La marche de l’empereur, suom. Pingviinien matka, 2005) | Jim Jarmusch: Broken Flowers (2005) | Hayao Miyazaki: Liikkuva linna (Hauru no ugoku shiro, 2004) | Naoko Ogigami: Yoshino’s Barber Shop (2004) | Paweł Pawlikowski: My Summer of Love (2004) | Juan Pablo Rebella & Pablo Stoll: Whisky (2004) | Carlos Reygadas: Battle in Heaven (2005) | Thomas Vinterberg: Dear Wendy (2004) | Nicolas Winding Refn: Pusher II (2004) | Jia Zhangke: The World (Shijie, 2004)

Vieraita:

Thomas Clay, Josef Fares, Lucile Hadžihalilović, Ilya Khrzhanovsky, Naoko Ogigami

2006

Festivaalikoordinaattori Sari Selanderilla on menossa seitsemäs R&A-vuosi. Hän hoitaa elokuvat paikalle. – Välillä kadonneiden leffojen jäljittäminen on salapoliisityötä. Olen esimerkiksi joutunut värväämään kiinantaitoisen ihmisen soittamaan Taiwaniin.

Taina Mäkinen, Kaupunkilehti Vartti 20.8.2006

Festivaalin Avajaisnäytöksessä esitetään Cannesissa parhaana ohjaajana palkitun meksikolaisen Alejandro Gonzáles Iñárritun Babel (2006). R&A aloittaa myös Lens Politica -esityssarjan. Vastapainoksi vakaville aiheille festivaalin päättää Michael Winterbottomin brittikomedia, jossa yritetään filmata Laurence Sternen 1700-luvulla julkaistua satiirista romaania Tristram Shandy. Fantasiaelokuvien joukkoa johtaa Pan labyrintteineen.

Hayao Miyazakin kolmas pitkä elokuva Naapurini Totoro (Tonari no Totoro, 1988) saa viimein ensiesityksensä Suomen valkokankailla. R&A:n kanssa samanikäinen elokuva sulattaa heti katsojien sydämet. Hyvin toisenlaista animaatiota edustaa Richard Linklaterin rotoskooppitekniikalla tehty addiktiokuvaus A Scanner Darkly (2006), jonka liput hupenevat myös nopeasti.

Viikonloppuvisiitillään ranskalainen Laurent Cantet kuvailee naisten seksiturismia käsittelevää elokuvaansa Heading South (Vers le sud, 2005) enemmän poliittiseksi kuin seksuaaliseksi (HS, 24.9.2006). Pianistin sivunkääntäjän (La tourneuse de pages, 2006) nuori belgialainen pääosanesittäjä Déborah François haluaa nähdä suomalaisen hevibaarin (HS, 23.9.2006). Festivaalilla puolisonsa, leikkaaja Lena Dahlbergin kanssa vieraileva ohjaaja-käsikirjoittaja Björn Runge pohtii kotimaansa Ruotsin yhteiskunnallisia ongelmia.

Mustan huumorin sävyttämät romanialaiset ja itäeurooppalaiset elokuvat saavat oman esityssarjansa. Cristi Puiun The Death of Mr. Lazarescu (Moartea domnului Lãzãrescu, 2005) aloitti Romanian rakettimaisen nousun Euroopan elokuvamaiden kärkijoukkoon voittamalla Cannesissa Un Certain Regard -sarjan vuonna 2005. Corneliu Poromboiun 12:08 East of Bucharest (A fost sau n-a fost?, 2006) palkittiin seuraavana vuonna parhaalle esikoiselokuvalle myönnettävällä Caméra d’Orilla.

Perinteisten elokuvateattereiden kato jatkuu Helsingissä. Forumin 1920-luvulla valmistuneeseen Capitol-saliin visioidaan Sedu Koskisen ravintolaa (Helsingin Uutiset 30.8.2006). Vaikka projektorien valot sammuvat, yleisön elokuvajanoa on kyltymätön: festivaalin kävijämäärä ylittää jälleen 40 000.

Onko Suomen vanhin toimiva elokuvasali ja elokuvakulttuuri yleensä Helsingin kaupungille yhtä mitätön asia kuin makasiinien mahdollistama vaihtoehtoinen toiminta?

Pekka Lanerva, mielipidekirjoitus, Helsingin Sanomat 21.6.2006

Ohjelmistossa:

Xavier Beauvois: Le petit lieutenant (2005) | Fabían Bielinsky: The Aura (El aura, 2005) | Bong Joon-ho: The Host (Gwoemul, 2006) | Claude Chabrol: Comedy of Power (L’ivresse du pouvoir, 2005) | Denis Dercourt: Pianistin sivunkääntäjä (La tourneuse de pages, 2006) | Florian Henckel von Donnersmarck: Das Leben der Anderen (suom. Muiden elämä, 2005) | Werner Herzog: Grizzly Man (2006) | Hou Hsiao-hsien: Three Times (Zuìhǎo de shíguāng, 2005) | Terry Gilliam: Tideland (2005) | Michel Gondry: The Science of Sleep (La Science des rêves, 2006) | Jens Lien: The Bothersome Man (Den brysomme mannen, 2006) | Aku Louhimies: Valkoinen kaupunki (Frozen City, 2006) | György Palfi: Taxidermia (2006) | Björn Runge: Suusta suuhun (Mun mot mun, 2005) | Aleksandr Sokurov: The Sun (Solntse, 2005) | Guillermo del Toro: Pan’s Labyrinth (El laberinto del fauno, 2006) | Michael Winterbottom: Tristram Shandy: A Cock and Bull Story (2005)

Vieraita:

Xavier Beauvois, Laurent Cantet, Kasper Collin, Eleonore Faucher, Déborah François, Florian Gaag, Roger Gual, Björn Runge & Lina Dahlberg

2011

Bio Rexissä esitettiin kolmituntinen Bollywood-spektaakkeli Robot (Enthiran, 2010). Toiminnan ja draaman seassa elokuvan päähenkilöt tanssivat muun muassa Machu Picchulla laamojen seassa ilman sen ihmeempää selitystä. Osa yleisöstä intoutui laulamaan ja tanssimaan kohtausten tahdissa. Väliajalla jotkut kipaisivat vessaan ja toiset ostamaan kahvia – itse nautin auringosta Rexin edustalla.

Katariina Rönnqvist, R&A-ministeriön jäsen, haastattelu 2017

Graafikko Samppa Rannan vuonna 2000 aloittamaa perinnettä jatkaa vuoden R&A-taiteilijaksi valittu Ville Tiihonen, jonka piirtämät rääväsuiset ukkelit ihastuttavat. ”Antakaa äkkiä jotain. Edes joku ranskalainen mustavalkoraina”, anoo riutuva leffa-addikti. ”Itse katson eläinpornoa”, toteaa pollea kettu. R&A lanseeraa Kotimaisen elokuvan viikon (KEV) ja aloittaa Haute Cuisine -näytösten sarjan, jossa tarjolla on elokuvien lisäksi niihin sopivat leffaillalliset. Nettisivuilla julkaistaan Leffakone helpottamaan yli 120 pitkän elokuvan joukosta tehtäviä valintoja.

Avajaiselokuvaksi on valittu Pedro Almodóvarin surrealistinen kauhusatu Iho jossa elän (La piel que habito, 2011). Päätöselokuvana nähdään iranilaisen Asghar Farhadin Nader ja Simin: Ero (Jodaeiye Nader az Simin, 2011), joka kahmi pääpalkinnot Berliinin elokuvajuhlilla. ”Juuri tällaiset yllätykset ovat koko riippumattoman elokuva-alan elämän suola”, Mika Siltala ylistää katalogissa.

Cannesissa parhaana ohjaajana palkitun Nicolas Winding Refnin Drive (2011) esitetään Juhlagaalassa. Ryan Gosling kruisailee siis Bio Rexin kankaalla. Avainelokuvien sarjaan on valittu espanjalaisen Icíar Bollaínin ohjaama ja skottilaisen Paul Lavertyn käsikirjoittama Sade kuuluu meille (También la lluvia, 2010), joka käsittelee Bolivian vesikriisiä. Ken Loachin elokuvan kuvauksissa 1990-luvun puolivälissä tavannut pariskunta edustaa yhdessä Helsingissä.

Digitaalisen DCP-formaatin räjähdysmäinen kasvu tuo mukanaan ongelmia. “Ikinä [ei] voi tietää mitä saa, kun tilaa kopion elokuvasta; sieltä voi tulla muistitikku tai vaikka valtava kovalevy, sisällöstä puhumattakaan”, ohjelmistokoordinaattori Outi Rehn tuskailee (R&A:n blogi vuonna 2012).

Yleisöennätys menee jälleen uusiksi: yhdentoista päivän aikana festivaalilla vierailee yli 54 000 kävijää.

Rakkautta ja Anarkiaa on kasvanut hongkongilaisen actionin leimaamasta festivaalista kansainvälisen laatuelokuvan tärkeäksi esityspaikaksi.

Veli-Pekka Lehtonen, Helsingin Sanomat 24.9.2011

Ohjelmistossa:

Aureliano Amadei: 20 Cigarettes (20 Sigarette, 2010) | Lisa Aschan: She Monkeys (Apflickorna, 2011) | Aleksei Balabanov: A Stoker (Kochegar, 2011) | Michael Buch: Let My People Go! (2011) | Darragh Byrne: Parked (2010) | Nuri Bilge Ceylan: Once Upon a Time in Anatolia (Bir Zamanlar Anadolu’da, 2011) | Claire Denis: White Material (2009) | Katrin Laur: Graveyard Keeper’s Daughter (Surnuaivahi tütar, 2011) | Hanna Maylett: Kerjäläiselokuva (2011) | Takashi Miike: 13 Assassins (Jûsan-nin no shikaku, 2010) | Gerardo Naranjo: Miss Bala (2011) | Park Chan-wook & Park Chan-kyong: Night Fishing (Paranmanjang, 2011) | Jussi Parviainen: Yksinteoin kaksi (2011) | Spencer Susser: Hesher (2010) | Cyril Tuschi: Khodorkovsky (2011) | Hiromasa Yonebayashi: Kätkijät (Kari kurashi no Arietti, 2010) | Andres Veiel: Kuka ellemme me? (Wer wenn nicht wir, 2011)

Vieraita:

Aureliano Amadei, Icíar Bollaín & Paul Laverty, Hannes Holm, Jaak Kilmi & Kiur Aarma, Katrin Laur, Andres Maimik, Colm Meaney, Spencer Susser, Cyril Tuschi, Andres Veiel

2014

Festivaalin dokumenttitarjontaan kuuluu myös amerikkalaisesta vesivoimasta kertova Damnation, johon liittyen järjestetään laaja seminaari vesivoimarakentamisesta näyttelijä Jasper Pääkkösen ja ministeri Pekka Haaviston (vihr.) vetämänä.

TS-STT, Turun Sanomat 4.9.2014

“Taiteellisesti kunnianhimoinen elokuva on kaikkea muuta kuin hiipumassa”, Pekka Lanerva kirjoittaa katalogin esipuheessa. Esikoisohjaaja Damien Chazelle piiskaa musiikkielokuvasta trillerin festivaalin avaavassa Whiplashissa (2014). J-P Valkeapää jatkaa nousua Euroopan arthouse-kentälle Kotimaisessa gaalassa esitettävällä elokuvalla He ovat paenneet (2014). R&A:ssa vuonna 2007 vierailleen Roy Anderssonin elokuvista on koottu retrospektiivi. Nalle Sjöbladin ohjaamasta trailerista Mannerheim kuulee tulee nettihitti ja uutinen.

Taiteilija Anna Odell esittelee Bio Rexissä Guldbaggeja kahmineen esikoiselokuvansa Luokkajuhla (Återträffen, 2013). Elokuvakriitikko ja -ohjaaja Mark Cousins ottaa iholleen ikuistetun Eisenstein-tekstin viereen väliaikaisen R&A-tatuoinnin. Myös Pulp-yhtyeen rumpali Nick Banks vierailee festivaalilla, mutta suurimman fanilauman kerää Ken Loachin elokuvassa Jimmy’s Hall (2014) pappia esittävä Andrew Scott, joka on tullut tutuksi BBC-sarjan Uusi Sherlock (engl. Sherlock, alk. 2010) Moriartyna. Irlantilaisnäyttelijä saa aikaan massahurmoksen jakaessaan nimikirjoituksia ja poseeratessaan yhteiskuvissa Bio Rexin edessä.

Chileläisen kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn elokuvallinen paluu Elämän tanssi (La danza de la realidad, 2013) esitetään Juhlanäytöksenä. Elokuvassa isää näyttelee ohjaajan poika Brontis Jodorowsky, jonka nimi päätyy jopa guest-passiin muodossa “Brontis Jorodowsky”. Festivaalin päättää Richard Linklaterin kahdentoista vuoden aikana kuvaama Boyhood (2014). Elokuvan päätähti Ellar Coltrane kertoo festivaalilla halunneensa jo pitkään käydä Helsingissä, koska kaupungissa on kuvattu Jim Jarmuschin elokuvaa Night on Earth (1991) (Me Naiset 27.9.2014).

Ohjelmisto sisältää 150 pitkän elokuvan lisäksi laajan otoksen lyhytelokuvia. Festivaalin uusi kävijäennätys kirjataan lukemiin 61 500. Toiminnanjohtaja Sara Norbergin vuonna 2012 alullepanema kansainvälinen ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair (FFA) järjestetään kolmatta kertaa festivaalin rinnalla.

Yle aloittaa syksyllä 2014 kolmivuotisen yhteistyön Suomen suurimman elokuvafestivaalin kanssa. Rakkautta ja Anarkiaa -yhteistyön pääkanava on Yle Teema. Vuoden 2014 R&A-nimet Teemalla ovat Agnieszka Holland ja Mark Cousins.

Lauri Itäkannas, Yle Teeman nettisivut 4.9.2014

Ohjelmistossa:

Karim Aïnouz: Praia do Futuro (2014) | Mania Akbari & Mark Cousins: Life May Be (2014) | Clio Barnard: The Selfish Giant (2014) | Christoffer Boe: Sex, Drugs & Taxation (Spies & Glistrup, 2013) | Jean-Pierre Dardenne & Luc Dardenne: Kaksi päivää, yksi yö (Deux jours, une nuit, 2014) | Benedikt Erlingsson: Of Horses and Men (Hross í oss, 2013) | Ian Forsyth & Jane Pollard: 20,000 Days on Earth (2014) | Florian Habicht: Love Story (2011) & Pulp: A Film about Life, Death & Supermarkets (2014) | Pirjo Honkasalo: Betoniyö (2013) | Sergei Loznitsa: Maidan (2014) | John Michael McDonagh: Calvary (2014) | Veiko Õunpuu: Free Range (2013) | Joshua Oppenheimer: The Look of Silence (2014) | Myroslav Slaboshpytskiy: The Tribe (Plemya, 2014) | Paweł Pawlikowski: Ida (2013) | Kelly Reichardt: Night Moves (2013) | Ira Sachs: Love Is Strange (2014) | Hubert Sauper: We Come as Friends (2014) | Isao Takahata: Prinsessa Kaguyan taru (Kaguya-hime no monogatari, 2013) | Lars von Trier: Nymphomaniac Volume 1 & 2 – Director’s Cut (2013) | Ruben Östlund: Turist (2014) | Roy Andersson -retrospektiivi

Vieraita:

Nick Banks & Florian Habicht, Christoffer Boe, Ellar Coltrane, Mark Cousins, Benedikt Erlingsson, Iram Haq, Henrik Hellström, Brontis Jodorowsky, Ole Christian Madsen, Anna Odell, Veiko Õunpuu, Ilmar Raag, Bryan Reisberg, Lembit Ulfsak

Trailerit

Katso kaikki trailerit YouTubessa
Katso kaikki R&A trailerit vuosin varrelta!

Elokuvahaku

Hae elokuvia koko 30 vuoden Rakkautta & Anarkiaa historian ajalta. Voit hakea elokuvan nimellä, ohjaajalla, tuotantomaalla jne.